Hesarissa oli hetki sitten juttu siitä, kuinka yksinäisiä pienten lasten vanhemmat ovat.
HS: Yksinäisyys vaivaa monia vanhempia
Muistan lukeneeni viimeisen vuoden aikana lehdistä ainakin seuraavien väestöryhmien yksinäisyydestä:
- Lapset
- Opiskelijat
- Vanhukset
- Miehet
- Naiset
- Isät
- Äidit
- Yksinelävät
- Lesket
- Maahanmuuttajat
Että mikähän tässä nyt sitten oikein mättää? Yksinäisyys masentaa ja yksinäisyys tappaa, mutta silti me olemme kaikki niin hemmetin yksin täällä.
Tutkimusprofessori Rotkirchin tapaan minäkin ajattelen, että syy on pitkälti ydinperhekeskeisyydessä. Ne, jotka saavat hankittua itselleen (hetero-?)puolison ja lapsen tai useamman, glorifioidaan välittömästi kultaiseen ydinperhekuplaan, jossa aikaa kuuluu viettää lähinnä oman perheen ja aivan lähisuvun kesken perheille sopivissa riennoissa. Toiminnan sopivuuden määrittelevät tietenkin aina lapsen tarpeet. Perheettömät tai muuten normiperheistä eroavat voivat tietysti tulla joskus kylään kuplaan, mutta on aivan selvää, että heidän paikkansa on jossain ihan muualla. Joskus yhteiskunta tekee selväksi sen, että perheettömän tai muuten erilaisen paikka on häpeäpaalu. Joku käpertyy sitten itse yksinäisyyteen. Toinen saattaa huomata ystäväpiirin kaikonneen, kun uupuneet supersankarivanhemmat ovat päätyneet pyörimään syöksykierteessä jonnekin vauvajoogan, luomusoseilun, HopLopin ja kaverisynttäreiden hengästyttävään limboon. Tai sitten siihen limboon, jossa kukaan ei saa koskaan nukkua yhtään.
Me elämme kaikki todeksi sitä myyttiä, jonka mukaan ydinperheen kuuluu olla kaiken toiminnan auvoisa perusyksikkö. Jos perheellisetkin tuntevat olonsa yksinäisiksi siellä myyttisessä ydinperhekuplassaan, myytistä ei taida olla hyötyä kenellekään (ehkäpä muutamia konservatiivisia poliittisia puolueita lukuunottamatta #Keskusta #Kristilliset). Tutkimusprofessori sanookin viisaasti, että "eri iässä ja elämäntilanteissa olevien pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä". Niin. Että vietettäisiinkö? Mutta voitaisiinko rikkoa se myytti siltäkin osin, ettei meidän tarvitsisi aina sopia niitä treffejä johonkin perkeleen leikkipuistoon? Eihän siellä oikeasti kukaan normaali ihminen vapaaehtoisesti halua aikaansa viettää. Tehdään jotain kivaa ennemmin.
----
Muihin aiheisiin: Haluatko lukea lisää yksinelämisestä ja yksinäisyydestä? Tee se vaikka täällä:
Akuutti: Onko yksinelävä yksinäinen?
Kiinnostaako yksineläminen yhteiskunnallisesti ja/tai poliittisesti? Tsekkaapa nämä:
Yksinasuvat ry
Yhden hengen taloudet-blogi
Helsingin Vasemmisto: Yksinasuvat -miljoona marginaalissa
----
Lopuksi seuraa lehdistökatsauksen iloinen uutinen: Maaret Kallio muistaa kolumnissaan, että yksineläjäkin voi olla tahattomasti lapseton, hurraa!
Maaret Kallion kolumni lapsettomuudesta
Yllätyin myöskin positiivisesti Maaret Kallion tiedostavuudesta yksineläjien lapsettomuussurun suhteen. Valitettavasti myötätunto on viime aikoina tuntunut jäävän Maaret Kallioon. Esim. töissä kahvipöydässä on suureen ääneen ihmetelty, miksi mä en ole tullut raskaaksi, vaikka olen työskennellyt ko. paikassa jo 1,5 vuotta (koska kaikki nuoret naisethan siellä pamahtaa paksuksi, ilmassa on vaan jotain), ja lounaalla työpari valitteli, että hänen pojistaan "ei ole mihinkään" eli eivät ole tehneet lapsenlapsia. Argh, millon tää loppuu?
VastaaPoistaVoi argh tosiaan! Tunnen täällä myötäraivoa! Mä olen joskus ollut niin kiukkuinen tuollaisessa "koskas sä aiot olla paksuna" -tyyppisessä tilanteessa, että olen todennut kuivasti että kaikki eivät vain voi saada lapsia. Sillä näyttävät hiljenevän. Biologinen lapsettomuus ymmärretään sen verran paremmin, että tajuavat hävetä ja jättää rauhaan. Niin, koska tää loppuu? Luulen, ettei koskaan. Luulen, että tämä vain kiihtyy siihen saakka, kunnes alamme näyttää iän puolesta siltä, ettei lapsia enää voi tulla. Sen jälkeen tämä varmaan muuttaa muotoaan, mutta en usko että loppuu koskaan. Kylläpä rupesi nyt ketuttamaan! Pakko lähteä lenkille.
PoistaLiittyyköhän tähän jokin ulkonäköjuttu, koska minulta ei ole koskaan kukaan kysellyt tuollaisia?! Minua ei siis ole kauneudella pilattu, joten jokainen näkee heti päälle, etten ainakaan voi luonnollisin keinoin saada lasta, joten onkohan se sitten ihan vain siksi, ettei minulta kysellä...
PoistaHuh miten julma ajatus! Voiko sen nähdä päälle päin kuka voi saada lapsia ja kuka ei? Vai oletko kenties tavallista fiksummassa seurassa? Sellaisessa, joka tajuaa, ettei se kuulu kenellekään kysellä tällaisia. Pysäyttävä ajatus.
PoistaHyvä katsaus, ja erityisesti tykkäsin minäkin Maaret Kallion tekstistä. Tyhjyyttä huutava syli ja lapsenkokoinen kaipuu - juuri niin!
VastaaPoistaYdinperhekupla on tosiasia, ja usein ympäröivät ihmiset juurikin itse jättäytyvät kainosti sivuun kun lapsiperhelimbo alkaa hurista. Mietin myös sitä, miten heikosti monet pikkulapsiperheet ottavat vastaan apua (ja myös niitä ulkomaailman tuulahduksia). Eräskin uupunut mamma ystäväpiirissäni vaikeroi arjen raskautta mutta samaan hengenvetoon totesi (vastauksena ehdotukseeni), että ei kyllä todellakaan oteta kunnan tarjoamaa maksutonta perhetyöntekijän apua vastaan; ettäkö joku vieras ihminen tänne meille, meidän lasten kanssa, ja sitten sitä varten pitäisi siivotakin... Jottei kunnan työntekijä vain luule, että kolmilapsisen perheen taloudessa voisi joskus olla sotkuista.
Minulla on tässä taustalla myös oma katkeruus vauvakuumevuosilta, joina kipeästi himoitsin saada hoitaa ystävien lapsia ja päästää ystävät välillä tuulettumaan, mutta he torjuivat auliin apuni niin usein, koska mieluummin kai riutuivat marttyyripöhinöissään. Tai ajattelivat, että en "oikeasti halua auttaa enkä osallistua"?
Kiitos kommentista Donna O! Musta on outoa ja kamalan surullista, että ihmiset eristäytyvät toisistaan normaalien elämään kuuluvien vaiheiden vuoksi. Minusta on tulossa hyvin itsekäs. En jaksa tällä hetkellä sekoilla lapsiperheiden aikataulujen ja aktiviteettien mukaan yhtään. Jos mikään ei koskaan käy, eikä koskaan voida tehdä enää mitään normaalia, viihdyn ihan mainiosti omassa seurassani.
Poista