maanantai 18. tammikuuta 2016

Tänään telkkarissa

Marja Hintikan ohjelmassa keskustellaan tänään perheellisyydestä ja perheettömyydestä. En ole yhtään talk show -ihminen, mutta tämän katson. Ja myöhemminhän tämän voi varmaan sitten katsoa Yle Areenasta. Katsokaa mun kanssa ja kommentoikaa!


http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/13/marja-hintikka-ollapa-taas-sinkku



2 kommenttia:

  1. Puolen tunnin hekottelun jälkeen alettiin puhua asiaa. Heidi Suomi ja Jani Toivola kertoivat sellaisista ajatuksista, jotka tuntuivat hyvinkin tutuilta. Suomi oli ratkaissut perhehaaveen toteutumattomuuden luopumalla lapsen toivomisesta ja keskittymällä parisuhteen toivomiseen, Toivola taas päättänyt tehdä lapsen ilman suhdetta. Minä olen ollut Heidin leirissä jo hyvän aikaa.

    Pakko todeta, että asetelma, jossa pöydän ääressä on läjä perheellisiä ja yksi perheetön selittelemässä elämäänsä oli jotenkin rasittavan tuttu.

    Hyvä, että elämäntilannelapsettomuudesta puhutaan! Kiitos Heidi Suomi! On hassua, että aiheesta puhuminen on rohkeaa, mutta onhan se. Ehkä pian siitä voi jo puhua, vaikka ei olisikaan rohkea.

    Ohjelman kotisivuilla näyttää olevan aiheesta lisää luettavaa.

    VastaaPoista