Heikkoja signaaleja?

Olen kirjoittanut jo kauan siitä, kuinka parisuhdenormatiivisuus ja yksineläjien dissailu ärsyttävät. Syksyn ja talven aikana vastaan on tullut monia ilahduttavia pieniä mediajuttuja, joissa yksineläjistä puhutaan neutraalisti, kunnioittavasti tai heitä jopa puolustetaan. Tässä esimerkkinä muutama pieni signaali, jotka haluan optimistisesti tulkita merkeiksi muutoksen idusta.

Yle Areena Tuija Pehkosen vieraana Antti Holma
Kohdasta 51:15 Antti Holma pitää lyhyen mutta jämäkän puheenvuoron yksineläjien puolesta. (Hän tosin käyttää sanaa "yksinäinen", joka ei ehkä ole aivan oma suosikkini, mutta asia tulee hyvin selväksi.) Holma pitää yksinäisten ihmisten pilkkaamista ja syrjimistä jopa vaikeampana ilmiönä kuin homojen pilkkaamista ja syrjimistä. Holma sanoo myös, että yksinäiset naiset kantavat yhteiskunnassamme monesti ulkopuolelta tulevaa kohtuutonta taakkaa. En tiedä, onko Holma nyt kenellekään mikään mielipideauktoriteetti, mutta ainakin hän on todella suosittu. Mukavaa kuulla, että hän puhuu tästä näin suoraan.

Hesarissa julkaistiin 14.12.2017 psykiatri Ilkka Taipaleen haastattelu, joka käsittelee oikeastaan ihan muita asioita, kuten teatteria ja mielenterveyttä, mutta seasta löytyy hieman yllättäen tällainen off topic -helmi:

Ehkä yksineläviä vain alkaa yksinkertaisesti olla niin paljon, että asenteiden ja politiikan on pakko muuttua.

Äitikortti

Voisiko joku kertoa, mitä tässä yritetään sanoa?

Sinun munasarjasi eivät ole sinun

Perhebarometrin lukeminen toi mieleen muiston.

Aloitin e-pillereiden käytön 18-vuotiaana ja halusin lopettaa niiden käytön ollessani 25. Olin kokeillut monia erityyppisiä pillerimerkkejä eikä mikään niistä tuntunut minusta psyykkisesti tai fyysisesti hyvältä. Puhuessani asiasta vuodesta toiseen monien eri lääkäreiden kanssa päädyin kuitenkin aina lähtemään vastaanotolta uusi resepti taskussani. Kas kun nyt oli juuri tullut markkinoille jotain aivan uudenlaista, täysin ongelmaton vaihtoehto. Minun ongelmani kuitenkin jatkuivat. Minusta tuntui, etteivät mitkään pillerit sopineet minulle. Olin kuitenkin liian nuori kyseenalaistaakseni lääkäreitä.

29-vuotiaana kävin vanhalla miesgynekologilla, joka tökki minua sisäreiteen vielä paketissa olevalla hormonikierukalla. Hän kertoi minulle lauhkeasti, että oli vanhemmiten ymmärtänyt ettei voi lääkärinä tehdä mitään sille, jos potilas ei ymmärrä omaa parastaan. En huolinut kierukkaa.

Olin 30-vuotias, kun lopulta lopetin pillereiden syömisen. Noin kahden viikon kuluttua siitä ymmärsin, miksi seksi on hauskaa ja elämä mukavaa. Olin syönyt siihen mennessä muistaakseni kahdeksaa erilaista pillerimerkkiä.

Seuraavalla gynekologikäynnillä tunnustin syntini: Käytössä ei hormonaalista ehkäisyä. Lääkäri tarkisti ikäni ja parisuhdetilanteeni. Elin tuolloin avoliitossa. Lääkäri hymyili lämpimästi eikä tyrkyttänyt minulle mitään. Se oli ensimmäinen kerta, kun minä sain tehdä oman valintani ilman painostusta. Olin helpottunut ja hämmentynyt.

Kun sain epikriisin postissa, siinä luki: "Lapsi saa tulla".


P.s. Oletteko muuten jo katsoneet HBO:lta The Handmaid's Tale:n? Kakkoskausi taitaa olla luvassa tämän vuoden aikana.