perjantai 15. maaliskuuta 2019

Syntyvyysbingo

Media on ollut tällä viikolla jälleen kerran aivan hepulissa syntyvyydestä. Tein aikani kuluksi tällaisen syntyvyysbingon, voitte ruksia tästä ruutuja yli aina sopivan tilaisuuden tullen. Mukavaa viikonloppua kaikille!



tiistai 12. maaliskuuta 2019

Lapsettomuudesta puhutaan väärin

Lapseton ihminen (nainen) bailaa. Lapseton ihminen (nainen) matkustaa. Lapseton ihminen (nainen) tekee uraa. Lapseton ihminen (nainen) on itsekäs. Lapseton ihminen (nainen) on typerä. (Nais)ihminen ei ymmärrä, että se on myöhäistä sitten nelikymppisenä ruveta niitä lapsia tekemään. Ja sitten sitä itketään. Hah hah, itke sitten, typerä nainen!

Ihan virkistävää, että jollekulle tuli mieleen tutkaista lapsettomuutta vaihteeksi jostain muusta kuin työelämän, koulutuksen tai ainoastaan yhden sukupuolen näkökulmasta. Tämän Jalovaaran ja Fasangin tutkimuksen näkökulma on lapsettomien parisuhdetaustoissa. Näin saadaan ehkä aikaan vaihteeksi toisenlaista puhetta lapsettomuudesta. Sellaista tutkimusotettahan ei tietenkään ole olemassakaan, joka kykenisi avaamaan jonkin yhteiskunnallisen ilmiön perinpohjaisesti ja kokonaisuudessaan kertalaakista. Me ihmiset olemme monimutkaisia. Toiveeni olisi, että ainakin asiantuntijat muistaisivat tämän ja pidättäytyisivät syyttävistä äänenpainoista.

Kirjoitin tuossa taannoin meneväni keskustelutilaisuuteen syntyvyyden laskusta. Tässä tilaisuudessa empaattinen puhe ei onnistunut. Istuin tahattomasti lapsettomana mykkänä ja mykistettynä kuuntelemassa, kuinka ihmisten pitäisi vain relata ja tehdä niitä lapsia.  Kuinka on turhaa puhetta, että työelämä vaatii liikaa, koska nyt on tutkittu, että työelämä on itse asiassa helpompaa ja mukavampaa kuin koskaan. Kuinka kaikkien ihmisten elämän suurin tarkoitus on kuitenkin saada lapsia. Kuinka ihmiset heräävät lapsitoiveisiin liian myöhään ja sitten itketään. Kuinka vieruskaverin elämässä on kolme tarkoitusta, ja niiden nimet ovat Minja, Tinja ja Pinja.  Kuinka ihminen ei kasva aikuiseksi ennen kuin on saanut omia lapsia. Kuinka ruuhkavuodet ovat rankkoja, mutta mikään ei voita rakkautta omaan lapseen. Keskusteluun osallistunut nuori tajusi, että ei ehkä tarvitsekaan olla omistusasuntoa, työpaikkaa ja autoa ennen kuin hankkii lapsia. Aikuiset myhäilivät tyytyväisinä. Juuri näin, hyvä nuori! Nyt lapsia tekemään mars! Sitten laulettiin laulu masuvauvalle.

Lähdin pois. Myöhemmin sain tilaisuudesta yhteenvedon, jossa todettiin muun muassa, että lapsiperheitä tukevia poliittisia toimenpiteitä kannattaa tehdä jatkossakin, vaikka niillä ei itse asiassa ole mitään vaikutusta syntyvyyteen. Lapsiperheissä on nimittäin kysymys ihmisistä, ja ihmisiä pitää tukea.

Lainaan tähän tuon aiemmin linkkaamani tutkimuksen yhteenvetoa:

"Jos lastenhankintaan halutaan tukea lapsettomien kohdalla, lapsiperheiden taloudellinen tukeminen ei riitä. Tarvitaan järeämpää ja laaja-alaisempaa hyvinvointipolitiikkaa, jolla pystytään vaikuttamaan perheenmuodostukseen laajemmin --"

En ole lukenut tätä tutkimusta vielä kokonaan, mutta tulkitsen, että em. näkökulmasta myös lapsettomat saattavat olla ihmisiä, mistä seuraa se, että heitäkin pitäisi tukea.

Perhepolitiikka on mitä suurimmassa määrin arvopolitiikkaa, mutta jos lapsettomuuden yleisin syy on kumppanin puute, kuka todella kehtaa kirkkain silmin väittää, että syntyvyys lisääntyy antamalla lisää rahaa lapsiperheille?

Muutama muukin kysymys tulee mieleen: Lisääntyykö kenenkään hyvinvointi tässä yhteiskunnassa mollaamisella, vähättelyllä, pilkkaamisella, haukkumisella, lytistämisellä, mitätöinnillä, tuomitsemisella, marginalisoinnilla, säälillä, voivottelulla tai epäempaattisella konservatiivisella arvokiihkoilulla? Lisääntyykö kenenkään hyvinvointi siitä, että etuoikeutetut istuvat piirissä taputtelemassa toisiaan selkään ja kertomassa että heidän valintansa ja elämänkulkunsa ovat niitä parhaita ja oikeita?

Ja miksi me puhumme koko ajan lasten hankkimisesta niin kuin se olisi läheskään jokaiselle meistä oikeasti oma valinta?

maanantai 25. helmikuuta 2019

Lukemista



Tällainen saalis tarttui mukaan kirjastosta tänään.

Arja Mäkisen väikkäristä Oikeesti aikuiset, ja siitä tehdystä kirjasta Vanhojapiikoja ja vapaita naisia olen kirjoitellut aikaisemminkin. Ne on pakko saada aina välillä uudestaan lukuun. Muut kirjat ovatkin sitten uusia tuttavuuksia.

Hanna Parviaisen toimittama Ei kenenkään äiti on kokoelma lapsettomuuskertomuksia. Kaisa Suominen on kirjoittanut kirjaan luvun, jonka nimi on Saako yksinäinen haluta lasta. Varmaan painovirhe muuten, ehkäpä siinä pitäisi lukea esimerkiksi "puolisoton" eikä "yksinäinen". Joka tapauksessa kiinnostaa niin paljon, että taidan lukea tämän heti ensimmäisenä.

Raisa Kyllikki Rannan kirja odotus on upean näköinen valokuvateos viidestä naisesta ja heidän lapsettomuuksistaan. Naisia on myös haastateltu kirjassa.

Sari Vuoriston Laskettu aika on lapsettomuusteemainen novellikokoelma.

Taitaa olla hilpeä ilta tulossa, kun lähden näitä nyt sitten nenäliinojen kanssa kahlaamaan ;)

Mitä mielenkiintoista te olette lukeneet lapsettomuudesta, yksin elämisestä tai jostain muusta tämän blogin teemoihin liittyvästä? Saa toki kertoa muitakin hyviä lukukokemuksia! Ja kaikkea muutakin!

Kirjoittelen ajatuksia lukemastani tämän postauksen kommentteihin.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Sinkkuudesta ja yksinäisyydestä

Olen taistellut tämän päivityksen kanssa jonkin verran ja päätin nyt kytkeä toisaalta-toisaalta -aivoni hetkeksi kiinni ja pullauttaa tämän itsestäni ulos.

Kyse on tästä dokumentista: mtv.doc: Yksinäisyyden yllättämät

Toisaalta-toisaalta -aivoni sanovat, että tämä päivitys on ärsyttävä, koska sinkkuus ei tarkoita samaa kuin yksinäisyys. Se on ärsyttävä myös, koska dokumentti lähentelee tyylilajiltaan paikoitellen sosiaalipornoa. Ohjelman haikea pianomusiikki vie hetkittäin koko homman kevyesti tragikomiikan puolelle.

Ja sitten toisaalta: Uhriutua ei tarvitse, mutta sinkkuus ja/tai perheettömyys myös kyllä ihan oikeasti aiheuttavat yksinäisyyttä. Niin aiheuttavat monet muutkin elämäntilanteet, joista niistäkin on ohjelmassa esimerkkejä. Jotenkin olen ihan hirveän iloinen, että tämä upea ohjelmassa esiintyvä Katja uskalsi kuitenkin puhua juuri nimenomaan aikuisen yksineläjän yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteesta. Katja on rohkea ja puhuu hyvin.

11:30
Se varmaan siihen kahdenkymmenen, kolmenkymmenen vuoden välissä oli kuitenkin semmosta aikaa, kun he perustivat perheet, niin kauheen vähän olin tekemisissä sitten, tai tietysti totta kai jokaisella on ne ruuhkavuodet, niin ne on kiireisiä ja tavallaan tuntu, että kun ei itse oikein kuulu semmoseen pienten lasten porukkaan eikä käy sit niille tarkoitetuissa tapahtumissa, niin tuntu aika ulkopuoliselta niinku ystävienkin puolesta.

19:20
Kyl se varmaan semmonen, et vahva tunne siitä et ei kukaan välitä tai ettei kukaan varsinkaan haluakaan välittää, ja siinä kohtaa tietysti on ollut semmonen ajatus sitten, et mus on paljon vikaa tai et... ja jotenkin se on aika pelottavaa kans et on yksin ja semmonen läheisyyden kaipuu on ollut melko vahva sitten siinä kohtaa. Et tuntuu, et kaikki mitä tekee ni tekee huonosti tai mikään ei suju tai onnistu, ja yleensä se mieli on aika maassa sillon.
Haastattelija: Ovatko ystäväsi tajunneet sitä, kuinka yksinäinen koet olevasi?
En mä usko. Ja just vähän aikaa sit kysyinkin yheltä niin hän sanoi ettei hän oo osannut ajatella.

25:00
Joulu on hyvin perhekeskeinen, et sillon tuntuu aika vaikeelta tai kaipaa ehkä eniten vuodesta sitä perhettä, ja sillon moni on.. ystävät on perheineen ja viettävät aikaa sil tavalla sitten, että on aika… tietysti mul on vanhemmat ja se perhe mutta et se oma perhe olis kuitenkin sitten toiveissa.

31:38 
(Kysymykseen "Oletko syyttänyt itseäsi?") Ehkä mä oon miettinyt, et voisinks mä mahdollisesti tehdä toisin tai en mä tiedä voisinks mä olla toisenlainen, mut pohtinut vähän että miksi… et onks se oma persoona sit sen tyyppinen ettei oo sitten sitä perhettä, perheonnee sit saanu, että en tiedä. Mut en oo varsinaisesti syyttäny oo kyllä, et ennemminkin hyväksynyt, et tällain mennään mutta toivottavasti ei lopun elämää kuitenkaan.

37:25
Haastattelija: Minkälaisia yhteydenottoja sinä kaipaisit ystäviltäsi?
No varmaan lenkkiseuraa ehkä eniten.--- No yleensä varmaan et ”Mitä kuuluu?” Et semmoset soitot olis kivoja. Mut olis kiva vähän enemmän nähdäkin.

Jos joku on seurannut tätä blogia tuolta ajanlaskun alkuhämäristä saakka, hän saattaa muistaa että olen postannut tämän linkin joskus vuosia sitten aiemminkin. Ohjelma hävisi silloin kuitenkin aika pian postaukseni jälkeen palvelusta, ja onhan tämä aihe ajankohtainen edelleen. Ja pakko myöntää: kyyneleet silmissähän tätä taas tuli katsottua.

torstai 24. tammikuuta 2019

Mitä opin tänään

Pankista on nyt suositeltu minulle useamman kerran perheenjäsenen hankkimista. Pidän ajatusta kannatettavana. Sitä ennen pitää kuitenkin fiksuuntua hieman. Jos sattuu olemaan vähän digihölmö kuten minä, saattaa nimittäin pitää ainoana tunnistautumisvälineenään mobiiliverkkopankkitunnuksia, vaikka omistaa vain yhden mobiililaitteen. Kun ainoa laite sitten hajoaa, elämä muuttuu hetkeksi kovin vaikeaksi.

"Kannattaa asentaa tunnuslukuohjelma myös jonkun perheenjäsenen puhelimeen" sanoi minulle jokainen niistä neljästä pankki-ihmisestä, jonka kanssa chattasin tai puhuin puhelimessa aiheesta. Kerroin viimeiselle heistä, että koirani saa kännykän vasta kun menee kouluun. Lupasivat lähettää tunnuslukulaitteen. Parempi sekin kuin ei mitään. Odotan jo innolla millaisia lomakuvia laitamme tunnuslukulaitteeni kanssa Facebookiin kesällä.


torstai 17. tammikuuta 2019

(Elämäntilanne)lapseton, mitä sanoisit, jos saisit kerrankin sanoa?

Jännittää! Minut kutsuttiin blogin kautta osallistumaan erääseen tilaisuuteen, jossa keskustellaan syntyvyyden laskusta. Tilaisuuteen on kutsuttu joukko erilaisia ja eri taustaisia asiantuntijoita ja maallikoita ja tarkoituksena on käsittääkseni tuoda esiin mahdollisimman monta näkökulmaa siihen, miksi ihmiset eivät saa tai tee lapsia samaan tahtiin kuin ennen. Olen pohdiskellut useamman päivän, kuka minä tässä kontekstissa olen.

Olen neljääkymppiä lähestyvä cis heteronainen, joka on tahattomasti parisuhteeton ja lapseton. (Olen ihan hirveän paljon kaikkea muutakin, mutta tässä viitekehyksessä olen tätä.) Näinkö esittelen itseni? Mahdanko osata sanoa jotain järjellistä tai hyödyllistä? Mitä sanoisin nyt, kun kerrankin saa sanoa? Olen nyt paikalla varmaankin niin sanottuna kokemusasiantuntijana, ja tällainen rooli on minulle aika vieras. En ole sellainen ihminen, josta tuntuisi mukavalta keskustella henkilökohtaisista asioistaan vieraassa ryhmässä, ja haluaisin sanoa jotain viisasta ja yleispätevää. Tähän mennessä olen keksinyt seuraavaa:

1. Toivoisin, että yhteiskunnallinen keskustelu lapsettomuudesta ja lapsettomista olisi empaattisempaa.
2. Toivoisin, että lapsettomuuden sijaan puhuttaisiin lapsettomuuksista.
3. Toivoisin, että termi "elämäntilannelapsettomuus" tai ihan mikä tahansa sen vastine yleistyisi käytössä.
4. Toivoisin, että lapsettomuuden syistä puhuttaessa muistettaisiin aina kaikki sukupuolet, eikä esimerkiksi syyllistettäisi asiasta ylenmäärin vain naisia.
5. Toivoisin, että myyttistä vanhemmuutta ja vanhemmuuden kaikkeen asiantuntijoittavaa sädekehää alettaisiin purkaa.
6. Toivoisin, että suuriin ikäluokkiin kuuluvat päättäjät muistaisivat, että me synnytysikäiset elämme nykyään aika toisenlaisessa maailmassa kuin he aikoinaan, eikä se ole välttämättä  meidän oma syymme.

Näin. Isoissa porukoissa ujostelevana ihmisenä taidankin lähettää tämän listan paikalle itseni sijaan.

Auttakaa! Mitä te sanoisitte, jos saisitte kerrankin sanoa? Voin mennä mokaamaan itseni teidänkin puolestanne.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Satunnaisia ajatuksia ja pari linkkiä

Katselen juuri Yleltä ohjelmaa nimeltään Vogue Williams: Haluan vauvan, en miestä. "Mitä jos oikeaa kumppania ei löydykään, ja biologinen kello vain tikittää?" Niin. Mitäpä sitten tosiaan? Henkilökohtaisesti ratkaisuni tähän pulmaan on tällä hetkellä se, että käyn noin joka toinen kuukausi väkisin nettitreffeillä ja muuten keskityn aivan muihin asioihin. Hetkittäin hyperventiloin: Aika on ihan oikeasti loppumassa.

Toisaalta olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä koko yhteiskunnallista keskustelua ja median sekoilua aiheesta, etten enää edes tiedä mitä oikeasti itse haluan. Minusta tuntuu välillä siltä, että minut yritetään valjastaa väkisin synnytyskoneeksi. Juuri nyt nämä lisääntymistalkoohössötykset saavat minut lähinnä epäröimään haluani olla vanhempi. En halua tuolle myyttiselle ja ylevälle paremman kansalaisen palkintopallille sikiämällä. Iida Rauhalammi kirjoitti aiheesta taannoin todella taidokkaasti Kulttuuricocktailin kolumnissaan. Lämmin lukusuositus. Artikkelin voi kuunnella myös podcastina.