tag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post8887801792560661598..comments2024-01-10T12:04:46.799+02:00Comments on Kun sitä vähiten odottaa: Kuka pelkää sinkkua (ja miksi helvetissä)?Viuhti Vhttp://www.blogger.com/profile/05852629975120639142noreply@blogger.comBlogger9125tag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post-638132478006548212017-07-27T12:18:04.267+03:002017-07-27T12:18:04.267+03:00Niin. Onkohan mitään loukkaavampaa kuin se, ettei ...Niin. Onkohan mitään loukkaavampaa kuin se, ettei kelpaa itsenään? Monet aina parisuhteissa eläneet saattaisivat järkyttyä jos tulisi eteen ero...Viuhti Vhttps://www.blogger.com/profile/05852629975120639142noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post-3944166730870041832017-07-26T21:52:05.284+03:002017-07-26T21:52:05.284+03:00Osa joo, mutta on myös niitä opiskeluaikaisia ystä...Osa joo, mutta on myös niitä opiskeluaikaisia ystäviä jotka on ihan yhtä hip ja cool. Astahttps://www.blogger.com/profile/16015637701875542839noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post-88909711288062014462017-07-26T19:18:44.098+03:002017-07-26T19:18:44.098+03:00Juokse ja halaa! Saanko kysyä, ovatko ystäväsi ehk...Juokse ja halaa! Saanko kysyä, ovatko ystäväsi ehkä pitkäaikaisia lapsuudenystäviä? Mä olen huomannut että sellaiset ottaa mutkin ihan hyvin mukaan tilanteesta riippumatta. Aikuisempana saadut ystävät ovat ehkä sitten olleet enemmän niitä elämäntilanneystäviä.Viuhti Vhttps://www.blogger.com/profile/05852629975120639142noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post-64037300721346260372017-07-26T17:34:55.755+03:002017-07-26T17:34:55.755+03:00Mun tekisi tän jutun ja kommentit luettuani juosta...Mun tekisi tän jutun ja kommentit luettuani juosta halaamaan ja pussaamaan ystäviäni, en nimittäin tunnista yhtään tässä kerrottuja asioita omasta lähipiiristäni! Ja mä olen käytännössä kaikkien kaveriporukoideni ainoa tai lähes ainoa sinkku tällä hetkellä. Mutta en ole ikinä havainnut mitään muutosta siinä miten ystäväni muhun suhtautuvat, riippumatta omasta tai heidän parisuhdestatuksestaan. <br /><br />Ainoastaan nyt kun monet heistä ovat alkaneet lisääntyä on huomattavissa tiettyä etääntymistä, mutta se johtuu lähinnä lasten mukana tulevista aika- ja muista rajoitteista. Kyllä me edelleenkin vietetään aikaa yhdessä, mutta se olemisen tapa on selkeästi muuttunut lapsi- ja perhepainotteisemmaksi, mikä sitten ei ehkä ole mulle se omin tapa olla. Astahttps://www.blogger.com/profile/16015637701875542839noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post-87051196978847808252017-07-26T16:40:39.018+03:002017-07-26T16:40:39.018+03:00Hei Anna!
Tuollaiset pimeät mustasukkaisuuspurkau...Hei Anna!<br /><br />Tuollaiset pimeät mustasukkaisuuspurkaukset kuulostavat niin Kaunarit-kamalta, että on vaikeaa uskoa että tuollaista oikeasti tapahtuu. Tiedän kyllä, että tapahtuu. Nyt alkaa paranoia hiipiä mieleen: Pelkääkö joku mun kavereista OIKEASTI, että mä vien sen miehen?<br /><br />Tiedätkö, tänään mietin viimeksi, että jääkö tästä jotain mukaan, vaikka parisuhdestatus joskus muuttuisikin. Vähän samalla tavalla kuin lapselliset lapsettomat kertovat, että vaikka ovat lopulta saaneet lapsia, se lapsettomuuden kokemus ei koskaan unohdu. Luottamus on tosiaan kokenut kovia. On helppo ainakin nyt vannoa, etten tule koskaan jättämään ketään yksin parisuhdestatuksen vuoksi.Viuhti Vhttps://www.blogger.com/profile/05852629975120639142noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post-59597561928771538002017-07-26T16:27:56.321+03:002017-07-26T16:27:56.321+03:00Mä en ole enää hetkeen ollut sinkku, mutta kylläpä...Mä en ole enää hetkeen ollut sinkku, mutta kylläpä tulee muistoja mieleen! Yhdellä parhaista ystävistäni oli mm. tapana raahata luokseni vanhoja, itselleen kelpaamattomia astioita, vaikka yritin ihan selkeästi kieltäytyä. Samainen ystävä myös ehdotti, että vuokraisin heidän tontiltaan piharakennuksen (!), vaikka asuin omistusyksiössä kantakaupungissa ja olin keskituloinen.<br /><br />Törmäsin myös tuohon "sinkkupelkoon". Jotkut ihan hyvätkin ja pitkään tuntemani kaverit saattoivat yhtäkkiä kilahtaa täysin, jos illanvietossa juttelin heidän miestensä kanssa. Tämä yllä mainitsemani ystävä myös reagoi melko vahvasti, kun huomasi, että puhelimessani on hänen miehensä numero (olin hoitanut perheen koiria useaan otteeseen, ja mies oli niitä tuonut ja hakenut). Oletuksena ilmeisesti on, että sinkkunainen on vaarallinen kaikille parisuhteessa eläville naisille (ja miehille), vaikka yhteistä historiaa olisi 25 vuotta.<br /><br />Huomaan, että suhteellisen onnellisesta parisuhteesta ja toimivasta uusperheestä huolimatta tunnen edelleen jotain viallisuutta ja ulkopuolisuutta perheellisiin kavereihin nähden. Sen verran monta vuotta meni ns. toisen luokan kansalaisena, että on nykyään vaikea luottaa ihmisiin. Anonymoushttps://www.blogger.com/profile/00471724011321145008noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post-4884107387363201092017-07-26T13:55:04.419+03:002017-07-26T13:55:04.419+03:00Olipa hyvä kirjavinkki, en tuosta tiennytkään.
T...Olipa hyvä kirjavinkki, en tuosta tiennytkään. <br /><br />Tuo on jo aika hurjaa, että sinun pitäisi muuttaa kaksiosta yksiöön. Huhhuh. Mitä se muille kuuluu, miten elät? Onneksi en itse ole joutunut tuollaista kokemaan ja tuntuu kurjalta puolestasi. <br /><br />Tuo, että tuntematon mies tekee minusta kiinnostavamman, on kyllä outoa. Johtopäätös lienee, että itse en ole kiinnostava alkuunkaan. Mies on. Ehkä se on kiinnostavaa, että kuka minua jaksaa katsella, kun tuttavani eivät selvästi saa pelkästään minun seurastani riittävästi iloa, että minut voisi pyytää jonnekin ilman miestä. No, olen jo alkanut miettiä ihmissuhteitani ja todennut, että tällaiset tuttavuudet tuovat minulle enemmän pahaa mieltä kuin iloa, ja siksi ainakin yrittänyt vähentää kontaktia heihin. Joskus sorrun, mutta ne, joiden kanssa olen onnistunut - niin, ei elämäni ole kyllä yhtään onnettomampaa nyt kuin ennen.Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post-47090687112919509402017-07-26T12:26:19.880+03:002017-07-26T12:26:19.880+03:00Kiitos kommentistasi! Se herättää niin paljon ajat...Kiitos kommentistasi! Se herättää niin paljon ajatuksia, etten edes tiedä, mistä aloittaisin.<br /><br />Ensinnäkin tulee mieleen, että tämähän nyt on juuri sitä, mistä Arja Mäkinen kirjoittaa kirjassaan Vanhojapiikoja ja vapaita naisia. Siis tämä, ettei parisuhteeton tai perheetön ole muiden silmissä ihan aikuinen. Sinä et ilmeisesti osaa laittaa ruokaa, ja kotiisi suhtaudutaan kuin 16-vuotiaan opiskelijan soluhuoneeseen: Eihän siellä kukaan viitsi aikaa viettää, jos kavereilla on omakotitalo tyhjänä vieressä. Melko outoa erityisesti, jos kyseessä on kuitenkin kaksio. Ainakin täällä pääkaupunkiseudun ahtaissa neliöissä kaksio on jo ruhtinaallisesti tilaa isommallekin porukalle. <br /><br />Minä asun yksin kaksiossa, joka on halpa, koska olen ollut tässä pitkään eikä vuokraisäntä ole huomannut korottaa vuokraa. Säännöllisin väliajoin saan kuulla ihmisiltä, että minun kuuluisi asua yksiössä, koska olen yksin. Siis siitä riippumatta, että se yksiö olisi ehkä kalliimpi kuin tämä kaksio, enkä ehkä viihtyisi siinä tai mahtuisi sinne ison koirani kanssa. Kuulen vähän väliä, että kannattaa vain etsiä sitkeästi, kyllä niitä oikein halpojakin yksiöitä saattaa löytyä. Sillä ei oikeastaan ole väliä mitä minä haluan, minun osani on jo kirjoitettu. Minun pitää haluta asua halvimmassa mahdollisessa yksiössä. Tulisikohan sinne sitten kukaan kylään?<br /><br />Osa ihmisistä katoaa pariuduttuaan jonnekin aivan käsittämättömään parisuhdekuplaan, josta käsin katsottuna sinkut ovat säälittäviä tai ahdistavia. Kai se on ihmiselle ihan normaalia haluta viettää paljon aikaa samanlaisten ihmisten kanssa, mutta oikeaan ystävyyteen kyllä kuuluisi, että haluaa tuntea myös sen ystävänsä maailman. Joskus tuntuu siltä, että sinkulle tarjotaan voimakkaasti sellaista roolia, jossa hän on olemassa oikeastaan ainoastaan suhteessa parisuhteellisiin ja perheellisiin. Ettei sitä ole itsenään oikein mitään, vaan tulee määritellyksi täysin sen kautta, mitä on muiden silmissä jäänyt vaille.<br /><br />Tuosta olen joskus kirjoitellutkin jossain yhteydessä, että miksi ihmeessä niitä kyläkutsuja tulee silloin, kun tapailen jotain miestä. Että kelpaan paremmin kylään jonkun tuntemattoman miehen kanssa kuin yksin. Hyvin kummallista.Viuhti Vhttps://www.blogger.com/profile/05852629975120639142noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2551490899202464316.post-50520621970317385812017-07-26T10:08:58.635+03:002017-07-26T10:08:58.635+03:00Mä en ole ihan varma, onko kyse aina pelosta, ehkä...Mä en ole ihan varma, onko kyse aina pelosta, ehkä joillakin niinkin, luulen, että mua ei vaan katsota riittävän vastuulliseksi tai oikeastaan vaan kykeneväksi pitämään muusta kuin itsestäni huolta. Omissa ystävissä (tai no, ehkä nykyään he ovat enemmän kavereita...), olen huomannut, että mä en vaan ole heidän mielestään jotenkin kykenevä 'tavallisiin' asioihin. Esim. kun mun luo tullaan vierailulle, niin tuodaan omat eväät, vaikka olen kysynyt etukäteen, mitä haluaisivat syödä. Kun mennään toisen perheen luo, silloin näin ei tietenkään tehdä. Toisaalta, nykyään mun luo ei enää edes viitsitä tulla kylään, koska täällä ei ole tilaa jne (eli edes kahvilla ei voi olla kaksiossa viisi henkeä, vaan muiden luona on parempi). <br /><br />Eräiden ystävieni luo minua ei ole kutsuttu pitkään aikaan, mutta aina jos mies on kuvioissa, niin silloin käy kutsu syömään jne. Itsekseni olen varmaan aika ankeaa seuraa. Ei tee mieli enää itsekään yrittää sopia mitään näiden henkilöiden kanssa, koska parisuhdestatukseni määrittelee kiinnostavuuteni :( Ehkä mä kutsun sut kahville, olis kiva keskustella välillä henkilön kanssa, joka ymmärtäisi, miksi välillä on niin kovin vaikea iloita kaikista vauva- jne uutisista ja sitten vielä tuntee niin kovin huonoa omaatuntoa asiasta...Anonymousnoreply@blogger.com