keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Lapselle isä tosi-tv:stä?

Nelonen hakee osallistujia uuteen ohjelmaan, jossa lapsesta haaveilevia erilaisia ihmisiä yhdistetään kumppanuusvanhemmiksi. Homma voisi sopia esimerkiksi sellaisille ihmisille, joiden lastensaannin esteenä on kumppanin puute. Olen sanaton. Olen itse asiassa myös ajatukseton. Mitä tästä pitäisi ajatella?

2 kommenttia:

  1. Eeehh... En tiedä. Ensimmäinen ajatukseni oli että lastenteosta ei pitäisi tehdä viihdettä muiden ihmisten ajanviettoa varten. Toki on kaiken maailman deittiohjelmat, mutta se on eri asia koska suhteita ja avioliittoja voi purkaa. Tässä tapauksessa tavoitteena on uusi ihminen. Toki on hyvä jos idea toimii, mutta silti ei tunnu ihan arvokkaalta. Hmm. En tiedä.

    VastaaPoista
  2. Minun piti hetki miettiä ennen kuin kommentoin. Parhaassa tapauksessa ohjelma lisää ihmisten avarakatseisuutta siihen, että on olemassa muitakin malleja elää kuin perinteinen ydinperhe. Itse en kuitenkaan ohjelmaan lähtisi, koska koen asian olevan sen verran yksityinen. Mietin myös, että mahdollisesti syntyvien lasten kanssa asia pitää osata käsitellä oikein. Siis nimenomaan tuo julkinen puoli asiasta. Kaikenlaiset perheet ovat mielestäni rikkaus!

    VastaaPoista