Tänään on blogin kaksivuotissynttärit. Olen vähän yllättynyt, että äitienpäiväblues iski taas tänä vuonna näin kovaa. Viime vuonna sitä ei tainnut olla ollenkaan. Ajattelin selvitä kurjasta päivästä seuraavilla toimenpiteillä:
1. Verhot kiinni
2. Vuorokauden Facebook- ja Instagram-lakko
3. Jäätelö
4. Netflix
5. Roskaruokatilaus kotiin
6. Ajoissa nukkumaan, jotta päivä on nopeasti ohi
Tällainen gameplan täällä. Helvetti, että pitikin mennä lukemaan tämä: Älä klikkaa, jos olet jo valmiiksi romuna.
sunnuntai 8. toukokuuta 2016
lauantai 7. toukokuuta 2016
Lapsettomien lauantai
Hyvää lapsettomien lauantaita rakkaat ihmiset! Minua itkettää tänä aamuna, en oikein tiedä miksi. Ajatellaan toisiamme tänään.
perjantai 29. huhtikuuta 2016
7 vinkkiä lapsettoman kohtaamiseen!
Höpömediassa ovat muodissa kaikenlaiset listat: 10 tapaa pilata ihmissuhteesi! 5 merkkiä siitä, että hän pettää sinua! Oletko aina pessyt perunat väärin? -Katso kymmenen parasta niksiä perunanpesuun täältä!
Mikäpä siinä. Minäkin teen listan.
7 vinkkiä lapsettoman ihmisen kohtaamiseen
1. Älä oleta yhtään mitään. Et voi tietää haluaako tämä ihminen lapsia, onko hän mahdollisesti menettänyt lapsen tai onko hänellä jokin sairaus tai muu elämäntilanne, joka estää lasten saamisen. Lapsettomuus voi olla tragedia tai sitten ei, mutta se kuuluu sinulle vasta sitten, jos lapseton ihminen haluaa itse siitä oma-aloitteisesti kertoa.
2. Älä kysele. Lapsettomuus on henkilökohtainen asia eri tavalla kuin se, että on vanhempi. Lapsettomuudesta voi puhua vasta sitten, kun lapseton ihminen itse ottaa asian puheeksi, ja silloinkin vain siinä määrin kuin hän itse haluaa. Jos kyselemisestä pidättäytyminen tuntuu mahdottomalta, mieti miksi asia kiinnostaa sinua niin paljon. Mikä merkitys sinulle on sillä, onko jollakulla lapsia vai ei?
3. Ärsyyntymisesi on omasi. Jos lapseton ihminen ärsyttää sinua, onneksi olkoon, olet juuri nyt siinä hedelmällisessä tilassa, jossa sinun on mahdollista päästä käsiksi omiin ennakkoluuloihisi! Älä hätäänny, vaan sulje suusi ja mieti rauhassa mikä sinua ärsyttää ja miksi. Millaisia ärsyttäviä asioita tai ominaisuuksia liität lapsettomuuteen tai lapsettomaan ihmiseen? Onko lapseton mielestäsi itsekäs, saamaton, vähempiarvoinen, epäkelpo, epäkypsä tai säälittävä ihminen? Miksi?
4. Kateus kertoo omasta tilanteestasi, eikä ole lapsettoman vika. Tunnetko kateutta lapsettoman helppoa ja huoletonta elämää kohtaan? Muista, että lapset eivät ole maailman ainoa stressin lähde. Mieti myös, oletko jaksanut tai voinut pitää huolta itsestäsi viime aikoina. Hyvän ystävän kanssa kateuden tunteista voi puhua, puolituttujen lapsettomien seurassa kannattaa pitää suunsa kiinni (ks. kohta 1.).
5. Lapseton ei vietä lapsiperheen elämää, vaikka sinä vietätkin. Lapseton ihminen ei jaa elämäntilannettasi silloin kun sinusta tulee vanhempi. Hän ei halunnut viettää lauantaiaamujaan leikkipuistossa ennen kun sinä sait lapsen, eikä todennäköisesti halua tehdä sitä myöskään sen jälkeen. Jos haluat säilyttää ystäväsi, ette voi rakentaa ystävyyttänne vain toisen elämäntilanteen ehdoilla. Ystävyyttä on hoidettava ja sille on löydettävä jostain aikaa.
6. Lapsettomuus voi sattua niin paljon, että on pakko suojautua. Tahaton lapsettomuus voi tuntua pahalta riippumatta siitä mikä sen syy on. Joskus kipu saa lapsettoman vetäytymään tilanteista, joissa on paikalla lapsia tai raskaana olevia naisia. Lapseton ei ehkä halua puhua surustaan lasta odottavan tai perheellisen kaverin kanssa.
7. Lapsia ei voi automaattisesti viedä joka paikkaan. Lähtökohtaisesti on selvää, että jos ihmisellä on lapsia, lapset ovat mukana menossa. Kaikki paikat ja tilaisuudet eivät kuitenkaan sovi lapsille. Kipuvaiheessa oleva tahattomasti lapseton ei ehkä ajatellut viinipitoista illanviettoa järjestäessään järjestävänsä lastenkutsuja.
Jatkan listaa, jos keksitte hyviä lisäyksiä! Haluaako joku kirjoittaa vinkkilistan lapsiperheiden kohtaamiseen?
Mikäpä siinä. Minäkin teen listan.
7 vinkkiä lapsettoman ihmisen kohtaamiseen
2. Älä kysele. Lapsettomuus on henkilökohtainen asia eri tavalla kuin se, että on vanhempi. Lapsettomuudesta voi puhua vasta sitten, kun lapseton ihminen itse ottaa asian puheeksi, ja silloinkin vain siinä määrin kuin hän itse haluaa. Jos kyselemisestä pidättäytyminen tuntuu mahdottomalta, mieti miksi asia kiinnostaa sinua niin paljon. Mikä merkitys sinulle on sillä, onko jollakulla lapsia vai ei?
3. Ärsyyntymisesi on omasi. Jos lapseton ihminen ärsyttää sinua, onneksi olkoon, olet juuri nyt siinä hedelmällisessä tilassa, jossa sinun on mahdollista päästä käsiksi omiin ennakkoluuloihisi! Älä hätäänny, vaan sulje suusi ja mieti rauhassa mikä sinua ärsyttää ja miksi. Millaisia ärsyttäviä asioita tai ominaisuuksia liität lapsettomuuteen tai lapsettomaan ihmiseen? Onko lapseton mielestäsi itsekäs, saamaton, vähempiarvoinen, epäkelpo, epäkypsä tai säälittävä ihminen? Miksi?
4. Kateus kertoo omasta tilanteestasi, eikä ole lapsettoman vika. Tunnetko kateutta lapsettoman helppoa ja huoletonta elämää kohtaan? Muista, että lapset eivät ole maailman ainoa stressin lähde. Mieti myös, oletko jaksanut tai voinut pitää huolta itsestäsi viime aikoina. Hyvän ystävän kanssa kateuden tunteista voi puhua, puolituttujen lapsettomien seurassa kannattaa pitää suunsa kiinni (ks. kohta 1.).
5. Lapseton ei vietä lapsiperheen elämää, vaikka sinä vietätkin. Lapseton ihminen ei jaa elämäntilannettasi silloin kun sinusta tulee vanhempi. Hän ei halunnut viettää lauantaiaamujaan leikkipuistossa ennen kun sinä sait lapsen, eikä todennäköisesti halua tehdä sitä myöskään sen jälkeen. Jos haluat säilyttää ystäväsi, ette voi rakentaa ystävyyttänne vain toisen elämäntilanteen ehdoilla. Ystävyyttä on hoidettava ja sille on löydettävä jostain aikaa.
6. Lapsettomuus voi sattua niin paljon, että on pakko suojautua. Tahaton lapsettomuus voi tuntua pahalta riippumatta siitä mikä sen syy on. Joskus kipu saa lapsettoman vetäytymään tilanteista, joissa on paikalla lapsia tai raskaana olevia naisia. Lapseton ei ehkä halua puhua surustaan lasta odottavan tai perheellisen kaverin kanssa.
7. Lapsia ei voi automaattisesti viedä joka paikkaan. Lähtökohtaisesti on selvää, että jos ihmisellä on lapsia, lapset ovat mukana menossa. Kaikki paikat ja tilaisuudet eivät kuitenkaan sovi lapsille. Kipuvaiheessa oleva tahattomasti lapseton ei ehkä ajatellut viinipitoista illanviettoa järjestäessään järjestävänsä lastenkutsuja.
Jatkan listaa, jos keksitte hyviä lisäyksiä! Haluaako joku kirjoittaa vinkkilistan lapsiperheiden kohtaamiseen?
keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
Lehdistökatsaus yksinäisyydestä, yksinelämisestä ja lapsettomuudesta
Hesarissa oli hetki sitten juttu siitä, kuinka yksinäisiä pienten lasten vanhemmat ovat.
HS: Yksinäisyys vaivaa monia vanhempia
Muistan lukeneeni viimeisen vuoden aikana lehdistä ainakin seuraavien väestöryhmien yksinäisyydestä:
- Lapset
- Opiskelijat
- Vanhukset
- Miehet
- Naiset
- Isät
- Äidit
- Yksinelävät
- Lesket
- Maahanmuuttajat
Että mikähän tässä nyt sitten oikein mättää? Yksinäisyys masentaa ja yksinäisyys tappaa, mutta silti me olemme kaikki niin hemmetin yksin täällä.
Tutkimusprofessori Rotkirchin tapaan minäkin ajattelen, että syy on pitkälti ydinperhekeskeisyydessä. Ne, jotka saavat hankittua itselleen (hetero-?)puolison ja lapsen tai useamman, glorifioidaan välittömästi kultaiseen ydinperhekuplaan, jossa aikaa kuuluu viettää lähinnä oman perheen ja aivan lähisuvun kesken perheille sopivissa riennoissa. Toiminnan sopivuuden määrittelevät tietenkin aina lapsen tarpeet. Perheettömät tai muuten normiperheistä eroavat voivat tietysti tulla joskus kylään kuplaan, mutta on aivan selvää, että heidän paikkansa on jossain ihan muualla. Joskus yhteiskunta tekee selväksi sen, että perheettömän tai muuten erilaisen paikka on häpeäpaalu. Joku käpertyy sitten itse yksinäisyyteen. Toinen saattaa huomata ystäväpiirin kaikonneen, kun uupuneet supersankarivanhemmat ovat päätyneet pyörimään syöksykierteessä jonnekin vauvajoogan, luomusoseilun, HopLopin ja kaverisynttäreiden hengästyttävään limboon. Tai sitten siihen limboon, jossa kukaan ei saa koskaan nukkua yhtään.
Me elämme kaikki todeksi sitä myyttiä, jonka mukaan ydinperheen kuuluu olla kaiken toiminnan auvoisa perusyksikkö. Jos perheellisetkin tuntevat olonsa yksinäisiksi siellä myyttisessä ydinperhekuplassaan, myytistä ei taida olla hyötyä kenellekään (ehkäpä muutamia konservatiivisia poliittisia puolueita lukuunottamatta #Keskusta #Kristilliset). Tutkimusprofessori sanookin viisaasti, että "eri iässä ja elämäntilanteissa olevien pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä". Niin. Että vietettäisiinkö? Mutta voitaisiinko rikkoa se myytti siltäkin osin, ettei meidän tarvitsisi aina sopia niitä treffejä johonkin perkeleen leikkipuistoon? Eihän siellä oikeasti kukaan normaali ihminen vapaaehtoisesti halua aikaansa viettää. Tehdään jotain kivaa ennemmin.
----
Muihin aiheisiin: Haluatko lukea lisää yksinelämisestä ja yksinäisyydestä? Tee se vaikka täällä:
Akuutti: Onko yksinelävä yksinäinen?
Kiinnostaako yksineläminen yhteiskunnallisesti ja/tai poliittisesti? Tsekkaapa nämä:
Yksinasuvat ry
Yhden hengen taloudet-blogi
Helsingin Vasemmisto: Yksinasuvat -miljoona marginaalissa
----
Lopuksi seuraa lehdistökatsauksen iloinen uutinen: Maaret Kallio muistaa kolumnissaan, että yksineläjäkin voi olla tahattomasti lapseton, hurraa!
Maaret Kallion kolumni lapsettomuudesta
HS: Yksinäisyys vaivaa monia vanhempia
Muistan lukeneeni viimeisen vuoden aikana lehdistä ainakin seuraavien väestöryhmien yksinäisyydestä:
- Lapset
- Opiskelijat
- Vanhukset
- Miehet
- Naiset
- Isät
- Äidit
- Yksinelävät
- Lesket
- Maahanmuuttajat
Että mikähän tässä nyt sitten oikein mättää? Yksinäisyys masentaa ja yksinäisyys tappaa, mutta silti me olemme kaikki niin hemmetin yksin täällä.
Tutkimusprofessori Rotkirchin tapaan minäkin ajattelen, että syy on pitkälti ydinperhekeskeisyydessä. Ne, jotka saavat hankittua itselleen (hetero-?)puolison ja lapsen tai useamman, glorifioidaan välittömästi kultaiseen ydinperhekuplaan, jossa aikaa kuuluu viettää lähinnä oman perheen ja aivan lähisuvun kesken perheille sopivissa riennoissa. Toiminnan sopivuuden määrittelevät tietenkin aina lapsen tarpeet. Perheettömät tai muuten normiperheistä eroavat voivat tietysti tulla joskus kylään kuplaan, mutta on aivan selvää, että heidän paikkansa on jossain ihan muualla. Joskus yhteiskunta tekee selväksi sen, että perheettömän tai muuten erilaisen paikka on häpeäpaalu. Joku käpertyy sitten itse yksinäisyyteen. Toinen saattaa huomata ystäväpiirin kaikonneen, kun uupuneet supersankarivanhemmat ovat päätyneet pyörimään syöksykierteessä jonnekin vauvajoogan, luomusoseilun, HopLopin ja kaverisynttäreiden hengästyttävään limboon. Tai sitten siihen limboon, jossa kukaan ei saa koskaan nukkua yhtään.
Me elämme kaikki todeksi sitä myyttiä, jonka mukaan ydinperheen kuuluu olla kaiken toiminnan auvoisa perusyksikkö. Jos perheellisetkin tuntevat olonsa yksinäisiksi siellä myyttisessä ydinperhekuplassaan, myytistä ei taida olla hyötyä kenellekään (ehkäpä muutamia konservatiivisia poliittisia puolueita lukuunottamatta #Keskusta #Kristilliset). Tutkimusprofessori sanookin viisaasti, että "eri iässä ja elämäntilanteissa olevien pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä". Niin. Että vietettäisiinkö? Mutta voitaisiinko rikkoa se myytti siltäkin osin, ettei meidän tarvitsisi aina sopia niitä treffejä johonkin perkeleen leikkipuistoon? Eihän siellä oikeasti kukaan normaali ihminen vapaaehtoisesti halua aikaansa viettää. Tehdään jotain kivaa ennemmin.
----
Muihin aiheisiin: Haluatko lukea lisää yksinelämisestä ja yksinäisyydestä? Tee se vaikka täällä:
Akuutti: Onko yksinelävä yksinäinen?
Kiinnostaako yksineläminen yhteiskunnallisesti ja/tai poliittisesti? Tsekkaapa nämä:
Yksinasuvat ry
Yhden hengen taloudet-blogi
Helsingin Vasemmisto: Yksinasuvat -miljoona marginaalissa
----
Lopuksi seuraa lehdistökatsauksen iloinen uutinen: Maaret Kallio muistaa kolumnissaan, että yksineläjäkin voi olla tahattomasti lapseton, hurraa!
Maaret Kallion kolumni lapsettomuudesta
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Seurustelen, olen siis olemassa
Tämä pääsiäinen ei viime vuosista poiketen ollutkaan vastentahtoinen neljän päivän hiljaisuusretriitti. En ole ollut yksin koko aikaa. En ole enää ylijäämänainen, joka ehkä kutsutaan mukaan jos ei ole mitään erityistä tekemistä. Tuntuu uskomatomalta, että olen jollekin ykkösvaihtoehto.
On maailman kummallisinta, että nyt kun kaveripariskunnat ovat kuulleet minun tapailevan jotakuta, puhelin onkin taas alkanut soida. "Haluisitteko tulla meidän landelle saunomaan?" "Tuletteko joku ilta meille syömään?" Vaikka suhde on vasta orastava, olen jo muuttunut porukan silmissä parilliseksi. Kukaan ei ole edes tavannut miestä, mutta jostain kumman syystä "me" olemme halutumpaa seuraa kuin minä olin yksin. Aistin ympäristöstä helpotusta: Vihdoinkin minäkin sovin porukkaan.
On maailman kummallisinta, että nyt kun kaveripariskunnat ovat kuulleet minun tapailevan jotakuta, puhelin onkin taas alkanut soida. "Haluisitteko tulla meidän landelle saunomaan?" "Tuletteko joku ilta meille syömään?" Vaikka suhde on vasta orastava, olen jo muuttunut porukan silmissä parilliseksi. Kukaan ei ole edes tavannut miestä, mutta jostain kumman syystä "me" olemme halutumpaa seuraa kuin minä olin yksin. Aistin ympäristöstä helpotusta: Vihdoinkin minäkin sovin porukkaan.
maanantai 14. maaliskuuta 2016
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Hyvä elämä ilman perhettä?
Olen viime aikoina miettinyt, että haluaisin tavata muita lapsettomia naisia ja kuulla heidän elämästään. Ympäröivä yhteiskunta ei useinkaan tarjoa (varsinkaan naisille) kovin paljon malleja hyvän lapsettoman tai perheettömän elämän elämiseen. Haluaisin perustaa sinkkujen mummukerhon, jossa vanhat naiset jakaisivat viisauksia elämästä ilman perhettä. (Ai niin, ovatko nämä naiset edes mummuja, jos heillä ei ole lapsia?) Ystäväni, pienten lasten vanhemmat, tarvitsevat vertaistukea elämäntilanteessaan. Minäkin tarvitsen, enkä missään tapauksessa sovi sellaiseen tukiryhmään, jossa on biologisesti lapsettomia pariskuntia. Haluan sinkkumummuidolin, mallin sille, kuinka ilman perhettä voi elää hyvän elämän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)