sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lapsettomuusmateriaalia

Muutama vuosi sitten harkitsin lapsen tekemistä yksin lahjasolulla ja kävin juttelemassa asiasta klinikalla. Tänään siivotessani papereita löysin tuolloin saamani esitteen. Se näyttää tältä:





Mitä ilmeisemmin ainakaan muutama vuosi sitten ei siis ollut tarjolla asiallista materiaalia muille kuin (hetero?-)pariskunnille. Toivottavasti nyt on jo toisin. En muista ajatelleeni tuolloin asiasta mitään sen ihmeempää, mutta jos nyt olisin menossa hankkiutumaan yksin raskaaksi, en missään tapauksessa haluaisi saada tällaista esitettä käteeni.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Lapsettoman elämää meemeinä ja muutama linkki

Välillä on tuntunut tältä:


Parhaimpina päivinä herään näin:


Ja sitten tulee näitä hetkiä:


Ja tietysti se vuoden pahin päivä:


Huonona hetkinä nämä ovat liikaa:


Onhan se ihanaa, että elämään kuuluu koko tunteiden kirjo, mutta joskus voisi olla ihan kiva, ettei näitä kaikkia tarvitsisi tuntea saman päivän aikana.

Kuvia selaillessani löysin luettavaa:

Elämäntilannelapsettomuudesta, Daily Mail
(Päivitys: Tämä on aivan käsittämättömän hyvä teksti! Kunpa olisin löytänyt jotain tällaista neljä vuotta sitten!)



Kivaa viikonloppua rakkaat lukijat!

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kenen etu on, että yksineläjät pidetään köyhinä?

Miten sulla ei muka taaskaan ole rahaa, kysyy kaveri. Mihin sun kaikki rahat menee? Epäilevät, että en osaa säästää ja vietän holtintota elämää. Ostelevat puolisojen kanssa asuntoja, kun minä venytän vuokrakämpässäni kuun lopussa penniä, siirrän sähkölaskun eräpäivää ja pelkään vanhuutta. Kuka minusta pitää huolta sitten vanhana, kun en näköjään saa säästöön mitään? Eikä tästä oikein kehtaa puhuakaan, koska kukaan ei kuitenkaan usko sitä, vaikka se on totta: Pieni- tai normaalituloisella alkupääomattomalla yksineläjällä ei ole ainakaan pääkaupunkiseudulla taloudellisesti realistisia mahdollisuuksia hengissäpysymisen lisäksi juuri mihinkään. Sinkun euro on 73 senttiä, yksin asuminen on suhteessa kalliimpaa ja kun kaikki menot pitää maksaa yksin, tilipussi tyhjenee nopeammin kuin ehtii sanoa "Päivi Räsänen".

Tiesittekö, että Suomen yksineläjät ovat Euroopan toisiksi köyhimpiä, koska poliitikot haluavat niin? Köyhyys varmistetaan monin poliittisin toimin, erityisesti asuntopolitiikalla. Köyhyys varmistetaan myös perhepolitiikalla köyhdyttämällä yksineläjiä suhteessa perheisiin. Ja kuitenkin vähintäänkin joka viides suomalainen asuu yksin. Tällainen politiikka ei voi olla taloudellisesti järkevää, joten kai se sitten on sitä arvopolitiikkaa.

Kirjoitin tästä myös Väestöliitolle. Mobiililinkki ei taida valitettavasti toimia oikein.

Yksin eläminen köyhdyttää

Tässä vielä lisää linkkejä aiheesta (samat, kuin Väestöliiton jutun lopussa):

Yle: Elämä tulee yksin asuvalle monin tavoin kalliimmaksi

Yksinasuvat: Tutkittua tietoa

Yle Kioski video: Sinkun euro

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäiväblues

Tänään on blogin kaksivuotissynttärit. Olen vähän yllättynyt, että äitienpäiväblues iski taas tänä vuonna näin kovaa. Viime vuonna sitä ei tainnut olla ollenkaan. Ajattelin selvitä kurjasta päivästä seuraavilla toimenpiteillä:

1. Verhot kiinni
2. Vuorokauden Facebook- ja Instagram-lakko
3. Jäätelö
4. Netflix
5. Roskaruokatilaus kotiin
6. Ajoissa nukkumaan, jotta päivä on nopeasti ohi

Tällainen gameplan täällä. Helvetti, että pitikin mennä lukemaan tämä: Älä klikkaa, jos olet jo valmiiksi romuna.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Lapsettomien lauantai

Hyvää lapsettomien lauantaita rakkaat ihmiset! Minua itkettää tänä aamuna, en oikein tiedä miksi. Ajatellaan toisiamme tänään.