sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Syntyvyyden lasku on naisten vika

Mediassa on tässä syksyn mittaan puhuttu taas paljon lapsettomuudesta ja syntyvyyden laskusta. On tehty taas selväksi, että naiset eivät ymmärrä omaa biologiaansa ja heidän arvonsa ovat lisäksi aivan vinksallaan. Tehdään uraa ja matkustellaan ja sitten havahdutaan siihen, että yhtäkkiä onkin jo liian myöhäistä. Syntyvyyden lasku on naisten vika, vaikka aika harva nainen niitä lapsia kuitenkaan yksin tekee.

Miehet puuttuvat tästä keskustelusta useimmiten kokonaan. Missä he ovat ja onko sillä mitään väliä? Onneksi Iltalehti selvitti, mistä on kyse: Miehet eivät tee lapsia, koska naiset ovat haavoittaneet heitä! Kyse ei siis ole esimerkiksi ikuisen nuoruuden ja vapauden ihannoinnista tai ihan siitä faktasta, ettei heillä ole asian kanssa biologisestikaan mikään kiire. Miehet eivät tee lapsia, koska heillä on paha mieli, ja se paha mieli on naisten vika!

Minun tuttavapiiriini on sattunut ilmeisesti joku hassu otanta. Aika moni suhde, omani mukaanlukien, on päättynyt siihen että yli kolmekymppinen mies ei kertakaikkiaan halua joko vielä tai ollenkaan isäksi. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta (oma exäni) kaikki nämä miehet ovat erottuaan saaneet kuitenkin myöhemmin, noin nelikymppisinä, lapsia jonkun toisen kanssa. 

Hyvää sinkkujen päivää vaan kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti