Koirien Tinder

Koirille on nyt oma Tinder, Tindog.

Mitähän mieltä tästä pitäisi olla? Löytyisiköhän täältä kautta lenkkiseuraa? Tai jopa treffiseuraa? Kysynpä koiralta, haittaako sitä, jos laitan sen kuvan Tindogiin.

Vilma Vuorion juttu Tindogista

Netissä taas

Nettideitin saldo kahden viikon ajalta:

• Tohtorismies, joka ilmoittaa heti alkuun olevansa poikkeuksellisen älykäs ja kysyy sitten, voisiko saada kuvan minusta ilman paitaa.
• Kolme miestä, jotka etsivät fuckbuddy-tyyppistä ratkaisua.
• Mies, joka haluaa haalia deitistä itselleen haaremillisen neitosia kimppakivaan.
• Mies, joka haluaa piiskaa.
• Mies, joka chattaillessa aloittaa jokaisen viestin: "Hei, kiitokset viestistäsi" ja päättää jokaisen viestin: "Terveisin Jani".
• Mies, joka sanoo, että treffeillä on minun vastuullani ohjailla keskustelua niin, että hän tulee puhuneeksi muustakin kuin työstään. Mies pitää minua ikävänä ihmisenä, kun esitän, että kumpikin läsnäolija vastaisi itse siitä, mitä puhuu.
• Mies joka kertoo, ettei hän ole käynyt kouluja, mutta se ei varmasti haittaa minua, koska hän on "järkeillyt asioita itse".
• Kaksi tosi kivaa viestiä miehiltä, jotka eivät kuitenkaan koskaan enää vastaa. Myöhemmin tajuan, että viestit olivat massaposteja.
• Ainakin viisi miestä, jotka eivät halua puhua enää sanaakaan sen jälkeen, kun lopulta uskovat, etten voi lähettää kuvaani. "En halua tuhlata enää sekuntiakaan aikaani kuvattomaan mimmiin, moido!"
• Yksikään mies, johon olen itse ottanut yhteyttä, ei ole vastannut viesteihini.

Jotain muuta tekemistä kuin treffeillä käyminen pitää kyllä nyt ihan vakavasti keksiä tälle loppulomalle. Tästä ei tule yhtään mitään. Mitä ihmettä teen väärin? Pitäisikö tämän muka olla jotenkin hauskaa?

Kannattaisiko tätä sinkkuakin vähän juhlia?

Ostin jalkahieronnan lahjaksi vauvan saaneelle kaverille ja kyselin hierojalta samalla muistakin palveluista. Valittelin päätetyön kipeyttämiä niskojani, ja kun hieroja kokeili hartianseutuani, ja sanoi, että minäkin tarvitsen hieronnan, minua alkoi melkein itkettää. No niin hemmetti soikoon tarvitsenkin! Miksi kukaan ei ole sitä sanonut minulle?

Kummallisesta hierojareaktiostani tajusin ensinnäkin sen, ettei kukaan ole koskenut minuun puoleen vuoteen. Sitten tajusin, että viime vuodet olen ostanut ihmisille häälahjoja, raskauslahjoja, synnytyslahjoja, nimiäislahjoja ja sitten pienille ihmisille pieniä synttärilahjoja. En ole muistanut juhlia enkä hemmotella itseäni ollenkaan, eikä kukaan järjestä juhlia, lahjoja ja hemmottelua yksineläjälle, vaan se pitää tehdä ihan itse. Ja se todellakin pitää tehdä. Otin opikseni.

Jos pitäisin synttärit, ehtisiköhän kukaan tulla? Järjestääköhän kukaan syntymäpäiviä itselleen kolmen- ja neljänkympin välissä? Onko synttäreiden viettäminen aikuisena kuitenkin vähän lapsellista? Keksisinkö jonkun muun teeman? Vaikkapa:

• Katsokaa, tässä on MUN napa -nudistibileet
• Sori, mun luona on vähän tämmösiä nää illanvietot aina, täällä on pakko mennä MUN ehdoilla kaikki, ainakin siihen asti kunnes musta tulee vähän vanhempi ja mut voi viedä hoitoon -antikliimaksibileet
• Huudatetaan Spotifytä täysillä, erityisesti klo 20-21, lauletaan ja hypitään sohvalla, koska ketään ei tarvitse luonani nukuttaa siihen aikaan -karkelot
• Hormonilaastarit pyllyyn, papiljotit päähän ja fuusiojazzia kajareihin -matinea
• Kattokaa, ei yhtään suonikohjuja -elämystapahtuma
• Kukaan ei saa mennä nukkumaan ennen kello 22.15 -festivaali
• Ostin pari pulloa tämmöstä oikein laadukasta viiniä... ai niin, te ette voikaan kukaan juoda, no ehkä mä selviän (ylihuomiseksi) -pippalot

Lahjaksi toivoisin erilaisia hemmotteluhoitoja, ruokakoreja, kotisiivouspalvelua ja ehkäpä myös lahjakortin escort-palvelulla johonkin kivaan ravintolaan.

Tervetuloa!

Perheettömän loma

Mitä aiotte tehdä lomalla, oi perheettömät sinkut? Minä olen huomannut, että vaikka en normaalisti halua aikatauluttaa vapaa-aikaani, minun on pakko aikatauluttaa lomani, muuten tulee yksinäistä. Lomaan on vielä hetkinen, mutta olen mielestäni onnistunut aikataulutuksessa tänä vuonna kohtuullisesti. Tiedän ainakin viikkotasolla jo nyt, mitä on ohjelmassa.

Väestöliiton Elina Nurminenkin kirjoitti sinkkujen lomailusta:

Loma soolona - sinkun painajainen?

Huh ja hei

Sain tänään loppuun ison työrupeaman. Olen laiminlyönyt ihmissuhteita, kotia, blogia, harrastuksia, viherkasveja ja itseäni. Koiraa en ole laiminlyönyt, mutta lenkkihommien jälkeen olen kellahtanut tyytyväisenä sekamelskan keskelle kaukosäädin kädessä, ja ryöminyt sitten sohvalta sänkyyn jo ennen kymmenen uutisia. Kohta on sentään loma. Aion kellahdella myös lomalla sinne sun tänne täysin vallattomasti, aivan fiilispohjalta. Jos en saa itseäni niskasta kiinni, kellahtelen varmaan tänäkin kesänä ihan omassa hyvässä seurassani. Mikähän mahti tässä maailmassa saisi minut hankkiutumaan treffeille? En ole taas aikoihin ollut yhdelläkään deittisivustolla, enkä jaksa innostua netissä pyörimisestä tippaakaan. Taidan myös olla universumin viimeinen sinkku, joka ei ole koskaan ollut Tinderissä. Olen silti oikeastaan aika tyytyväinen, ettei tässä nyt ole viimeisten kuukausien aikana ollut ketään ylimääräistä pyörimässä nurkissa. Olisin ollut maailman huonoin tyttöystävä kiireineni.

HS: Lapsettomuus on sinkullekin suuri suru

Monet varmaan ovat jo huomanneetkin tämän Heidi Väärämäen jutun, minä kävin vähän hitailla:

Lapsettomuus on sinkullekin suuri suru

Tämän luettuani tuli melkein sellainen olo, että minun työni on tehty. Kyseessä on tietysti vain yksi artikkeli, mutta kuinka hyvältä tuntuukaan, että tästä puhutaan! Miksi se onkaan niin tärkeää tulla jotenkin nähdyksi ja saada lupa tunteilleen? Kananlihalle veti erityisesti se kohta, jossa Simpukan toiminnanjohtaja toteaa, että kumppanin puutteesta johtuva lapsettomuus on tuplasuru. Oi! Miten iloiseksi voikaan tulla siitä, että saa olla tuplasurullinen! En kyllä oikeasti ajattele niin, että lapsettomuussuruja tarvitsisi pistää mitenkään järjestykseen, mutta onhan se silti kivempi tuntea kaikenlaisia ihmeellisiä tunteita, kun tietää, ettei ole hullu, ilkeä tai paha ihminen. Että toisistakin tuntuu samalta.

Oikeasti en ole juuri nyt yhtään surullinenkaan, vaan odotan kovasti kesälomaa ja koitan saada viimeiset työkiireet jotenkin selätettyä. Työkiireistä on johtunut myös tämä hetkellinen blogihiljaisuus. Mieluiten istuisin puistossa kirjoittamassa. Muutaman viikon päästä siihenkin on taas aikaa. Ihana kesä, tule jo!

Haaste: Harrastukseton kuukausi

Kiirettä pitää. Kaikilla. Aina. Ihan hirveästi on kaikkea koko ajan, huh huh, kylläpä onkin.

- Moi, lähdetkö mun ja koiran kanssa juoksemaan?
- Sori, en ehdi, on treenit.
- Mutta nythän on tiistai. Eikös sulla ole treenit yleensä maanantaina ja keskiviikkona ja perjantaina, ja sitten lauantaina salipäivä?
- Joo, mutta mä ilmottauduin nyt juoksukouluun. Me treenataan tiistaisin ja torstaisin.
- No ehtisitkö tulla vaikka lauantaina salin jälkeen kahville?
- Pinjalla on sit Muskari ja Niko pitää viedä kaverisynttäreille Hoploppiin.
- Sunnuntai?
- Sori, mutta meillä lukee sillon kalenterissa "vapaapäivä", ollaan miehen kanssa kahdestaan. Ei olla ehditty nähdä kuukauteen. Pitäiskö vaikka katsoa elokuussa joku viikonloppu, jos ei olla mökillä? Onko sulla kalenteria siinä?

Olenko se vain minä, vai oliko ihmisillä vielä kymmenen vuotta sitten enemmän aikaa olla yhdessä? Onko jokin muuttunut, vai liittyykö yhteisöllisyyskuplani siihen elämänvaiheeseen, kun kenelläkään meistä ei ollut rahaa maksaa harrastuksista, ja asioita tehtiin siksi yhdessä kavereiden kanssa?

Oli miten oli, suoraan sanottuna jotain oli mennyt mielestäni pieleen viimeistäänkin siinä vaiheessa, kun "kotoilusta" alettiin puhua harrastuksena. Telkkarin tuijottaminen verkkarit jalassa ja nuudelikulho sylissä on luuserien hommaa, ellei vähintäänkin sytytä kynttilöitä, näpsäise muutamaa instagram-otosta niistä villasukista, jotka syntyivät edellisen koti-illan tuloksena (itse kehrätystä luomulampaan villasta tietenkin) ja ilmoita kaikille #kotoilevansa. Lepo, rentoutuminen ja rauhoittuminen ovat out, tavoitteellinen ja aikataulutettu kotoilu on pieninä määrinä in, kunhan sen suorittaa sillä vakavuuden asteella, että sen voi tarvittaessa merkitä cv:een otsikon "harrastukset" alle.

Ja sitten me olemme niin yksin.

MTV.doc: Yksinäisyyden yllättämät (Katsottavissa heinäkuun  2015 alkupäiviin saakka.)

Sosiaalisessa mediassa kiertää kasapäin haasteita rantakuntoon pääsemiseksi. On kuukauden lankkuhaastetta ja sitten on booty-haaste, ja mitä näitä onkaan. Minäpä heitänkin tällaisen haasteen: Kuka uskaltaa olla kuukauden harrastamatta yhtään mitään? Uskaltaisitko pysähtyä miettimään, mitä sinulle oikeasti kuuluu, ja mitä kuuluukaan sille kaverille, jota et ole ehtinyt nähdä aikoihin? Uskallatko katsoa, mitä tapahtuu, jos et aikataulutakaan vapaa-aikaasi?