perjantai 10. syyskuuta 2021

Ensimmäinen kuukausi itsellisenä äitinä

Pelottavinta, mitä olen koskaan tehnyt, oli tulla yksin kotiin sairaalasta vastasyntyneen vauvan kanssa. Vauvalla oli ongelmia syömisessä, ja minä istuin yöt valveilla pumppaamassa, syöttämässä, steriloimassa ja hyssyttämässä. Väsymys itketti, hormonit itkettivät, yksinäisyys itketti. Vauva huusi ja huutaa edelleen niin paljon, että häntä voi virallisesti nimittää koliikkivauvaksi.

Vauvan syöminen on parantunut, ja olen hakenut ja saanut apua kaikista mahdollisista paikoista, mm. perhetyöstä, kotityöstä ja ensi- ja turvakodeilta, imetyspolilta, neuvolasta ja vyöhyketerapeutilta. Tiedän, että itsellisten on yleensä vielä keskimääräistä vaikeampaa turvautua apuun, koska "itsepä olen itseni tähän tilanteeseen laittanut". Minua ei hävetä yhtään. Ajattelen ennemminkin niin päin, että nythän olen osallistunut synnytystalkoisiin, totta kai minulle kuuluu kaikki se yhteiskunnan apu ja tuki, joka kaikille muillekin kuuluu. Ei ole kenenkään etu, jos vanhempi hajoaa täysin.

Meillä on siis juuri nyt pääasiassa ihan kauhean rankkaa, ja sitten välillä ihania hetkiä. En voi kuvitella elämääni ilman Pientä enää mitenkään. Tämä on vain vaihe, tämä tulee helpottamaan kyllä, ja me kuulumme yhteen. Tästä selvitään.

Sitten heti kun aivosumu hellittää, aion tutustua seuraaviin asioihin:

Alonement-podcast


Bloom with Janelle -podcastin jakso 29.8, jossa haastatellaan itsellistä äitiä


Upouusi kirja, jonka tilasin.


Vinkiksi teille, jotka pohditte itsellistä vanhemmuutta: Helminauhan sivuilla on 23.9. saakka katsottavissa tallenne luennosta, jolla psykologi, psykoterapeutti Terhi Vihko puhuu aiheesta.