maanantai 29. joulukuuta 2014

Miksi minä olen sinkku -kootut selitykset osat 4/5 ja 5/5. Syyllisyys ja häpeä.

Näitä viimeisiä on kauhean vaikeaa kirjoittaa. Siksi teen nyt niin, että kirjoitan nopeasti kummatkin kerralla, enkä muokkaa lainkaan. En saa näitä muuten itsestäni ulos.

Syy 4: SYYLLISYYS

Kerroin kaukana asuvalle ystävälle, että vietän taas uuden vuoden yksin. Hän alkoi itkeä, koska sääli minua niin. Sama ystävä on kuitenkin aikoinaan tehnyt minulle useammatkin juhlapäiväoharit, koska tulikin kivempaa tekemistä. Kukaan meistä ei halua sääliä. Jätän mielummin kertomatta, että olen yksin. Olen oppinut toimimaan näin kokemuksesta. Vaikka ymmärränkin todella hyvin sen, mitä tutkija Vaaranen tarkoittaa puhuessaan epätavoitteellisista sinkuista, jotka vetäytyvät juhlapyhien ja lomien viettoon vanhemmilleen, näen asiassa myös toisen puolen. Voi olla todella paljon helpompaa palata lapsuudenkotiinsa pyhiksi, kuin ilmoittaa perheellisille olevansa yksin. Puhumattakaan siitä, että lähtisi jonnekin yksin. Perheellisillä on perhearki ja perhejuhla, ei yksinäisyydestään voi kertoa heille niin, ettei se kuulostaisi syyllistävältä, tai ainakaan niin, ettei kukaan syyllistyisi. Yksin oleminen on ihan kamalaa, ja kaikille tulee paha mieli siitä, että joku on yksin. Enkä minäkään lainkaan välttämättä haluaisi sitä ikisinkkua kaveria kylään juuri silloin, kun minulla olisi kerrankin aikaa olla perheen kanssa yhdessä.

Syy 5: HÄPEÄ

Miksi minä jäin yksin?


35 kommenttia:

  1. Toisen kirjoittamana tuo vaikuttaa niin surulliselta. Pariin kertaan luettuna sehän on suurimmaksi osaksi kuin omasta kynästäni. Varsinkin näiden perhejuhlapyhien aikaan puskee mollivoittoisuus päälle, mutten anna sen musertaa. Älä anna Sinäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Tässä on oleellista juuri se, että toisen kirjoittamana tai sanomana tämä kuulostaa pahalta. Kun itsekin luen kirjoittamaani, se kuulostaa pahemmalta kuin se onkaan. Yksinäisyys, edes hetkellinen, on kauhea tabu. Juuri siksi siitä kirjoitan vaikka väkisin, hammasta purren ja toinen silmä kiinni. Pahintahan tästä tekee juuri se, että yksin olemisesta ei ole sopivaa puhua, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Yksin oleva ikään kuin vastaa paitsi omasta kokemuksestaa, myös niistä todella ikävistä tunteista, joita oma yksinolo muissa ihmisissä herättää. Ja kuitenkin: Jos yksinäisyydestä ei saa puhua, se tekee asiasta moninkertaisesti pahemman.

      Poista
    2. Hyvin tiivistetty! Ei siitä kiellettyä tai kuoliaaksi vaiettua pitäisi tehdä vaikka se joissain tilanteissa kokijalleen onkin raskasta. Tai kun yksinäisyys nousee puheenaiheeksi niin ei välittömästi pitäisi alkaa ohjeistamaan miten siitä pääsee eroon. Aivan kuin kyseessä olisi sairaus josta tulee parantua.

      Poista
    3. Mietinkin tässä taannoin, että yksinäisyyteen saa varmaan aika helposti samankaltaisia ohjeita kuin masennukseen: Otat vaan itseäsi niskasta kiinni, hankit jonkun kivan harrastuksen, reippaasti vaan ihmisten ilmoille... Ja sitten tulee kauhean paha mieli siitä, että sattuu olemaan niin huono ja typerä, ettei osaa hoitaa itselleen aktiivisempaa sosiaalista elämää. Tai että kun lähtee reippaasti yksin ja tulee aina reippaasti yksin takaisinkin, eikä tutustukaan kehenkään... Tietysti omasta toiminnasta pitää ottaa vastuu ja ymmärtää, että kotisohvalta ei todellakaan kukaan tule hakemaan, mutta ihan hyvin voi myös joskus miettiä sitä, mikä sinkun paikka ja asema tässä yhteiskunnassa on. Miksi tämä on niin hemmetin hankalaa? Olen päättänyt tehdä empiiristä tutkimusta ja kertoa jatkossa tilaisuuden tullen olevani yksinäinen. Katsotaan, mitä siitä seuraa. Ennakoin joutuvani lohduttelemaan aika montaa järkyttynyttä läheistä. Hyviä neuvoja on varmasti luvassa myös :)

      Poista
    4. Mä olen alkanut ajatella, että kyseessä on paljolti sosiaalinen normi. Koska sinkkuus on ollut niin hirvittävän halveksittua, sitä on pelätty. Pelko on ajanut monia ihmisiä vuosikymmenten ajan aivan järkkyihin aviohelvetteihin, jotka on kutenkin koettu ennen kaikkea sosiaalisesti suotavampina kuin hirveä sinkkuus. Sinkkuudesta/yksinolosta puhuttaessa moni parisuhteessa elävä nimenomaan törmääkin ajatukseen sosiaalisesta halveksunnasta. Siihen ajatukseen uskaltautuminen eli kuviteltuun sinkkuuteen samaistuminen lienee hirveää, kun ei kunnollista kokemusta sinkkuudesta (siis myös hyvistä puolista) ole. Nämä ajatukseni ovat syntyneet myös siitä, että parisuhteissa elävät eivät oikein tunnu kestävän kuulla sinkkuuden hyvistä puolista. Jos joutuu ulkomaanmatkailemaan dominoivan miehensä seurana jossain hemmetin formularadoilla, saattaa olla todella kiukkuinen sinkun tekemistä ulkomaan kylpylä- ja kulttuurilomista (tai mistä nyt kukakin tykkää). Siis tällä silmällä kun katsoo esim. Facebook-päivityksiä niin jessus. "Ihanko tosiaan sulla oli mahtava matka puolalaisessa pikkukaupungissa Suomen lentopallomaajoukkueen turnausta seuratessa? Teillä oli varmaan aivan upeaa, kun matkustitte fanibussilla Jyväskylästä Pietariin JYP:n peliä katsomaan." No joo, mä oon tietenkin vaan se kateellinen sinkku ;-)

      Poista
    5. Repesin tolle jääkiekkoreissulle :D Mun yksi sukulainen on aloittanut golfauksen, jota oikeastaan vihaa, koska puoliso on intohimoinen golfaaja. Nyt sitten menee kaikki vapaa-aika viheriöllä ja kaikki matkustaminenkin liittyy golfiin. Perusteena on se, että "ei me muuten nähtäis ikinä." Kukin tavallaan. Mä en kyllä pystyisi sitomaan koko vapaa-aikaani toisen kiinnostuksenkohteisiin. Hauskaa muuten nyt lukea näitä omia vanhoja tekstejä. Mulla ei ole enää niin yksinäinen olo kuin pari vuotta sitten, vaikka periaatteessa mikään ei olekaan muuttunut.

      Poista
    6. Mutta mikä sinkkuudessa on niin noloa? Miksi sitä joutuu toisinaan säälin kohteeksi ja jopa sosiaalisesti halveksutuksi, jos ei ole pariutunut? Siihen en ole löytänyt vastausta.

      Poista
    7. Kai se liittyy siihen, että avioliitto on vaan niin must. Ennenhän ei ollut sosiaaliturvaa (no, oli toki kunnan elättijärjestelmä), joten aviopuoliso ja lapset oli otettava omaksi turvakseen. Uskoisin siis, että asenteet periytyy sieltä asti ja tietenkin niitä on taottu meidän kaikkien päihin satukirjoilla, tv-sarjoilla, leffoilla jne. Sinkkuna oot ikuisella liikuntatunnilla se joukkueiden muodostuksen viimeiseksi jäänyt tyyppi.

      Poista
    8. Joo! Ja sen liikuntatunnin peli on just joku pesäpallo. Mä vihaan pesäpalloa. En edes halua pelata koko peliä, haluaisin olla vaan, mutta riviin on mentävä.

      Poista
  2. Olen itsekin ollut yksin, vain jokunen vuosi sitten, lähestyessäni neljääkymppiä. Mutta en ikinä ajatellut itseäni ikisinkkuna. (Enää en sitä olekaan.) Voiko sinkkuudesta tulla itsensä täyttävä profetia? Kuka sanoo että olet ikisinkku? Tarkoitan, eihän siinä mitään pahaa ole olla yksin, jos haluaa olla. Mutta kirkoituksesi kuulostavat surullisilta. Kuka sanoo ettet voi löytää partneria? Tietysti voit, jos haluat. Anteeksi, mutta olen varma siitä. Olethan vielä nuorikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä pyydä anteeksi, jos olet varma siitä :)! Ilahduttavaa. En tietenkään ole aina ja vakavissani sitä mieltä, etten voisi. Tämä blogi ei ole sama kuin minä.

      Poista
  3. Minusta on tosi surullista, että tunnet yksinäisyydestäsi (vai jopa yksin olostasi?) syyllisyyttä ja häpeää. Miksi ihmeessä?
    Olet tekstissäsi yrittänyt sitä vähän avata, mutta jäin silti miettimään, miksi ikään kuin käännyt tunnetasolla itseäsi vastaan.

    Itse en ole kokenut yksin olemisesta puhumista miteenkään normaalista poikkeavana aiheena, enkä koe olevani yksinäinen, joten minulla ei ole kokemusta siitä, kuinka ihmiset siihen reagoivat.
    Olen kuitenkin ollut masentunut, ja tottahan se on, että osa ihmisistä jopa ahdistui asiasta kerrottuani. Mutta todennäköisesti vain siksi, koska kokivat olevansa niin voimattomia sen äärellä.

    Luulen, että lähipiirisi kokee samoin yksinäisyytesi suhteen. He kärsivät, koska sinäkin kärsit, mutta eivät pysty auttamaan syystä tai toisesta.
    Oletko sinä pyytänyt heiltä apua yksinäisyyteesi? Usein varsinkin meidän kulttuurissa ajatellaan, että ihmiset haluavat selviytyä yksin eikä haluta siksi tuputtaa apua.

    Toivottavasti saat karistettua syyllisyyden ja häpeän tunteet harteiltasi!
    Toivon sinulle paljon onnea ja iloa tälle vuodelle!

    Isla

    VastaaPoista
  4. Nuo kirotut juhlapyhät ovat pahimmat. Yritin tänä vuonna henkisesti valmistautua tähän koitokseen. Hyvin menikin pitkään, mutta sitten uudenvuoden aattoiltana tuli vanhoja muistoja mieleen. Ei sitä silloin olisi voinut kuvitellakaan, että täällä sitä kolmekymppisenä juo kylmää kahvia ja katselee ikkunasta muiden raketteja. Todella paska fiilis juuri silloin, kun pitäisi rentoutua ja pitää hauskaa. Todellisuudessa odotan jo arkea, että voin taas vaipua talvihorrokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Onneksi huomenna pääsee töihin. Mitä aiot vastata, kun sinulta kysytään, miten loma meni?

      Poista
    2. Sanon, että olin pahassa flunssassa viimeisen lomaviikon, joten juhlinta jäi aika vähälle. Sitä kun on nyt ollut liikkeellä ja ilmoja pidellyt jne... Eli siis käytännössä valehtelen päin naamaa, mutta se nyt on minun ainoa selviytymisstrategia tässä sosiaaliviidakossa. Sitä paitsi olen ollut aika nuhainen viime päivinä, joten kerroin vain hieman "liioitellun kuvan totuudesta".

      Poista
    3. Kuten täälläkin on ehdotettu, häpeän tunteminen yksinäisyydestä saattaa olla yksilön ominaisuus (vika), ei mitään sosiaalisissa rakenteissa olevaa. Siinä tapauksessa kenelläkään meistä yksinäisistä ei pitäisi olla mitään ongelmaa kertoa lomastamme aivan avoimesti muiden jutellessa omista perhejutuistaan. Oletettavasti tällöin totuuden kertominen ei myöskään aiheuta minkäänlaista ahdistusta kuulijoissa. Voin kuvitella, kun työpaikan kahvihuoneessa Pirkko kertoo omasta perhejoulustaan ja kysyy sitten kohteliaasti miten minä lomani vietin, ja minä pamautan pokerinaamalla että "Olin ihan yksin kotona. En siis siksi, että olisin halunnut, vaan siksi, että minulla ei ole perhettä ja kavereilla on." Ja tähän Pirkko neutraalisti ja täysin järkyttymättä vastaa "Vai niin", koska yksinäisyyshän ei herätä tunteita sen kokijassa, eikä siitä kuulijassa... Eikun... mitenkäs se nyt olikaan.

      Mä joudun myös keksimään jotain töitä varten. Läheisemmille voin kertoa kyllä totuudenkin. Kokeilen ainakin.

      Poista
    4. Tässä on jo toinenkin joulu mennyt välissä, mutta kommentoinpa nyt jälkijättöisesti kuitenkin. Nimittäin mun lähisukulainen kerran suuttui (hän suuttuu erittäin harvoin) mulle puhelimessa, kun kieltäydyin menemästä jouluna heille. Hän huusi puhelimeen, että "mitä sä sitten oikein teet?". Rauhallisesti kerroin lukevani kirjoja, syöväni herkkuja ja rentoutuvani. Kyseinen tyyppi nieli selityksen, mutta vaikutti varsin epäuskoiselta vielä sittenkin. Jouluna 2015 menin hänen perheensä luokse yhden toisen sinkkusukulaisen kanssa. Kolmas sinkkusukulainen oli myös kutsuttu, mutta hän ei edes vastannut kutsuun. Joulu meni ihan kivasti, kun suhtautui siihen niin, että näki pitkästä aikaa niitä sinänsä tosi kivoja tyyppejä. En kuitenkaan voinut olla ajattelematta, että täällä me hyväntekeväisyysprojektit nyt sitten ollaan yksinäisyydeltä pelastettuina perhejoulua viettämässä. Työnsin noi ikävät ajatukseni syrjään, mutta kai ne johonkin vaikutti, koska tänä vuonna jo syyskuussa ilmoitettiin tämän toisen sinkkusukulaisen kanssa, että tänä vuonna me kaksi mennään kylpylään. Kylpyläidea syntyi mulle kukkeimman kevään aikana, joten kyllä näitä asioita valitettavasti prosessoi paljon vaikka sitten ihan alitajuisesti.

      Poista
    5. Tää on jo niin outoa, että naurattaa. Näen silmissäni jonkun tv:n hyväntekeväisyyskonsertin mainoksen, jossa suurisilmäinen sinkku tuijottaa apaattisena kameraan, viulumusiikki soi, ja eteerinen naisääni lausuu: "Anna hyvä joulu sinkulle, lahjoita nyt." Ja sitten meidät roudataan kaikki johonkin lapsiperheisiin kuusen alle nököttämään aattoillaksi pipari suussa. Ja sitten ne ihmiset ottaa meistä kuvia instagramiin: #pelastasinkku. Ja sitten me ollaan niin perkeleen kiitollisia ja mennään taas yksin kotiin odottamaan seuraavaa joulua.

      Poista
    6. Hihhihhiii... Just näin. Mahtava toteutus!

      Tuli muuten mieleen, että kun on näitä yksinäisten joulujuhlia mm. seurakuntien järjestämänä, niin miksei voisi olla sinkkujen jouluchat. Kukin saisi lökötellä kalsareissaan sohvalla suklaarasian kanssa, mutta chatissa voitaisiin vaihtaa ajatuksia ja vitsailla tuollaisista hyväntekeväisyyssinkkujutuista. Mä en nimittäin oikein lämpene noille yksinäisten joulujuhlillekaan. Koska sinkkuus on niin hemmetin nopeasti yleistyvää ja perheiden pieneneminen (jo 1960-luvulta lähtien) on tehnyt suvuista pieniä, ennakoin tuleville vuosikymmenille ihan erilaisia jouluja. Eiköhän jatkossa jotkut uimahallit pidä ovensa auki koko aaton ja myöhäiseen iltaan asti joululauluja soitellen ja glögiä myyden. Samoin osa baareista järjestänee joulun viettoja jne. Tarkoitan siis, että kaupalliset palvelut ja osa julkisistakin palveluista pidetään jatkossa jouluna auki. Nimittäin yksinasuvat ja yksin jouluaan viettävät eivät enää pitkään aikaan ole olleet pelkkiä alkoholisoituneita ja kodittomia, jotka mielellään osallistuvat Hurstin joulujuhlaan (kaikki kunnia sille tapahtumalle!). Lisäksi joulua kokonaan viettämättömien määrä lisääntyy yhteiskunnassa ja raha nyt vaan yksinkertaisesti vaikuttaa moniin asioihin. Käsittääkseni sinkkujen keskuudessa kylpyläjoulut ovat viime vuosina yleistyneet aika paljonkin. Ensi jouluna käyn katsomassa, miltä se näyttää.

      Poista
    7. Odotamme raporttia sinkun kylpyläjoulusta! Mä todennäköisesti suuntaan vanhemmilleni. Mieluiten olisin reissussa, mutta en yksin. Ja onhan se kyllä ihan kiva nähdä vanhuksiakin muutaman kerran vuodessa.

      Poista
  5. Kirjoitat rohkeasti yksinäisyydestä. Onhan se totta, että sen paljastaminen muille saa monesti aikaan sääliä. Olen itsekin sinkku ollut jo yli 6 vuotta ja kyllä minustakin välillä tuntuu yksinäiseltä. Tänä uutena vuotena vanha ystävä yllättäin kutsui luokseen ja passitti miehensä juhlimaan tämän kavereidensa kanssa. Olin iloisesti yllättynyt että hän kerrankin valitsi viettää aikaa minun kanssani. Ainakin läheisille kannattaa mielestäni olla rehellinen, vaikka se onkin äärimmäisen vaikeaa. Eivät ne perheelliset ystävät muuten välttämättä tule ajatelleeksi, kuinka paljon sinkulle ystävät ja ystävien kanssa vietetty aika merkitsee. Yritän itsekin muistaa... Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsemppiä vaan sullekin :)! Kivan uuden vuoden yllärin sait.

      Poista
    2. Tosi kivasti käyttäytyvä ystävä anonyymillä. Mulla on yksi sinänsä tosi kiva, mutta kiireinen sinkkuystävä. Mä en voi sille mitään, mutta mä inhoan hänen taipumusta "olla tarjolla" nimenomaan juhlapyhien aikaan. Hänellä ei siis meinaa koskaan olla aikaa mulle, mutta yhtäkkiä yllättäen aina itsenäisyyspäivänä, uutena vuonna, juhannuksena, jouluna tai vastaavana päivänä hän haluaa tavata. Hän ei kuitenkaan varmasti millään myöntäisi tällaista juhlapyhien vietto-ongelmaa sinkkuuteensa liittyen itsellään olevan. Olen jo niin loukkaantunut asiasta, siis siitä ettei hänellä muulloin ole aikaa, että olen ajatellut vastata kieltävästi hänen kaikkiin juhlapyhäehdotuksiinsa vaikka sitten vaihtoehtona olisikin yksin vietetty koti-ilta. Tuossahan on tietenkin se, että hän aina jotenkin osaa turvautua just muhun (eli siihen juhlapyhät yksin viettävään tyyppiin) juhlapyhinä. Tunnen itseni tosi arvokkaaksi ystäväksi, vaikka tiedänkin että hän on työnarkomaani, eikä mun pitäisi ottaa tätä näin rankasti.

      Poista
    3. Ymmärrän kyllä tuon sun tunteen. Se on melkein sama, kuin ne parisuhdekaverit, jotka yhtäkkiä haluavat kauheasti nähdä ja sitten käykin ilmi, että kyse on siitä, että siippa lähti työmatkalle.

      Poista
    4. Nimenomaan! Kyllä mä ymmärrän, että siipan työmatkan aikana on hyvää aika treffata, mutta tosi paljon on kyse siitä, miten asiansa esittää ja esimerkiksi missä vaiheessa tai miten lähtee tapaamista suunnittelemaan. Tuo mun sinkkukaverikin olisi siedettävämpi, jos hän jotenkin myöntäisi omat ongelmansa juhlapyhiin liittyen ja myöntäisi myös sen, että sekä työ että vapaaehtoistyö ja moni muukin juttu on hänelle tärkeämpää kuin mun tapaaminen tavallisessa arjessa. Silloin peli olisi reilu.

      Poista
  6. Nämä kaksi viimeistä trilogian kohtaa olivatkin sitten astetta rankempia kuin nuo aiemmat. Ikävää että tunnet noin paljon syyllisyyttä ja häpeää omasta yksinäisyydestäsi, tai tarvetta keksiä töihin selityksiä ettet joutuisi tunnustamaan olleesi yksin. Eihän se nyt sentään mikään synti ole olla yksin! Toivottavasti opit elämään yksinäisyytesi kanssa paremmin, jos nyt lopulta kävisi niin että siihen yksinäisyyteen ei helpotusta löytyisikään, vaikka sitten toisen yksinäisen kaverin muodossa jos ei jopa parisuhdetta.

    Itse en ole syyllisyyttä tai häpeää tuntenut, surua ehkä joskus mutta en lopulta sitäkään mitenkään suurissa määrin. Miksi minä jäin yksin tai olen yksin nyt? Niitä syitä nyt oli noissa edellisissä osissa, osa niistä toki sellaisia joihin voisi jossain määrin vaikuttaakkin mutta osa sellaisia minusta riippumattomia asioita joille ei vain voi mitään, tai joille ei pitäisi olla tarvetta tehdä mitään vain jotta löytyisi parisuhde. En koe niitä asioita sellaisiksi joita pitäisi hävetä.

    Eniten tuosta tekstistäsi hyppäsi esiin tuo yksin lähtemisen vaikeus. Lähteä yksin jonnekkin missä on muita ihmisiä ja jonne normaalisti mennään muiden ihmisten seurassa, kuten nyt vaikka baariin, syömään, museoon, leffaan tai vaikkapa ihan lomalle. Jotenkin sitä ajattelee että sitten on jotenkin outo muiden ihmisten silmissä, kun on tuollaisessa paikassa yksin missä muut ovat seurassa, vaikka tuskin todellisuudessa kukaan sitä mitenkään edes huomioi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan tarkoitin enemmänkin niiden muiden syyllisyyttä siitä, että joku jää yksin, en omaani. Tai ehkä sitäkin vähän, en tiedä. En kuitenkaan haluaisi, että kaverit joutuvat tuntemaan pahaa mieltä siitä, että heillä nyt on kiire niiden taaperoidensa kanssa, kun eihän sille oikeasti mitään voi.

      Tuntemattomammille keksin selityksiä, koska en jaksa taivastelua ja sääliä. Ilmeisesti et ole kohdannut tällaista, Saija? Tai et vain välitä siitä?

      Ja enhän minä nyt todellakaan ole aina yksin, en läheskään. Juhlapäivinä se tietysti vain korostuu. Ja lomilla. Ja viikonloppuisin.

      Laitan tähän helpoimmasta vaikeimpaan yksin tehtävät asiat: leffa, museo, baari, ravintola (riippuu toki paikasta), loma. Kun mietin miksi järjestys on tämä, asia on aika selvä: Paikkoihin, jossa muut eivät ehkä huomaa sinun olevan yksin on helpompi mennä yksin. Lisäksi lyhytkestoisiin tilanteisiin on helpompi mennä yksin, kuin vaikkapa viikon lomalle. Baarissa ja ravintolassa käymiseen kuuluu ehkä jo määritelmällisestikin sosiaalisuus enemmän kuin leffaan ja museoon, yksin olet normirikkuri ja pistät silmään. Ainakin omaasi.

      Poista
    2. Mulla oli kerran sellainen työkaveri, joka oli ottanut ihan tehtäväkseen sääliä mun parisuhteettomuutta. Kerran esimerkiksi olin aika innoissani, kun olin ollut joulun ulkomailla sukulaisten luona ja kokenut itselleni eksoottisia joulunviettojuttuja. Tämä työkaveri sitten töissä aloitti: "Niiin, voiiii, kun sä oooooliiit suuuukuulaisten luoonna." Piruuttani en sitten edes kertonut juuri hänelle, kun mulla oli parivuotinen seurustelu menossa. Kun töissä moni muu tiesi suhteesta, niin hänen voivottelut kuulostivat välillä tosi hassuilta. Mutta yleisesti ottaen, kyllä mäkin olen valehdellut töissä joulun vietosta. Muistan kyllä joskus sanoneeni, että chillailen yksinäni. Ehkä se johtui nautinnollisesta äänensävystäni, mutta silloin asiaa lähinnä asiallisesti ihmeteltiin tai jopa kadehdittiin.

      Mulle muuten lomalle lähtö yksin on helppoa, mutta toki valitsen jotain muuta kuin perhekohteita. Leffassa yksin käyminen on ollut mulle vaikeaa, mutta arkileffoihin olen uskaltautunut. Ravintoloissa käyn yksin. Baareissa en juurikaan. Museot on helpoin nakki.

      Poista
    3. Siis mitä? Lomalle lähtö on helppoa yksin, mutta leffaan ei? Mulla on kyllä just tasan toisinpäin! Oikeastaan kaikki muu menee jo nykyään, mutta reissuun en saa lähdettyä oikein vieläkään itsekseni.

      Poista
    4. No, lomalle lähteminen yksin olkoon siis tavoitteesi :-D Mä en tiedä, miksi yksin lomaileminen on ollut mulle niin helppoa, mutta se vaan on. Olen kai vaan halunnut niin hemmetin paljon lomalle, että siinä ei ole paljon mikään este painanut. Aiemmin avoliitossa elävänä muuten kahdestaan lomailu oli aika tylsää. Me oltiin erimielisiä lomakohteista ja sitten paikan päällä melkein kaikista aktiviteeteista. Yksin lomaillessa ei tarvitse tehdä mitään kompromisseja. Mulla olisi tosi paljon stooreja yksin lomailuista, mutta en tiedä mitä viitsin blogissa kertoa, kun ne voi olla sellaisia aika tunnistettavia juttuja. Nyt kuitenkin heräsi halu kertoa niistä matkoista jotain :-)

      Poista
    5. Olisi tosi hauskaa lukea niistä!

      Poista
  7. Kiitos mainiosta blogistasi, se on tuonut lohtua ainakin tämän sinkun yksinäisiin hetkiin. Kokosin omaan blogiini linkkejä muille vertaistukea kaipaaville sinkuille, ja lisäsin myös sinun blogisi listaan: http://www.lily.fi/blogit/mahdoton-miehenmetsastys/sinkkulinkit

    VastaaPoista
  8. Kiitos lohduttavasta blogistasi! Kyllä se on vaan niin, ettei työpaikan kahvipöydässä voi kertoa yksinäisyydestään, sillä kuka nyt haluaisi tunnustaa epäonnistuneensa elämässään, kun muut ovat saaneet miehen ja perheen, kuten yhteiskunnassa kuuluukin. Parempi keksiä vaan valkoisia valheita, puhua säästä sekä vältellä omaa elämään ja yksinäisyyteen liittyviä aiheita.

    VastaaPoista
  9. kirjoitat hyvin ja minuakin koskettavista asioista, kiitos! mulla on yks outo havainto yksinäisyydestä ja tylsyydestä. saatan tuntea oloni yksinäiseksi juurikin vaikka jonain juhlapyhänä mutta tylsää mulla ei ole koskaan. vaikka olisin vain omien ajatusteni kanssa ihan yksin monta päivää, ei mulla ole ikinä tylsää. aika tuntuu aina menevän niin nopeasti! silti saatan usein olla haikean yksinäinen. kummallista.

    VastaaPoista