Pankista on nyt suositeltu minulle useamman kerran perheenjäsenen hankkimista. Pidän ajatusta kannatettavana. Sitä ennen pitää kuitenkin fiksuuntua hieman. Jos sattuu olemaan vähän digihölmö kuten minä, saattaa nimittäin pitää ainoana tunnistautumisvälineenään mobiiliverkkopankkitunnuksia, vaikka omistaa vain yhden mobiililaitteen. Kun ainoa laite sitten hajoaa, elämä muuttuu hetkeksi kovin vaikeaksi.
"Kannattaa asentaa tunnuslukuohjelma myös jonkun perheenjäsenen puhelimeen" sanoi minulle jokainen niistä neljästä pankki-ihmisestä, jonka kanssa chattasin tai puhuin puhelimessa aiheesta. Kerroin viimeiselle heistä, että koirani saa kännykän vasta kun menee kouluun. Lupasivat lähettää tunnuslukulaitteen. Parempi sekin kuin ei mitään. Odotan jo innolla millaisia lomakuvia laitamme tunnuslukulaitteeni kanssa Facebookiin kesällä.
Kirjoituksia elämäntilannelapsettomuudesta, yksinelämisestä ja yhteiskunnasta
torstai 24. tammikuuta 2019
torstai 17. tammikuuta 2019
(Elämäntilanne)lapseton, mitä sanoisit, jos saisit kerrankin sanoa?
Jännittää! Minut kutsuttiin blogin kautta osallistumaan erääseen tilaisuuteen, jossa keskustellaan syntyvyyden laskusta. Tilaisuuteen on kutsuttu joukko erilaisia ja eri taustaisia asiantuntijoita ja maallikoita ja tarkoituksena on käsittääkseni tuoda esiin mahdollisimman monta näkökulmaa siihen, miksi ihmiset eivät saa tai tee lapsia samaan tahtiin kuin ennen. Olen pohdiskellut useamman päivän, kuka minä tässä kontekstissa olen.
Olen neljääkymppiä lähestyvä cis heteronainen, joka on tahattomasti parisuhteeton ja lapseton. (Olen ihan hirveän paljon kaikkea muutakin, mutta tässä viitekehyksessä olen tätä.) Näinkö esittelen itseni? Mahdanko osata sanoa jotain järjellistä tai hyödyllistä? Mitä sanoisin nyt, kun kerrankin saa sanoa? Olen nyt paikalla varmaankin niin sanottuna kokemusasiantuntijana, ja tällainen rooli on minulle aika vieras. En ole sellainen ihminen, josta tuntuisi mukavalta keskustella henkilökohtaisista asioistaan vieraassa ryhmässä, ja haluaisin sanoa jotain viisasta ja yleispätevää. Tähän mennessä olen keksinyt seuraavaa:
1. Toivoisin, että yhteiskunnallinen keskustelu lapsettomuudesta ja lapsettomista olisi empaattisempaa.
2. Toivoisin, että lapsettomuuden sijaan puhuttaisiin lapsettomuuksista.
3. Toivoisin, että termi "elämäntilannelapsettomuus" tai ihan mikä tahansa sen vastine yleistyisi käytössä.
4. Toivoisin, että lapsettomuuden syistä puhuttaessa muistettaisiin aina kaikki sukupuolet, eikä esimerkiksi syyllistettäisi asiasta ylenmäärin vain naisia.
5. Toivoisin, että myyttistä vanhemmuutta ja vanhemmuuden kaikkeen asiantuntijoittavaa sädekehää alettaisiin purkaa.
6. Toivoisin, että suuriin ikäluokkiin kuuluvat päättäjät muistaisivat, että me synnytysikäiset elämme nykyään aika toisenlaisessa maailmassa kuin he aikoinaan, eikä se ole välttämättä meidän oma syymme.
Näin. Isoissa porukoissa ujostelevana ihmisenä taidankin lähettää tämän listan paikalle itseni sijaan.
Auttakaa! Mitä te sanoisitte, jos saisitte kerrankin sanoa? Voin mennä mokaamaan itseni teidänkin puolestanne.
Olen neljääkymppiä lähestyvä cis heteronainen, joka on tahattomasti parisuhteeton ja lapseton. (Olen ihan hirveän paljon kaikkea muutakin, mutta tässä viitekehyksessä olen tätä.) Näinkö esittelen itseni? Mahdanko osata sanoa jotain järjellistä tai hyödyllistä? Mitä sanoisin nyt, kun kerrankin saa sanoa? Olen nyt paikalla varmaankin niin sanottuna kokemusasiantuntijana, ja tällainen rooli on minulle aika vieras. En ole sellainen ihminen, josta tuntuisi mukavalta keskustella henkilökohtaisista asioistaan vieraassa ryhmässä, ja haluaisin sanoa jotain viisasta ja yleispätevää. Tähän mennessä olen keksinyt seuraavaa:
1. Toivoisin, että yhteiskunnallinen keskustelu lapsettomuudesta ja lapsettomista olisi empaattisempaa.
2. Toivoisin, että lapsettomuuden sijaan puhuttaisiin lapsettomuuksista.
3. Toivoisin, että termi "elämäntilannelapsettomuus" tai ihan mikä tahansa sen vastine yleistyisi käytössä.
4. Toivoisin, että lapsettomuuden syistä puhuttaessa muistettaisiin aina kaikki sukupuolet, eikä esimerkiksi syyllistettäisi asiasta ylenmäärin vain naisia.
5. Toivoisin, että myyttistä vanhemmuutta ja vanhemmuuden kaikkeen asiantuntijoittavaa sädekehää alettaisiin purkaa.
6. Toivoisin, että suuriin ikäluokkiin kuuluvat päättäjät muistaisivat, että me synnytysikäiset elämme nykyään aika toisenlaisessa maailmassa kuin he aikoinaan, eikä se ole välttämättä meidän oma syymme.
Näin. Isoissa porukoissa ujostelevana ihmisenä taidankin lähettää tämän listan paikalle itseni sijaan.
Auttakaa! Mitä te sanoisitte, jos saisitte kerrankin sanoa? Voin mennä mokaamaan itseni teidänkin puolestanne.
sunnuntai 13. tammikuuta 2019
Satunnaisia ajatuksia ja pari linkkiä
Katselen juuri Yleltä ohjelmaa nimeltään Vogue Williams: Haluan vauvan, en miestä. "Mitä jos oikeaa kumppania ei löydykään, ja biologinen kello vain tikittää?" Niin. Mitäpä sitten tosiaan? Henkilökohtaisesti ratkaisuni tähän pulmaan on tällä hetkellä se, että käyn noin joka toinen kuukausi väkisin nettitreffeillä ja muuten keskityn aivan muihin asioihin. Hetkittäin hyperventiloin: Aika on ihan oikeasti loppumassa.
Toisaalta olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä koko yhteiskunnallista keskustelua ja median sekoilua aiheesta, etten enää edes tiedä mitä oikeasti itse haluan. Minusta tuntuu välillä siltä, että minut yritetään valjastaa väkisin synnytyskoneeksi. Juuri nyt nämä lisääntymistalkoohössötykset saavat minut lähinnä epäröimään haluani olla vanhempi. En halua tuolle myyttiselle ja ylevälle paremman kansalaisen palkintopallille sikiämällä. Iida Rauhalammi kirjoitti aiheesta taannoin todella taidokkaasti Kulttuuricocktailin kolumnissaan. Lämmin lukusuositus. Artikkelin voi kuunnella myös podcastina.
Toisaalta olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä koko yhteiskunnallista keskustelua ja median sekoilua aiheesta, etten enää edes tiedä mitä oikeasti itse haluan. Minusta tuntuu välillä siltä, että minut yritetään valjastaa väkisin synnytyskoneeksi. Juuri nyt nämä lisääntymistalkoohössötykset saavat minut lähinnä epäröimään haluani olla vanhempi. En halua tuolle myyttiselle ja ylevälle paremman kansalaisen palkintopallille sikiämällä. Iida Rauhalammi kirjoitti aiheesta taannoin todella taidokkaasti Kulttuuricocktailin kolumnissaan. Lämmin lukusuositus. Artikkelin voi kuunnella myös podcastina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)