tiistai 16. kesäkuuta 2015

Perheettömän loma

Mitä aiotte tehdä lomalla, oi perheettömät sinkut? Minä olen huomannut, että vaikka en normaalisti halua aikatauluttaa vapaa-aikaani, minun on pakko aikatauluttaa lomani, muuten tulee yksinäistä. Lomaan on vielä hetkinen, mutta olen mielestäni onnistunut aikataulutuksessa tänä vuonna kohtuullisesti. Tiedän ainakin viikkotasolla jo nyt, mitä on ohjelmassa.

Väestöliiton Elina Nurminenkin kirjoitti sinkkujen lomailusta:

Loma soolona - sinkun painajainen?

4 kommenttia:

  1. Mua vähän helpottaa se, että kun pidän lomastani nyt kolme viikkoa putkeen, yhden jätän myöhemmäksi, niin menen keskimmäiseksi viikoksi isäni luokse pohjoiseen. Eipä se nyt hurjan hauskaa koskaan ole, mulla mun vanhempiini on vähän ehkä erikoinen suhde (okei, väärä sana, mutta en nyt parempaakaan keksi, etäinen ehkä?), mutta se, että on ohjelmaa ainakin sen verran, auttaa. Sitten tarvitsee keksiä ohjelmaa vain niille kahdelle viikolle: ensimmäisellä pyhitän alusta varmasti pari päivää koulusta ja töistä toipumiseen, sitten siivoan kunnolla, näen kavereita päivänä parina, siinäpä se yks viikko varmaan jo hurahtaa. Vikalla viikolla kavereita, ja jos keksisi jotain, ehkä jonkun paikan, mihin yksin mennä kirjan kanssa tai vastaavaa. Mulla ei nyt aivan hurjan laaja kaveripiiri ole, joten mua aina vähän pelottaa pitkät lomat, että kuinka yksin taas jäänkään. Kesäheilaa en edes odota, en jaksa enää miettiäkään koko asiaa. Mut ehkä tää tästä. Joka tapauksessa mulla on tulossa jo näillä tiedoilla sosiaalisempi kesä kuin koskaan.

    VastaaPoista
  2. Viikonloputkin jo on alkaneet jo ahdistaa, eli loma on ehdottomasti aikataulutettava! En kestä edes päivää olla kotona yksin tai yksinäisyys ja epätoivo valtaa ihan täysin... Googlekalenterissa on jo lomakalenteri luotuna ja sen pyritn täyttämään ääriään myöten ennen loman alkua.

    Viime kesänä vihdoin opettelin mökkeilemään yksin...sitä varmaan luvassa tänäkin kesänä. Oli hienoa huomata että mökillä yksinäisyys ei iskenytkään kun olin sadan kilometrin päässä kaikista ystävistäni...ei tarvinut miettiä mitä tekisin, kenet tapaisin jne. olin vaan itseni kanssa stressaamatta.

    VastaaPoista
  3. Mulla on "onneksi" vaan viikko lomaa ja lähden ulkomaille yksinäisyyttä karkuun. Paradoksaalisesti menen kohteeseen, jossa en todennäköisesti tapaa ketään, mutta jostain syystä muissa maisemissa ei ahdista niin paljoa. Ajatus neljän tai viiden viikon lomasta kotipaikkakunnalla ilman seuraa ja suunnitelmia kuulostaa takuuvarmalta tavalta vaipua masennukseen, vaikka olisi kuinka hyvät ilmat. Itselleni loman vietto vanhempien kanssa ei ole vaihtoehto, koska äidillä on tapana joka kerta huokaillen muistuttaa siitä, kuinka paljon HÄN kärsii lapsenlapsettomuudestaan...ARGH.

    VastaaPoista
  4. Nauttia kiireettömyydestä, mennä fiiliksen mukaan :) Lomaa viitisen viikkoa, pari kuukautta tavoitteena joku kesä. Lähteä viikoksi reissuun jonnekin, käydä mökillä, tavata sukulaisia, lounastaa ystävien kanssa, tehdä päiväreissu vaikka Tallinnaan ja Fiskarsiin, nauttia illasta terassilla ( muutamaankin kertaan), lenkkeillä, nauttia pitkistä kävelyistä koirien kanssa, käydä fillaroimassa ja uimassa, kierrellä tapahtumissa, tehdä kaikkea luovaa, ajatella että lomalla ehtii siivota, hakea kirjastosta kasan kirjoja ja lehtiä (joita lukea sateessa sisällä tai sään salliessa ulkona nurmikolla).. ai niin ja metsästää miestä :) Sinkkutapahtumia on kesälläkin..

    *Raisa*

    VastaaPoista