perjantai 11. marraskuuta 2016

Patologista hommaa

Perhenormatiiviset avokämmenlitsarit tulevat yleensä pyytämättä ja yllättäen sellaisissa yhteyksissä, joissa niihin ei ole voinut varautua lainkaan. Luin mielenkiintoista juttua lastenpatologin työstä Ylen sivuilta. Lääkäri kertoo vaativasta työstään, syöpädiagnoosien tekemisestä ja siitä, kuinka lapsille pitäisi puhua kuolemasta. Huikean mielenkiintoinen aihe, ihailtava ammattilainen. Ja sitten aivan kuin tyhjästä:

Minulta ei tipu hirveästi empatiaa yli kolmekymppisille ensisynnyttäjille, jotka päätyvät hedelmöityshoitoihin. Kun ensin tehdään ammatti, sitten rakennetaan talo ja lopuksi vasta mietitään lapsia, onhan se aivan väärä järjestys--.

Tässä on varmaan kyseessä joku toimituksellinen epäloogisuus, sillä tuo kommentti ei liity muuhun juttuun millään tavalla. Lapsentekohommat ovat joka tapauksessa sellainen asia, josta kuka tahansa voi missä tahansa tilanteessa ryhtyä kertomaan totuuksia. Niin, siis jokainen, joka on onnistunut saamaan itse lapsia soveliaassa aikataulussa. Sellainen ihminen on lapsentekemisen asiantuntija, ja oikeutettu arvioimaan muiden lastentekotoimia.

Lapsettoman ihmisen yleisimmät stereotyypit ovat seuraavat:
1. Parisuhteessa elävä heteroihminen, jonka lapsettomuus johtuu fyysisistä syistä (ts. empatiaa herättävät lapsettomat)
2. Parisuhteessa elävä tai parisuhteeton heteroihminen, joka nauttii elämästään muilla tavoin, eikä ole valmis vanhemmaksi (ts. itsekkäät hedonistiset lapsettomat)
3. Parisuhteessa elävä tai parisuhteeton heteroihminen, joka rakentaa itselleen täydellistä uraa ja kotia, ja lykkää siksi lapsentekoa (ts. itsekkäät materialistiset uralapsettomat)

Valtava joukko lapsettomia ihmisiä ei sovi mihinkään noista sterotyypeistä. Jos ihmiset pysähtyisivät ajattelemaan sitä hetkeksi, he ehkä puhuisivat lapsettomista ja lapsettomille vähän ystävällisemmin. 

Siihen tietysti tarvittaisiin vähän sitä empatiaa.

5 kommenttia:

  1. Jälleen kerran hienosti kaivettu artikkeli. No, Kyllä se nyt jollain tavalla liittyi siihen juttuun, kun pääsi kertomaan "silloin kun minä olin nuori" "totuuksia".
    Tuo empatia on vain niin harvinaista nykyisin. Lukee sitten melkein mitä tahansa, niin aina törmää hieman samanlaisiin syyllistämisiin. Siksipä ajattelen, että se vanha totuus, ettei empatiaa voi kokea ellei ole itse ollut samassa tilanteessa!? pitää paikkansa. Ihan selväsi tulee ilmi, että artikkelin henkilä on elänyt ihan omassa "kuplassaan" tyytyväisenä, eikä oikein osaa katsella sen ulkopuolelle.
    Jos jotain olen oppinut tämänkin blogin teksteistä on, etten mitään tiedä lapsettomien naisten todellisuudesta ja se on hyvä syy aina lukaista näitä kirjoituksia ja oppia lisää ( ja siten ehkä lisätä kykyä tuntea empatiaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mukavaa, että luet.

      Mielestäni on todella huolestuttavaa, jos ei pysty tuntemaan empatiaa muita kohtaan ilman omaa kokemusta samanlaisesta tilanteesta. Silloin on hukattu ihmisyydestä jotain arvokasta. Eri asia on sitten se, ettei tiedä tai ymmärrä kuinka kipeä ja monimutkainen asia jokin voi toiselle olla. Tällaista ymmärtämättömyyttä on paljon. Siihen auttaa asiasta puhuminen ja myyttien ja stereotyyppien purkaminen.

      Poista
  2. Olet kyllä oikeassa. Uskon, että tarkoitan empatialla jotain aika ylevää? Ja voi olla, että muotoilin vaikeasti. Tarkoitinkin aika tuota mitä sanoit tuosta kipeydestä ja monimutkaisuudesta.Sen ymmärtäminen on minulle sitä empatiaa!!! (aika korkealentoista ja vaativaa) Mutta sekin jo helpottaisi, ettei aina yleistettäisi sitä omaa kokemusta asioista universaaliksi totuudeksi ja kuunneltaisiin mitä toisilla on asiasta sanottavaa ja yritettäisiin ymmärtää, se olisi jo paljon.
    Se vain ainakin minua ahdistaa, että lillutaan siinä omasssa "maailmassa" ja kuvitellaan, että se on totta. Ei halutakaan tietää mistään muusta.

    VastaaPoista
  3. Melko erikoinen kommentti lääkäriltä. Samaan aikaan jossain toisaalla valitellaan siitä miten on pukattu lapsia maailmaan jo heti teini-iän jälkeen ja sitten ollaankin yhteiskunnan elätettävänä, kun elämä ei mennytkään niinkuin ajatteli sen menevän, mutta lapsia tehdessä on ajateltu että "kyllä ne asiat sitten järjestyvät, vaikkei nyt olisikaan työtä tai koulutusta turvana". Lasten hankinta ja kasvatus on yhteiskunnan tuista huolimatta todella kallista hommaa, ja itse kyllä ymmärrän ja arvostan ihmisiä/pariskuntia jotka jättävät esim. vakituisen työpaikan puuttumisen takia lastenhankinnan mieluummin myöhempään, jotta niiden lasten sitten syntyessä olisi myös resursseja heistä huolehtia. Ikävää toki, että ne lapset voivat sitten joiltakin jäädä tuon takia kokonaan saamatta, kun halutaan tarjota lapsille paremmat lähtökohdat elämään. Eikä kyse ole edes siitä että pitäisi olla todella hyväpalkkainen työ ja iso omakotitalo, jos nyt olisi edes molemmilla vanhemmilla jokin työ ja edes jollakin todennäköisyydellä sen työn loppuessa mahdollisuudet saada jokin uusi palkallinen työ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Täydellinen ihminen tietää jo teini-iässä mitä haluaa opiskella, pääsee ensimmäisellä yrittämällä sisään ja valmistuu tavoiteajassa. Tuleva puoliso on syytä tavata viimeistään parikymppisenä, jotta ehtii tutustua kunnolla ja rakentaa turvallisen parisuhteen lisääntymistä varten. Naisen hedelmällisyyshän alkaa laskea kuulemma sen 25. ikävuoden jälkeen, joten esikoista pitäisi odotella viimeistään siinä vaiheessa. Viimeistään samoihin aikoihin ainakin jommankumman vanhemman tulee olla vähintäänkin valmistumisvaiheessa sellaiseen ammattiin (esim. lääkäri), josta saa säännöllisiä ja riittäviä tuloja, jotta perhe pysyy leivässä. Ja sitten se pakollinen toinen lapsi tehdään siinä uran luomisen ja talonrakentamisen lomassa ennen kolmeakymppiä ehdottomasti. Paitsi tietenkään ei ole järkevää pariutua kovin nuorena, koska silloin voi jäädä elämä elämättä ja se jos mikä voi kaduttaa myöhemmin. Ja vaikka lapset pitää ehdottomasti uskaltaa tehdä epävarmaan elämäntilanteeseen, on silti oma vika, jos elämä ei sitten kannakaan. Eli oikeastaan ihmisen kannattaisi lopettaa vanheneminen kahdenkympin ja kolmenkympin välissä kokonaan, jotta pystyisi pysymään siinä tavoiteaikatalussa, joka kelpaa suurille ikäluokille.

      Poista