Telkkari-ilta

Sipsit kulhoon ja nenäliinat riviin, ykköseltä tulee tänään puoli kymmeneltä dokumentti nelikymppisestä naisesta, joka tekee lapsen yksin! Olen tainnut nähdä tämän jo aiemmin, mutta mitäpä siitä. Olisi hauskaa vaihtaa ajatuksia dokkarista, kirjoitelkaahan!

Poden tällä hetkellä ihan kamalan huonoa omatuntoa siitä etten halua osallistua vauvaperhetoimintaan. En ole saanut aikaiseksi edes mennä tapaamaan uusimpia painoksia. En jaksa nyt käydä läpi niitä fiiliksiä, joita pienen vauvan pitäminen sylissä toisinaan saa aikaan. Olen itsekäs ja vietän lomaani tekemällä muita asioita. Ikävä kyllä se tarkoittaa, että teen niitä sitten pääasiassa yksin. Tänään ajattelin kokkailla jotain oikein hyvää ja pestä lopultakin petivaatteet. Pyöräily ja jätski ovat myös ohjelmassa. Koira on ex-miehelläni, joten olen vapaa tekemään ihan mitä vain. Hauskaa ja outoa.

Uni

Olen terapeutin luona puhumassa siitä ettei minulla ole lapsia. Kun terapia on ohi, lähden kävelemään kotiin päin. Ihmettelen, miten voi yhtäkkiä olla jäätävä pakkanen ja lumimyrsky, vaikka on heinäkuu. Kävelen viimeksi vauvan saaneen kaverin ikkunan ohitse. Päätän, että kun kerran olen tässä, voin soittaa ovikelloa ja käydä nopeasti katsomassa vauvaa. Soitan monta kertaa ja koputan oveen, mutta kukaan ei avaa. Ajattelen, että kukaan ei ole kotona ja lähden kävelemään pois, mutta palaan sitten vielä kuitenkin kurkistamaan ikkunasta sisään. Asunnossa on paljon ihmisiä juhlavaatteissaan. Ymmärrän, että sisällä on juhlat, joihin minua ei ole kutsuttu. Nolostun siitä että häiritsin, ja lähden juoksemaan hyytävässä pakkasessa kotiin.

Tällainen herätys tänään. Yleensä uneni ovat vaikeaselkoisia ja sekavia, enkä osaa tulkita niitä ollenkaan. Tässä tapauksessa ei tarvitse paljon päätään vaivata ymmärtääkseen mitä mieli prosessoi tällä hetkellä. Hyvä että prosessoikin yöllä, jää päivällä energiaa sitten muuhun.

Pullat uunissa ja muita iloisia ajatuksia

Takana on nyt kaksi viikkoa varsinaista lomaa, ja alan palautua vähitellen itsekseni. Kevät oli rankka sekä töissä että yksityiselämässä. Ehdin jo miettiä lääkäriin hakeutumista, kun mikään ei oikein innostanut eikä huvittanut ja olin koko ajan väsynyt lomasta huolimatta. Tänään aamulla heräsin kuitenkin pitkästä aikaa pirteänä ja lähdin pyörälenkille. Kuten jo aiemmin mietinkin, sporttisuudessa on selvästi jotain kuumaa. Tunnin lenkin aikana KOLME vastaan urheillutta miestä vilkuili selvästi suuntaani. (Tarkistin, vetskari oli kiinni.) Taidankin alkaa kulkea jumppavetimissä tästä eteenpäin joka paikkaan.

Innostuin leipomaankin, pullat ovat uunissa. Illalla sisko tulee kylään katsomaan jalkapalloa, laitan sille pullan suuhun ettei huuda liian kovaa.

Tänään elämä on ihan kauhean mukavaa.

Laatikon pohjimmaiset

Viitataanko tässä a) siihen, että poloiset banaanit ovat jääneet yksin ja tertuttomiksi b) siihen, että sinkut haluavat ostaa yhden banaanin vai c) jotain ihan muuta.

Kivat lomahihitykset ainakin sain Prismassa :) Pienet on sinkun ilot. En muuten ostanut.

Lalla lalla lallalallaa….

29-31

It'll happen when you least expect it.

Lisäihmetyksiä nettideittailusta

Kaikki ovat nykyään liikunnallisia, erityisesti netissä. Päätin suorittaa aiheesta tieteellisen tutkimuksen otantana ensimmäiset kymmenen deittipalvelun tarjoamaa kandidaattia. 

Kolmen kymmenestä voi lukea olevan liikunnallisia edes avaamatta heidän profiilejaan, koska he ovat kertoneet asiasta jo ensimmäisissä lauseissaan, jotka näkyvät profiilikuvan vieressä. Jäljelle jäävistä seitsemästä viisi kertoo myöhemmin profiilitekstissään olevansa liikunnallisia. Lajien kirjo on otantaan osuneilla miehillä monipuolinen painonnostosta lumilautailuun ja maratonjuoksusta seinäkiipeilyyn.  Yhteensä kahdeksasta liikunnallisesta miehestä seitsemän etsii naista, joka liikkuu säännöllisesti, mielellään jopa päivittäin. Mies, joka pullistelee profiilikuvassa hauistaan haluaa naisen, joka paitsi treenaa joka päivä, myös syö ja elää muutenkin urheilijan tavoin.

Liikunta on elämäntapa. Liikunta on tärkeintä. Oma laji on maailman rakkain, tai sitten hienointa on harrastaa monipuolisesti kaikkea ultrajuoksusta minigolfiin. Koko ajan. Joka päivä. Kelvollinen ihminen käyttää kaiken vapaa-aikansa temppelinsä kehittämiseen. Liikunnasta pitää nauttia, siitä pitää hakea ja saada koko ajan uskomattomampia huippuelämyksiä. Arki aikataulutetaan sen mukaan, että ehditään treeneihin. Kolme kertaa viikossa ei ole mitään, treenikertoja pitää mielellään olla ainakin viisi. Tyylikkäintä on jättää ruokavaliosta pois jotain, vaikkapa hiilihydraatit tai gluteeni. Proteiinia pitää valuttaa kurkusta alas tahmaisena pirtelönä ja jääkaapin pitää notkua rahkasta.

En edes ole varma minkä tasoinen rehkiminen nykyään määritellään liikunnallisuudeksi, mutta tiedän, etten halua miestä, joka treenaa viisi kertaa viikossa ja temppuilee syömisensä kanssa. Minä en ole sellainen. Minulle riittää arkiliikunta koiran kanssa ja minulle terveellinen syöminen tarkoittaa sellaista ruokaa, josta saan ravinnon lisäksi iloa. Toisaalta ihailen urheilullisia ihmisiä, mutta minusta ei taida tulla sellaista, vaikka kuinka yrittäisin. Minun huippuelämykseni tulevat rennosta yhdessäolosta, hyvästä ruoasta ja maailmaa syleilevistä keskusteluista. Juon mielummin lasin viiniä ja luen kirjan, kuin rääkkään kehoani ja kulutan kaloreita peilin edessä ysärihittien tahtiin viidenkymmenen muun hikoilevan naisen kanssa. En saa erityisiä kiksejä siitä, että jaksan pumpata salilla jotain laitetta tänään kymmenen kertaa enemmän kuin viime viikolla. En laske kaloreita, enkä ole huolissani siitä, etten näytä bikineissä… hetkinen… nyt pitäisi varmaan muistaa jonkun mallin nimi.

Meistä, jotka emme urheile jatkuvasti, on tullut paariaa. Vai onko ”liikunnallisuus” vain tyylikkäämpi tapa kertoa olevansa normaalipainoinen tai liikunnallisuuden vaatimus kumppanilta verhottu toive siitä, ettei toinen olisi lihava? Jos netissä 85% ihmisistä on liikunnallisia, voiko se edes olla totta?

Näitä pohdittuani minuun ottaa netissä yhteyttä mies, joka on minua lyhempi ja kuvasta päätellen selvästi ylipainoinen. Onneksi hän kirjoittaa huonosti eikä ole juurikaan opiskellut, joten voin välttää kohtaamasta oman pinnallisuuteni.