perjantai 23. syyskuuta 2016

Mainoksen uhri

- OLEN RASKAANA!
- IHANAAAAA!

Kaksi naista kiljahtelee mainoksessa eteerisessä valaistuksessa hysteerisin maneerein. Iiiiiik! Siis mä en kestä!

Joo, no en mäkään. Tuo maailman ärsyttävin raskaus- tai ovulaatiotestin tai jonkun sellaisen mainos tulee pakollisena alkupalana youtubessa minulle vastaan ihan koko ajan. Tänään klikkasin bussissa auki jonkun hyvin oleellisen kissavideon, ja sieltähän se sitten taas pärähti. Olisinpa tajunnut, että kännykkässä oli äänet täysillä. Edessä istuva mummeli kääntyi ilahtuneena myhäilemään ja nyökyttelemään hyväksyvästi suuntaani. Hymyilin takaisin. En raaskinut sanoa, että sori, nyt tuli väärä hälytys.

6 kommenttia:

  1. Voi mikä painajainen! Mulle YouTube ei ole tarjoillut moista mainosta. Osaakohan sekin systeemi tarjota kohdennettua mainontaa oman surffailun perusteella?

    VastaaPoista
  2. Mulle mainostetaan tosi paljon raskauteen liittyviä juttuja, vaikka en asiaa käsittelevillä sivuilla mieleatäni surffaile. Ei se sattumaa ole kuitenkaan, en vain tajua mistä se johtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lataamaan koneelle jonkin mainoksenesto-ohjelman, esim. Adblockerin.. ;) Ei näy sen jälkeen ärsyttäviä mainoksia youtubessa, eikä muuallakaan.

      Poista
    2. Tää on ollut mun to do -listalla ikuisesti :D

      Poista
    3. Joopa, niin munkin piti tää asia joskus hoitaa...

      Poista
  3. Ohitan YouTube-mainokset yleensä niin hyvin kuin pystyn, enkä niihin yleensä kiinnitä huomiota. Nyt pistin merkille, mitä mulle mainostettiin ja 'jep', kyllä maar mainostettiin sellaista harvinaista juttua, jota pari viikkoa sitten muutamana päivänä vähän surffailin. Kyllä noi nuuskintaohjelmat ovat tosi tarkkoja. Facebook mainostaa mulle edelleen tuotteita, joita surffasin paljon alkukesästä. Eli pitkä muistikin niillä on.

    VastaaPoista