torstai 26. helmikuuta 2015

Deittiprofiili -aina yhtä helppoa

Tavoite: Viidet treffit ennen kesäkuuta. Nyt pitäisi taas sitten sellainen profiiliteksti. Aina yhtä helppoa.


Olen simpsakka, sähäkkä ja supliikki, hirveän ihana ja kauhean kaunis. Selluliittia on vähän reisissä, tissit ovat pienet mutta toistaiseksi paikallaan. Käyn joogassa säännöllisesti joka kolmas vuosi. Tykkään kuunnella musiikkia, katsoa elokuvia ja syödä ruokaa. Ruokavaliooni kuuluvat mm. liha, maito, vehnä, tehoviljellyt hedelmät, ylikansalliset tuotteet, suodattamaton vesi, ei-fennovegaaniset kasvikset, gluteeni, tärkkelys ja kalorit, mutta olen valmis tinkimään dieetistäni, jos viet minut syömään Punavuoreen. Pukeutumistyylini on ns. post-hipster - olen siinä määrin edelläkävijä, että monet eivät ole huomanneet vielä lainkaan, kuinka trendikäs olen. Aatemaailmaltani olen vasemmistokokoomuslainen vedahindu. Juon lempijuomaani punaviiniä mieluiten takkatulen ääressä. Miesten suhteen en ole kauhean kranttu, toivoisin ainoastaan, että olisit alle 65-vuotias, ja sinulla olisi takka ja punaviiniä. Olen monessa suhteessa joustava, joten jos pelkäät naisia, voimme keskustella sukupuolen korjauksen mahdollisuudesta. Tässä tapauksessa  kuitenkin edellytän, että korjaat likaiset sukkasi lattialta itse, etkä röyhtäile katsoessasi formuloita. Kirjoitathan!

Yst. terv. Viuhti

maanantai 9. helmikuuta 2015

Hetkelliset jäähyväiset suurelle rakkaustarinalle

Kävin lääkärillä ihan muissa asioissa, ja ihanan lääkärin kanssa tuli puheeksi myös elämäntilanne ja toive perheestä. Lääkäri totesi ykskantaan: "Nyt sitten unohdat mielestäsi kaikki romanttiset kuvitelmat siitä, että tapaat jonkun ihanan, ja tutustutte muutaman vuoden rauhassa ennen perheen perustamista. Jos haluat perheen, sinun on otettava se riski, että teet ne lapset ensin, ja katsot vasta sitten, onko miehestä isäksi, tai sinulle puolisoksi."

Kiitos, lääkäri. Olenkin kyllästynyt siihen, että kaikki sanovat, kuinka aikaa vielä on, eikä tarvitse hätäillä. Ei sitä ole. Hyvää tarkoittavien ihmisten kannustavat kommentit eivät muuta biologiaa miksikään. Kolmevitosella lapsia haluavalla sinkkunaisella ei ole varaa romantiikkaan.

Tarkkaan harkitsevana tyyppinä en ole koskaan halunnut tehdä isoja sitoumuksia kovin nopeasti. Nyt (jos siis sattuisi käymään niin onnekkaasti, että  ihana, myös lapsia pian haluava mies kävelisi vastaan) pitäisi tehdä se suurin mahdollinen sitoumus erittäin epämukavalla vauhdilla. Ahdistavaa, mutta vapauttavaa. Nyt voin vihdoin pitää hautajaiset sille suurelle unelmalle, jossa voisin kasvaa elämäni miehen kanssa yhdessä parisuhteeseen ja vanhemmaksi. Sellaista rakkaustarinaa ei minun elämääni tule. Toivottavasti kuitenkin jonkunlainen.

Jos olisin mies, juoksisin karkuun.

torstai 5. helmikuuta 2015

Kiroileva haikara

Pitkän aurinkoisemman jakson katkaisivat taas tämän viikon vauvauutiset. Voihan toisen puolesta olla täydellisen onnellinen, ja silti itse täydellisen onneton? Voihan? Inhottavinta toisten vauvajutuista seuraavassa pahassa mielessä on se, että se on niin kohtuutonta. Tietysti toivon ystäville vain parasta! Tietysti olen onnellinen heidän puolestaan! Oikeasti olen! Ja sitten kuitenkin kiroilen ja potkin kantoja metsässä kyyneleet silmissä. Taas yksi vauva lisää, taas ehkä yksi vauvahuuruille menetetty kaveri. Taas muistan, että minusta ei ehkä koskaan tule äitiä. Että muilla on kotona joku ja vatsassa vauva, ja minä tarvon päivästä toiseen yksin ympyrää koira narun päässä. Nukun yksin ja herään yksin, syön, siivoan, suren ja iloitsen yksin. Vuodesta toiseen.

Kauppareissulla vitutti niin paljon, että itketti. Raahasin kahta painavaa kauppakassia lumimyrskyssä ja mietin, että on se nyt perkele, ettei ole ketään, joka auttaisi tässä kantamisessa. Edes joskus. Jos ei muuta, että joku edes kantaisi tämän helvetin kassin nyt, kun minä en jaksa.

Haista paska, haikara. Hanki omat kaverisi ja lakkaa viemästä minun.