lauantai 18. heinäkuuta 2015

Netissä taas

Nettideitin saldo kahden viikon ajalta:


  • Tohtorismies, joka ilmoittaa heti alkuun olevansa poikkeuksellisen älykäs ja kysyy sitten, voisiko saada kuvan minusta ilman paitaa.
  • Kolme miestä, jotka etsivät fuckbuddy-tyyppistä ratkaisua.
  • Mies, joka haluaa haalia deitistä itselleen haaremillisen neitosia kimppakivaan.
  • Mies, joka haluaa piiskaa.
  • Mies, joka chattaillessa aloittaa jokaisen viestin: "Hei, kiitokset viestistäsi" ja päättää jokaisen viestin: "Terveisin Jani".
  • Mies, joka sanoo, että treffeillä on minun vastuullani ohjailla keskustelua niin, että hän tulee puhuneeksi muustakin kuin työstään. Mies pitää minua ikävänä ihmisenä, kun esitän, että kumpikin läsnäolija vastaisi itse siitä, mitä puhuu.
  • Mies joka kertoo, ettei hän ole käynyt kouluja, mutta se ei varmasti haittaa minua, koska hän on "järkeillyt asioita itse".
  • Kaksi tosi kivaa viestiä miehiltä, jotka eivät kuitenkaan koskaan enää vastaa. Myöhemmin tajuan, että viestit olivat massaposteja.
  • Ainakin viisi miestä, jotka eivät halua puhua enää sanaakaan sen jälkeen, kun lopulta uskovat, etten voi lähettää kuvaani. "En halua tuhlata enää sekuntiakaan aikaani kuvattomaan mimmiin, moido!"
  • Yksikään mies, johon olen itse ottanut yhteyttä, ei ole vastannut viesteihini.

Jotain muuta tekemistä kuin treffeillä käyminen pitää kyllä nyt ihan vakavasti keksiä tälle loppulomalle. Tästä ei tule yhtään mitään. Mitä ihmettä teen väärin? Pitäisikö tämän muka olla jotenkin hauskaa?



16 kommenttia:

  1. Moi!

    Nettitreffailun varsinaisena veteraanina haluan kommentoida tähän.

    Osa noista on toki koomisia tapauksia, mutta osassa en näe mitään ihmeellistä. Esim. mies, joka ei ole käynyt kouluja ja perustelee sen puutetta. Mitä jos tyyppi onkin viime kädessä ihan perusfiksu? Koulujen käymättömyys ei vielä kerro paljoakaan. Itse lähtisin mieluummin treffeille sellaisen naisen kanssa, joka ei pidä mitään ääntä koulutuksestaan tai ei välttämättä ole edes käynyt mitään kouluja kuin sellaisen, joka jaksaa sivulauseissa muistuttaa, että on maisteri. (Maisterin tutkinto on sitäpaitsi yksi turhimmista "saavutuksista" nykypäivänä; sellaisen saa jokainen, jos edes vähän viitsii. Ja ei, minulla ei ole oma lehmä ojassa, sillä itselläni on noita turhia maistereita kohta 2 kpl).

    Miehet, jotka eivät halua jatkaa viestittelyä kun sanot, että et lähetä kuvaasi. Mitä ihmeellistä tässä on? Hälytyskellot soivat ja niiden pitääkin soida, jos toinen osapuoli ei ole valmis vaihtamaan kuvia. Tämä kun tarkoittaa valitettavasti joko sitä, että vastapuoli ei ole tosissaan ja että oikeita treffejä ei ole tiedossa lähitulevaisuudessa, tai sitten sitä, että vastapuoli ei välttämättä ole lainkaan sellainen kuin antaa ymmärtää. Miehillä on netissä muutenkin hyvin suoraviivainen tyyli: muutama viestin vaihto netissä ja sitten ulkomaailmaan treffeille, sillä netissä pystyy kukin antamaan ihan erilaisen käsityksen itsestään kuin mitä todellisuus on.

    Kuinka moneen mieheen olet itse ottanut yhteyttä? Veikkaan, että niitä on vähemmän kuin yhdessä kädessä on sormia. Ja veikkaan myös, että ovat ne treffipalvelun suosituimmat miehet, joista puolet on feikkiprofiileja ;)

    Yo. kommentit ei tarkoitettu pahalla. Näitä naisten tekemiä blogipostauksia siitä, kuinka nettitreffailevat miehet ovat niin huonoja, on pilvin pimein. En usko, että todellisuus on niin karu.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus ei ole osoittaa, että miehet ovat huonoja, vaan enemmänkin, että minä en ymmärrä miten tämän pitäisi toimia. Tiedän, että kuva on monelle ratkaiseva juttu, ja ymmärrän ja hyväksyn sen. Jossain aiemmassa postauksessani muistaakseni kerroin siitä, etten voi työni vuoksi kertakaikkiaan laittaa kuviani mihinkään. En myöskään halua lähetellä kuvaani deitissä. Se on iso ongelma.

      Poista
    2. Jos kuvaa ei halua tai voi lähettää nettideitissä, niin sitten on melko lailla väärässä paikassa. Aika harva suostuu tapaamaan toista ihmistä livenä näkemättä minkään sortin valokuvaa etukäteen. Varsinkin miehet ovat netissä ihan ymmärrettävästikin aika kärsimättömiä, sillä toistaiseksi vallitseva tilanne on sellainen, että miehille ehkä yksi kymmenestä lähestymisyrityksestä johtaa lopulta treffeihin ulkomaailmaan (itselläni yksi sadasta - ihan oikeasti). Viestien kirjoittamiseen kuluu todella paljon aikaa (varsinkin, jos ne laatii huolellisesti), ja siksi sen netissä käytettävän ajan pitäisi mieluusti mahdollisimman lyhyenä, ja lähtisi nopeasti ulkomaailmaan tarkistamaan, onko vastapuoli todella sellainen, minkälaisen kuvan antaa. Ymmärtänet tämän ja uskoisin, että se tuntuu naisistakin ihan järkeenkäyvältä(?)

      En myöskään keksi mitään työtä, joka estäisi kuvan käyttämisen nettideiteillä. Tai ehkä jokin salainen agentti tulee mieleen :D Ja tosiaan, voihan sen kuvan lähettää vain sellaisille miehille, jonka kanssa ensimmäiset viestit tuntuvat järkeviltä. Jos olet esim. opettaja, ja pelkäät oppilaiden jotain kautta saavan selville, että käytät nettideittiä, niin ihan turha huoli. Eikä nettideitin käytössä edes ole mitään hävettävää, olit sitten kuka tahansa.

      Poista
    3. Sitäpä tässä olen pidempään epäillytkin, että olen väärässä paikassa. On kuitenkin tosi monia tapoja deittailla. Itse en harrasta pidempää kirjeenvaihtoa lainkaan, vaan lähden kenen tahansa vähänkään normaalin oloisen kanssa treffeille vaikka välittömästi. Uskon, että tapaamalla kymmenen minuuttia selviää enemmän kuin kahden viikon kirjeenvaihdolla. En väitä ulkonäöstäni mitään, enkä ole kiinnostunut myöskään miehen ulkonäöstä. Kuva ei kuitenkaan kerro totuutta siitä, miltä ihminen näyttää. Tapaamalla sen näkee, natsaako vai ei. Mutta tässäpä ei tosiaan ole oikeaa tai väärää tapaa, vain preferenssejä.

      Poista
  2. Olen poikamiehen kanssa samaa mieltä valokuvasta. Väittäisin, että kuvan puute karkottaa monia varteenotettavia miehiä, ja jäljelle jää kaikenmoisia epätoivoisia tapauksia. Vaikka miehen ulkonäöllä ei ole sinulle väliä ennen tapaamista, usko pois, että se on hyvin suurelle osalle sekä miehistä että naisista erittäin relevantti asia. Olen itse nainen, jolle on ehtinyt kertyä nettideittailukokemusta vain vuosi. En siis ole mikään asiantuntija, vaikka aktiivisesti tapailinkin ihmisiä, joihin olin deittipalstalla tutustunut.

    Itselläni se meni niin, että joidenkin ihmisten kanssa saatoin kirjoitella pitkiä viestejä intensiivisesti 2-3 viikkoa ennen tapaamista. Toisten kanssa lähdin treffeille parin lyhyen viestin vaihtamisen jälkeen, koska vastapuoli vaikutti miellyttävältä ja fiksulta. En voi kuitenkaan väittää, etteikö miehen (tai naisen) ulkonäkö olisi vaikuttanut paljonkin treffihalukkuuteen ja siihen, pidinkö meitä potentiaalisena parina. Jos ulkonäkö ei sytyttänyt, tein ennen tapaamista selväksi, että nähdään ystäväpohjalta, ja tämä päätökseni aina piti eli löysin myös ystäviä treffipalstalta. Tällä en tarkoita, että olisin hakannut kiveen vaatimuslistan, josta ei jousteta. Mies saa olla minua reilusti lyhyempi, ylipainoinen, kaljuuntuva, likinäköinen yms. mitä moni nainen voi pitää epätoivottuna, mutta ulkonäössä piti olla jotain sykähdyttävää ja sympaattista, jotta halusin tavata, En kuollaksenikaan halunnut antaa toiselle toivoa tilanteessa, jossa itse emmin jo kuvan nähtyäni.

    Usea nettideittailija on ollut tilanteessa, jossa treffeille ilmestyy ihminen, joka ei näytä ollenkaan samalta kuin lähettämässään kuvassa. Voit kuvitella, miten skeptistä on suhtautuminen siihen, joka ei halua paljastaa kasvojaan ja ruumiinrakennettaan ollenkaan ennen ensitapaamista. Julkiseen ammattiin vetoaminen voi monesta tuntua tekosyyltä, vaikka puhuisit totta. Ihmiset pelkäävät, että joutuvat kiusalliseen tilanteeseen mörön kanssa eivätkä pääse tästä eroon, sillä harvalla on pokkaa sanoa: "Anteeksi, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, et ole ihan sitä, mitä etsin."

    Toivon todella, että sieltä profiilien joukosta löytyy sopiva mies, jolla olisi rohkeutta ja halua tavata sinut kuvattomana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta siinä, ettei vaihda ollenkaan kuvia on se, että treffeille ei ilmesty ihminen, joka ei näytä ollenkaan samalta kuin kuvassa. Jos olisin nähnyt edellisestä rakkaudestani kuvan etukäteen, en olisi ehkä lähtenyt hänen kanssaan treffeille ollenkaan. Juteltuani hänen kanssaan 15 minuuttia, en muistanut koko seurusteluaikanamme enää koskaan, että hän oli lyhyt ja pyylevä. Hän oli minulle maailman komein mies.

      Kuvan jakamisesta deitissä on tullut sosiaalinen normi, ja kuvan jakamatta jättävä saa osakseen kiukkua. Kiukkua saa osakseen myös siitä, jos toivoo treffikumppanilta esimerkiksi kiinnostusta kouluttautumiseen. Kiinnostus opiskeluun ei ole deittimaailmassa olennaista, eikä ihmistä saa arvioida sen mukaan. Tärkein esisuodatuskriteeri deittailussa on ulkonäkö, ja sinun pitää olla valmis todistamaan, että sovit potentiaalisen kumppanin ulkonäkökriteereihin. Vasta sen jälkeen voidaan ryhtyä keskustelemaan. Ymmärrän sen kyllä, mutta en hyväksy sitä, ja siksipä nettideittailu ei minulle sovikaan.

      Vaikka mies näyttäisi möröltä, hänen tapaamisensa ei ole minulle ajanhukkaa. Mörölläkin voi olla hyvät jutut. Ja minähän en voi olla vastuussa siitä, jos aikuinen ihminen ei uskalla minulle sanoa "Anteeksi, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, et ole ihan sitä, mitä etsin." Minä uskallan sen sanoa, ja otan vastuun siitä, mitä sanon. Mieluusti tapaisin ainoastaan miehiä, jotka uskaltavat tehdä saman. Sellainen rohkeus on minulle tärkeämpää, kuin mikään piirre ulkonäössä.

      Tiedän, että olen erilainen tässä asiassa. Ulkonäkökeskeisyys ei ole minun juttuni, ja koko deittimaailma pyörii ankannaamaposeerausten ja hauispullistusten ympärillä. Niin uskomatonta kuin se onkin, minä otan yhteyttä kuvattomaan hauskaan profiiliin (ja olen kahden viikon aikana sen noin kymmenen kertaa tehnytkin) paljon mielummin kuin siihen täydellisen näköiseen poseeraajaan.

      Mutta niinhän se on, me olemme erilaisia, ja hyvä niin. Joku muu tapa tavata mies on minulle varmasti nettideittiä parempi. Toisille kuvien skannaaminen deitissä tai Tinderissä voi olla hyvä. Minä haluan miehen, joka uskaltaa tavata minut ilman kuvaa.

      Poista
    2. Niin samaa mieltä tästä. En usko että olemme ainoita ihmisiä joille sillä pään sisäisellä tavaralla on isompi merkitys kuin naamakuvalla, mutta silti suurimmalle osalle se kuva tulee ensin ja jos se ei kelpaa niin siirrytään seuraavaan profiiliin. Itse totesin jo nettideittailun toivottomaksi minulle, siinä onnistuakseni minun olisi pitänyt muokata itseäni todella paljon vastaamaan enemmän tätä nykyisin vallitsevaa kauneuskäsitystä, mikä ei oikein mene yksiin sen kanssa että haluaisin kelvata kumppanilleni sellaisena kuin olen. Todella hienoa että sinä jaksat vielä yrittää nettideittailua vaikeuksista huolimatta. Mielestäni et ollut ollenkaan nirso hylättyäsi nuo kuvailemasi miehet. Tosin itselleni olisi sopinut juuri nyt tuollainen fuckbuddy tyyppinen ratkaisu.

      Poista
    3. Niin komppi tälle! Kuten ystäväni aikoinaan sanoi: "Jos ei miehellä ole sen verran munaa, että uskaltaa ottaa riskin päätyä ruman naisen kanssa treffeille, niin antaa olla.

      Mitä valokuvasta sitä paitsi selviää? Ei yhtään mitään. Kenenkään miehen valokuva ei ole erityisesti säväyttänyt, luonnossa kaikki, niin kuvalliset kuin kuvattomat ovat näyttäneet kivoilta. Homma ei missään nimessä ole kilpistynyt miesten ulkonäköön.

      Ja ne jotka ovat valokuvissa näyttäneet jotenkin kajahtaneilta, olen jo tekstien perusteella pystynyt tunnistamaan aivan sekopäiksi.

      Poista
  3. Hei!
    Haluaisin antaa toivoa, koska itse olen tavannut mieheni aikoinaan netissä ja meillä molemmilla oli kuvaton profiili. Hän uskalsi ottaa yhteyttä minuun vaikka ei ollut tissimissiposeerauskuvaa kuolattavana. Muutaman päivän kirjoittelun jälkeen tapasimme livenä, meillä synkkasi hyvin ja 1,5 vuotta sitten menimme naimisiin.
    Ehkä se vaikuttaa näin toisella kierroksella että ei niin paljon ole sen ulkonäön perään? Tosin itse en ole koskaan ymmärtänyt noita laatuvaatimuksia esim. hiusten suhteen (pitää olla tumma tai vain vaaleat kelpaa etc.) minulle ja toivottavasti myös kumppanille on tärkeämpää se, mitä siellä pään sisällä on kuin se pään päällä oleva kuorrutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se tapahtuu minulle joko näin tai sitten ei ollenkaan.

      Poista
  4. Minäkin olen ollut kuvattomana netissä deittaillessani. Olen lähettänyt kuvan pyydettäessä sähköpostiosoitteeseen, mutta esimerkiksi tuleva aviomieheni ei halunnut välttämättä kuvaani ennen tapaamistamme nähdä. Tosin lähetin hänelle kuvan lopulta kuitenkin, koska hänellä oli profiilissaan kuva itsessään. Kirjoittelimme kolmisen viikkoa epäsäännöllisesti ennen tapaamistamme. Se olikin menoa saman tien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla näitäkin tarinoita, kiitos!

      Poista
  5. Moi! Löysin blogisi Simpukka sivujen kautta.. Muutaman tekstin lukaisin ja huomasinkin että voi kun jollakin on samanlaiset ajatukset asioissa :) Itsekin olen tuota nettideittailua kokeillut ja sitä kautta treffeillä käynyt. Yhden pidempi aikaisenkin jutun sieltä löytänyt ja oikein kivoja treffejä. Mutta työlästä se on ja kuulun myös niihin ketkä haluaa nähdä mahdollisimman pian. Kasvokkainhan sitä oppii tuntemaan :) jEn myöskään halua/uskalla kertoa kovin paljon itsestäni ennen kuin tapaa toisen ja vahvistuu että ainakin vaikuttaa "täysipäiseltä" ja iät yms pitää paikkaansa. Tinder vaan tuntuu olevan nykyään se suosittu palvelu mutta se tuntuu jotenkin raadolliselta.. Voinko kysyä missä kohtaa Suomea asut, kiva olisi vaihtaa ajatuksia enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina kiva kuulla, että jollain on samankaltaisia ajatuksia. Luulen, että asuinpaikastani saa kyllä aika paljon vihjeitä lukemalla blogia, mutta jääköön se nyt kuitenkin virallisesti salaisuudeksi ;)

      Poista
  6. Moi,

    Muutama esimerkkikokemus, viiden vuoden nettideittailun kokemuksella.

    Kuvaton nainen lähettää viesin. Kirjoitellaan. Kirjoitellaan enemmän, avaudutaan, uskalletaan avata sisintä. Nähdään. Nainen on kaunis. Jatketaan jutustelua, lähdetään jatkoille luokseni. Harrastetaan seksiä. Lopputulema: Hänen pitää selvittää vielä pari juttua exänsä kanssa. Homma jää siihen.

    Nainen ottaa yhteyttä. Vaihdetaan numeroita. Viestitellään, jutellaan, nauretaan. Nähdään. Suudellaan. Sovitaan seuraavat treffit: Lopputulema: sä oot kauheen kiva ja ihana, mut mä haluun olla sinkku.

    Laitan viestiä Tinderissä naiselle. Viestitään, jutellaan, avaudun hiukan, yritän hakea luottamusta, että olisin fiksu mies. Nähdään. On kemiaa, nainen pyytää luokseen, harrastetaan seksiä. Nähdään seuraavalla viikolla, syödään, on mukavaa, harrastetaan seksiä. Lopputulema: Viikon hiljaisuus, hän ei nyt pystykkään. Exä halusi takaisin. Tosin tutustuessamme hän vain halusi jatkaa eteenpäin, exä oli rikkonut hänen sydämen.

    Nyt viikonloppuna kirsikka kakun päälle: Nainen laittaa viestiä Tinderissä, tutustutaan, vaihdetaan numeroita. Nauretaan, puhutaan syvällisempiä. Nähdään, jutellaan, suudellaan. Nainen on kimpussa koko illan, pitää kuulemma rakastella. Kiva ilta, yö ja aamu. Sovitaan näkevämme maanantaina. Perjantain treffien jälkeen, sunnuntaina tulee viesti: Mä oon pahoillani, ei ollut kemiaa ja että minä feikkasin. Silikonitissinen, kahdesti eronnut, kolmasti kihloissa ollut ja kerran kännissä naimisiin mennyt nainen kertoo siis näin.

    Tässä pari esimerkkiä. Onnekkaana miehenä, tavallaan, ekoilla treffeillä on harrastettu valehtelematta joku parisenkymmentä kertaa vähintään. Jotkut jutut kestäneet muutaman kuukauden, mutta yleensä ei. Yleisesti ottaen totean, että kuva ja hyvä teksti auttaa ihmisten kiinnostukseen paljon. Itselläni ei ole väliä onko kuvaa vai ei, kunhan jutut ovat jossainmäärin sellaisia jossa saavutetaan jossainmäärin luottamusta toiseen. Tosin omalla kohdalle tuntuu siltä, että erokriiseilevät naiset ovat suorastaan kimpussa kun löytävät miehen joka pystyy puhumaan tunteistaan, elämästään, mitä on elämässä oppinut, mitä elämältä haluaa jne. Tosin alkaa tuntumaan, että mitään kestävää ei sillä tavalla synny. Itse olen aina mennyt fiiliksen mukaan, aina toivonut että kemia ja muut pitää paikkansa kun seksiäkin on harrastettu.

    Enpä tiedä. Tarinoita olisi riittävästi jonkin sortin bestselleriin. Jutusta huolimatta, en ole pelkän vaakamamon perässä todellakaan, vaan aidosti haluan löytää sen rohkean, tunneälykkään ihmisen vierelle. Tuntuu vaan siltä, että netti tulvii niin paljon kriiseileviä ihmisiä, tunnekylmiä, sekopäitä, kaikkea sitä jotka toivoo välttävänsä, niiden fiksujen ja kunnollisten ihmisten tieltä.

    Kohtaamisen ajoituksen vaikeus..mitäs muuta voit tehdä kuin toivoa parasta ja olla itse saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kertovat, että nettideittailu tuntuu omalla kohdalla toistavan tietynlaista kaavaa. Monet väsyvät touhuun, osa kyynistyy. Kauhean eri tyyppisiä kaavoja tuntuu kuitenkin ihmisillä olevan.

      Poista