maanantai 2. marraskuuta 2015

Testaa koska olisi kannattanut tehdä lapsia

Hei tahattomasti lapseton lukija, haluatko hyperventiloida hieman? Haepa paperipussi ja tee tämä testi:

HS: Olet myöhässä

"Jotta pariskunta voisi saada yhden lapsen vähintään 90 prosentin todennäköisyydellä, tutkijoiden mukaan yrittäminen tulisi aloittaa, kun nainen on enintään 35 vuotta. Tämä koskee tapauksia, joissa pari hyväksyy koeputkihedelmöityksen."

Jos pariskunnalle riittää pienempi todennäköisyys, voi aloittaa myöhemmin, varsinkin jos pariskunta on valmis harkitsemaan koeputkihedelmöitystä. Pariskunnan pitää kuitenkin muistaa, että naisen hedelmällisyys laskee kuin lehmän häntä ja siksi laskennallisesti pariskunta aloittaakin oletettavasti toisen lapsen yrittämisen kun ensimmäinen on 15 kuukauden ikäinen.

Pariskuntaraukat, kauheat paineet.

Eiväthän ne biologiset faktat tietysti minun ketutuksestani muutu mihinkään. Vaan on meitä silti sellaisiakin tahattomasti lapsettomia, jotka eivät ole osa pariskuntaa ollenkaan. Mietinkin täällä sohvalla nyt toiveikkaana, että ehkäpä me olemme sillä tavalla biologisesti erityisiä, että meidän tulisi aloittaa yrittäminen vasta vähän myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti