torstai 22. elokuuta 2019

Plussat ja miinukset

En ehdi enää ikäni puolesta HUS:in lahjasoluhedelmöittyjäksi. Olo on vihainen ja väliinpudonnut. En tietenkään käy tässä taistoa julkista terveydenhuoltoa vaan omaa biologiaani vastaan. Olen silti niin ankeana juuri nyt, että sanoin vain tämän: Onneksi tulevaisuudessa kenellekään ei enää käy näin. Loppuelämän aloittaminen joko totaaliyksinhuoltajana tai lopullisesti lapsettomana on sen verran kokonaisvaltainen elämys, ettei siihen enää kaipaisi valtavia velkoja lisähaasteeksi. Onneksi sentään yksityisellä puolella voisi vielä yrittää.

Jos yrittäisin saada lapsen yksin

Ahdistukset, pelot, miinukset

  • On mahdollista, etteivät hoidot onnistu.
  • Jos hoidot eivät onnistu, velkaannun "turhaan".
  • Mitäpä, jos saan erityislapsen?
  • Entäpä, jos en jaksakaan lapsen kanssa yksin?
  • Tulisiko meistä yksinäinen perhe, pääsisimmekö ikinä mihinkään?
  • Pääsisinkö minä koskaan mihinkään yksin?
  • Tarkoittaisiko yksinhuoltajuus myös käytännössä sitä, ettei parisuhteestakaan kannata haaveilla, kun sen löytäminen on nytkin jo ollut melko mahdotonta?
  • Entä jos lapsi ei nuku, tulenko hulluksi?
  • Kuka auttaa, jos tarvitsemme apua? Onko lähellä ihmisiä, jotka voivat ja haluavat olla avuksi?
  • Kukaan ei ole iloitsemassa raskaudesta kanssani ja jakamassa sen huolia ja pelkoja.
  • Kukaan ei silitä mahaa ja kanna kauppakasseja tai hae yöllä kaupasta suolakurkkua ja kinuskikastiketta, jos nämä myyttiset raskaushimot nyt ovat ihan tosiasia.
  • Kukaan ei ole kanssani iloitsemassa/huolehtimassa lapsen kehittymisestä.
  • Lapsella ei ole isää, ja minä olen siitä vastuussa.
  • Olenko riittävä lapselle yksin? Voinko antaa hänelle sen, mitä hän tarvitsee?
  • Jos en yritä nyt, on varmaa, etten saa lasta koskaan. Sitten minulla ei ole lasta. Koskaan.

Plussa-lista on lyhyt, mutta sisältää kaiken:

  • Saattaisin saada lapsen.

Tajusin juuri, etten voi kirjoittaa plussa-listaan mielikuvituslapsen puolesta mitään. En minä tiedä, olisiko hän lopulta onnellinen ja tasapainoinen vai vihainen ja katkera siitä, että valitsin saada hänet yksin. Rakkautta meillä kyllä ainakin riittäisi. Mielikuvissani näen itseni lukemassa pienelle iltasatuja ja meidät retkellä kirjastossa ja lähimetsässä. Haluaisin mennä yhdessä nukketeatteriin ja kahvilaan ja nähdä ystäviä leikkipuistossa. Näen myös itseni yksin itkemässä väsymystäni ja tuntemassa syyllisyyttä siitä, ettei taaskaan menty mihinkään, kun kaikki voimat menivät siihen, että jaksoin kauppaan ja sain maksalaatikon lämmitettyä. Sellaista se tosin varmaan on monilla kahden vanhemman perheilläkin.

S. Putro: Mitäpä jos

Entäpä, jos laittaisin tänne sellaisen äänestyksen? Voisitteko ystävällisesti ratkaista asian puolestani?

Edit 3/2020: Ehdinpä sittenkin! Onneksi saamani tieto olikin väärä :)