maanantai 29. huhtikuuta 2019

Lukemista ja riitelyä

Koitan hahmottaa omaa paikkaani tässä maailmassa lapsettomana. Tällä hetkellä tuntuu oleelliselta lukea kaikenlaista aiheesta julkaistua. Myös vapaaehtoisesti lapsettomien kertomukset kiinnostavat.


Sain tänään kohtuullisen pitkän jonottamisen jälkeen kirjastosta Nefertiti Malatyn kirjan Ei äitimateriaalia. Kirjan alussa kerrotaan lyhyesti vapaaehtoisesti lapsettomien naisten elämästä entisajan Suomessa ja lopussa on pitkä lista kuuluisista tai muuten merkittävistä naisista, jotka ovat olleet lapsettomia. Näiden välissä on monen suomalaisen vapaaehtoisesti lapsettoman naisen tarinat.



Luin mielenkiinnolla myös Anna-Sofia Niemisen ja Niku Hoolin Aikuisten perheen. Nieminen ja Hooli kertovat avoimesti omasta vapaaehtoisesti lapsettomasta perheestään ja kirjassa on myös muiden lapsettomien perheiden tarinoita. Lapsetonkin perhe on ihan oikea perhe.

Heini Maksimaisen Vauvattomuusbuumin kävin ostamassa heti, kun se ilmestyi, mutta kirja odottaa vielä lukemistaan, koska sitä ei ole pakko palauttaa mihinkään eräpäivänä. "Kirja on vertaistuki niille, joista ei syystä tai toisesta tule koskaan vanhempia, ja matkaopas niille, jotka haluavat ymmärtää, miksi kaikki eivät hyppää vauvajunan kyytiin." Näistä kaikista kirjoista olen odottanut eniten juuri Vauvattomuusbuumin avaamista, mutta huomaan myös arkailevani sitä vähän, sillä epäilen lukukokemuksen olevan hyvin tunteellinen. On odotettava oikeaa hetkeä.

Tuohon edelliseen postaukseeni liittyen: Riitelyksihän se sitten meni. Julkisella puolella on ilmeisesti jonkin verran vaikeuksia hahmottaa sitä, mikä on hedelmöityshoitoa ja mikä on hedelmällisyyden hoitoa. Juttelin puhelimessa sellaisen hoitajan kanssa, joka kertoi minulle, ettei munatorvien aukiolotutkimusta ja kohtupolyyppia hoideta, koska minulla ei ole miestä: Miehettömällä naisella ei ole oikeutta huolehtia hedelmällisyydestään julkisilla varoilla. Itkin puoli tuntia raivoitkua ja soitin sen jälkeen potilasasiamiehelle, yhdenvertaisuusvaltuutetulle ja ylihoitajalle. Ylihoitaja onneksi sanoi, että polyyppi tietenkin hoidetaan tarvittaessa. En ole varma, mikä on "tarvittaessa". Onko hoito tarvittavaa ainoastaan silloin, jos minulla on mies, jos polyypistä ei ole muuta haittaa kuin se, että se estää hedelmöittymisen tai vaikeuttaa sitä? On mahdollista, että ensimmäinen hoitaja ei ymmärtänyt tilannettani oikein, joten pidättäydyn tekemästä vielä lopullisia päätelmiä asioiden tilasta. Ehkä kaikki vielä järjestyy. Olisi kuitenkin ihan mukavaa, jos kaikki voisi järjestyä hieman helpommin.

En pidä siitä, että yhteiskuntamme ottaa kristillis-siveellis-moralistisia kantoja siihen, kuka saa lisääntyä ja ketä kuuluu hoitaa. (Hetero-)parisuhteettomat naiset ovat kautta aikojen saaneet lapsia, ja niin tulee aina olemaan. Sivistys-Suomi ei voi olla sellainen valtio, joka päättää, kuka täällä on kelvollinen lisääntymään.

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Äidiksi yksin?

Sekalaisia ajatuksia:

Viimeinen kierros. Nyt on päätettävä, haluanko yrittää saada lapsen. Seitsemän vuoden vatvomisen ja parisuhdetoiveiden jälkeen aika on nyt todellakin loppumassa. Mies ei ehdi enää tähän kuvioon mukaan. Olen käynyt vuosien aikana klinikoilla ja psykologeilla juttelemassa aiheesta useampaan otteeseen, mutta en ole vieläkään aivan varma haluanko tai uskallanko lähteä yrittämään yksin.

Hedelmöityshoitoklinikan odotusaulan pehmeässä nojatuolissa kirjoitin kännykkään muistiinpanon: "Mä en ole koskaan tuntenut olevani pienempi kuin tässä tuolissa nyt." Hetki tuntui jotenkin aivan liian suurelta ja kohtalokkaalta. Otin kuvan siitä ovesta, josta tiesin kohta meneväni sisään. Ajattelin, että jos kaikki nyt muuttuu, ehkä haluan muistaa tämän. Ehkä saisin nyt tietää, ettei kannata enää edes yrittää, tai ehkä tämä olisi alku sellaiselle prosessille, jonka seurauksena minulla olisi joskus oma lapsi. Ehkä näyttäisin joskus lapselle kuvaa ja kertoisin, että tuossa huoneessa lääkäri auttoi minua saamaan sinut.

Sisällä huoneessa lääkäri kysyi ennen tutkimusten aloittamista, onko minulla koskaan ollut poikaystävää. En tiedä, miten se liittyy mihinkään. Olin niin jännittynyt, etten muista, olinko ennen tätä kysymystä edes ilmaissut millään tavalla olevani hetero. "Et sitten ole heidän kanssaan halunnut yrittää?" Niin no, en. Tai siis olihan se yksi, joka lähti karkuun, kun piti aloittaa yrittäminen. Tai oikeastaan kaksikin, jos oikein tarkkaan mietitään. Mutta ei, en tosiaan läheskään kaikkien tapailemieni miesten kanssa ole halunnutkaan yrittää saada lasta. Niinhän se on, nirso kai siis. Enkä ole vieläkään valmis yrittämään ihan kenen tahansa kanssa vain siksi, että on kiire. Lääkäri sanoi, että kiire tosiaan on: "kello tikittää". Niin, tiedän, olen kirjoittanut siitä kellosta oikein bloginkin, ajattelin, mutta päätin olla hiljaa.

Ultrassa kohdussa näkyi selvästi pieni möllykkä. Tuijotin sitä lumoutuneena ja täysin rauhallisena, vaikka olisi varmasti ollut ihan järkevä reaktio panikoitua hieman, koska en voi mitenkään olla nyt edes teoriassa raskaana. Lääkäri ei sanonut möllykästä mitään, vaan siirtyi tutkimaan munasarjoja. Olimme kumpikin ihan hiljaa noin ikuisuuden. Sitten lääkäri kertoi, että möllykkä on polyyppi, eikä se ole vaarallinen asia, mutta saattaa olla este hedelmöittymiselle inseminaatiossa. Asia on tutkittava tarkemmin. Muuten kaikki näytti kai ihan asialliselta, ymmärtääkseni osapuilleen sellaiselta, kuin tämän ikäisen ihmisen sisuskaluissa voi näyttää tai olla näyttämättä. "Tilastollisesti 77 % sinun ikäisesi naisen munasoluista on jo joka tapauksessa pilalla, mutta sitä me emme tässä ultrassa nyt näe", lääkäri sanoi. Minä ajattelin, etteivät ne ole pilalla, ne ovat ikätasoisesti kehittyneitä. Ei niissä mitään vikaa ole, ne vain ovat vähän vanhoja kuten omistajansakin.

Kävelin ulos terävään auringonpaisteeseen ja siitä sitten onneksi melkein suoraan hoidot läpikäyneen ystävän huomaan, koska olotila oli jokseenkin maaninen ja sekava. Teen muitakin isoja päätöksiä esimerkiksi työelämän ja asuinpaikkani suhteen juuri nyt, ja tämä kaikki on hieman liian hengästyttävää. On aivan korvaamatonta tuntea ihmisiä, jotka ovat käyneet läpi samankaltaisia asioita. Olen löytänyt heidät tämän blogin kautta ja he ovat upeita ihmisiä. Kiitos teille, tyypit, että olette olemassa.

Niin ja sitten: terveyskeskuksessa kukaan ei tiennyt, voidaanko munatorvien aukiolotutkimus tehdä minulle julkisella puolella, koska minulla ei ole miestä. HUS:in sivuilla kerrotaan aukiolotutkimuksesta: "Puoliso kutsutaan mukaan tälle käynnille, jolloin tutkimustulokset ovat yleensä valmiina ja pariskunnan jatkohoidot voidaan suunnitella yksilöllisesti." Hedelmöittymisen mahdollisesti estävä polyyppi ei siis ehkä ole ongelma sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole vakituista parisuhdetta. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten tämä asia ratkeaa ja toivon todella, etten joudu tästä asiasta riitelemään. Minähän nimittäin riitelen.

torstai 11. huhtikuuta 2019

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Tissit

Kirjauduin aamulla deittiprofiiliini ja näin ensimmäiseksi tämän:




37-vuotias mies hakee seuraa sommittelemalla sulkumerkeistä ja o-kirjaimista tuollaiset hauskat tissit. Siis TISSIT!

Lisäksi inboxissa odotti vähemmän viehättävä anaaliraiskausfantasia, josta en aio ottaa tähän kuvakaappausta. Varasin huomiseksi ajan hedelmöitysklinikalle. Tämä homma saa nyt loppua minun osaltani tähän.

Haluan kiittää lämpimästi sekä tätä neljääkymppiä lähestyvää tissinpiirtelijää että herra anaaliraiskaajaa ynnä kaikkia heidän kollegoitaan, joilta minulla on ollut kyseenalainen ilo ja kunnia vastaanottaa mitä huikeimpia viestejä tässä viimeisten hedelmällisten vuosieni aikana. Te olette todellisia synnytystalkoiden pioneereja, teidän ansiostanne yhä useampi suomalainen nainen todella tajuaa biologisen kellonsa kirkuvan ja hakeutuu hedelmöityttämään itsensä klinikalle tanskalaisten miesten sukusoluilla.

HS:ssä pohdittiin tänään syntyvyysasioita ja Anna Rotkirch sanoi näin:



Ei välttämättä.

Tissit.