maanantai 28. maaliskuuta 2016

Seurustelen, olen siis olemassa

Tämä pääsiäinen ei viime vuosista poiketen ollutkaan vastentahtoinen neljän päivän hiljaisuusretriitti. En ole ollut yksin koko aikaa. En ole enää ylijäämänainen, joka ehkä kutsutaan mukaan jos ei ole mitään erityistä tekemistä. Tuntuu uskomatomalta, että olen jollekin ykkösvaihtoehto.

On maailman kummallisinta, että nyt kun kaveripariskunnat ovat kuulleet minun tapailevan jotakuta, puhelin onkin taas alkanut soida. "Haluisitteko tulla meidän landelle saunomaan?" "Tuletteko joku ilta meille syömään?" Vaikka suhde on vasta orastava, olen jo muuttunut porukan silmissä parilliseksi. Kukaan ei ole edes tavannut miestä, mutta jostain kumman syystä "me" olemme halutumpaa seuraa kuin minä olin yksin. Aistin ympäristöstä helpotusta: Vihdoinkin minäkin sovin porukkaan.

9 kommenttia:

  1. Ja tää on musta se aivan kamala, hirveä totuus ja asia, jonka en suostu määrittämään mua! Miten voi olla, että mä olisin kiinnostava vain silloin kun seurustelen?? Tai että joku kokee olemisen mun seurassa kiusalliseksi kun mä en seurustele? Sama ihminen mä olen, yksin tai jonkun kanssa, ja tää on se, mikä on musta tosi surullista! Ettenkö kelpais näin, vaikka itselleni kelpaan oikeinkin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi ymmärtää tätä itsekään, en mitenkään. Mistä tämä oikein johtuu?

      Poista
  2. Tää on musta jotenkin tosi outo ilmiö, etenkin kun en ole siihen omassa kaveriporukassani törmännyt. Voi toki johtua siitä, että me yleensä tavataan isommilla porukoilla, joten sinkut-pariskunnat -jakoa ei oikein pääse tapahtumaan. Enkä ole havainnut että sinkut tai pariskunnat viettäisivät aikaa vain kaltaistensa kanssa. Mutta ehkä jos kaveripiiri koostuu selkeästi yksittäisistä ihmisistä eikä selkeästi ryhmäytyneestä porukasta (esim. nuoruuden kaverit tai opiskeluaikainen porukka) tällaista jakoa tapahtuu helpommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla hyvinkin noin. Mietin tätä asiaa eilen illalla paljon. Huomasin, että ne kaveripariskunnistani, jotka ovat olleet tosi pitkään yhdessä eivät tunnu olevan kiinnostuneita mun statuksesta, mutta vähemmän aikaa sitten pariutuneet parit haluaisivat minutkin vain parillisena. Juttelin asiasta yhden tuntemani sinkun kanssa ja hän sanoi että koki tulleensa unohdetuksi ensimmäiset pari vuotta sinkkuunnuttuaan, mutta sitten häntäkin taas muistettiin kutsua mukaan juttuihin. Tää on musta jotenkin ihan kauhean kiinnostavaa! Kuinkahan yleistä tällainen oikein on ja mikä ihme tähän on syynä?

      Poista
  3. Moi!

    Onko tämä miekkonen se sama,mistä olet kirjoitellut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi vaan! Kyllä, tämä on se sama miekkonen :)

      Poista
  4. Moni tuttavistani on alkanut viime viikkoina seurustelemaan. Haluaisin iloita muiden puolesta, mutta jotenkin näistä uutisista tulee vaan entistä yksinäisempi ja surullisempi olo. Miksi kohtaloni on olla löytämättä ketään? Milloin on minun vuoroni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten puolesta voi iloita ja olla samalla omasta puolestaan surullinen. Ajatteletko oikeasti niin, että parittomuus on kohtalosi? Mä hahmotan asiaa jotenkin toisin, enemmän sattumina. Se on ollut mulle helpompaa ja toisaalta vaikeampaa, koska näen sen niin, että sattumiin voi vaikuttaa jossain määrin, mutta kohtaloon ei. Oli miten oli, taidan tietää miltä susta tuntuu. Älä luovuta.

      Poista
    2. Minusta tässä on yksi vihje siihen, mistä tuo sinkun kutsumattomuus voisi johtua. Jos toisen seurustelusuhde on kovin tuore, ns. rakastumisvaihe kiihkeässä tilassa, ei tunnu kivalta "hieroa" sitä sinkun naamaan. Vaikka olisi suukottelematta ja koskettelematta, näkyy se onnellisuus silti.

      Eli joissain tapauksissa kyse voi olla hienotunteisuudesta. Ajatellaan, ettei sillä sinkulla ole kivaa pelkkien pariskuntien seurassa.

      Poista