Tässä kolmen päivän saldo:
- Nimimerkki Paksukalu tarjoaa deitin etusivulla reippaasti omalla naamallaan hierontaa Espoossa. Seuraavana päivänä hän huhuilee viattomammin ihanaa kahviseuraa.
- Yhteydenotot kolmelta yli 50-vuotiaalta mieheltä, joista kaksi on kuvassa ilman paitaa. Kaikki haluavat harrastaa kanssani seksiä tänä viikonloppuna.
- Yksi paidaton bodari laittoi puhelinnumeronsa ja sanoi, että voidaan mennä ensin kahvillekin jos en halua ihan tuntemattoman kanssa harrastaa seksiä.
- Yhdellä miehellä oli valmis kysymyslista, jonka hän lähetti minulle saatesanoilla: "Jos vastaat yhtenkään näistä kysymyksistä kieltävästi, älä edes vaivaudu vastaamaan tähän viestiin".
- Kaksi tyyppiä halusi kuvan välittömästi ja ilmoitti, ettei aio vaihtaa sanaakaan kanssani ilman kuvaa, koska se saattaisi olla ajan tuhlausta.
- Yhden miehen kanssa vaihdoin muutaman viestin, jonka jälkeen hän suuttui kun en seuraavana aamuna vastannut heti hänen hyvän huomenen toivotukseensa. Jos kiinnostaisi, viestiä kuulemma lentäisi vähän eri tahtiin.
Nopealla vilkaisulla omia hakukriteereitäni vastaavaa porukkaa näyttää olevan palvelussa todella vähän. Ainoat hakukriteerini ovat ikä, asuinalue isolla ympyrällä ja se, että olisi käytynä vähän muutakin kuin sitä elämänkoulua. Tämä ei ihan oikeasti maksa vaivaa. Ärsyttää niin että korvissa soi.
Rakas Paksukalu, kun mietit illalla sängyssä unta turhaan odotellessasi, miksi jäit yksin eikä edes deitistä löydy naista seuraksi, muistathan, että syypää tähän löytyy peiliin katsomalla. Toivottavasti elämässäsi on joku, joka voisi opastaa sinua siinä, kuinka vastakkaista sukupuolta lähestytään.
Hehehe... Ei oikein ole sanoja. Onhan se aika hullua hommaa.
VastaaPoistaVaikka olenkin mies (omasta suhteen päättymisestä on jo kuusi ja puoli vuotta), niin voin sanoa että miehenäkin pystyn tuon samaistumaan tuon nettideittailun kuluttavuuteen. Itse olen pitänyt jotain puolen vuoden taukoja kunnes joku ihmeen tsemppi olo alkaa vaikuttamaan sen verran että olisi taas aika juosta päin seinää.
VastaaPoistaKokemukset törpöistä ja tuuliviireistä ovat tosin vaan sellaisia, että en ymmärrä sitä siiman antamista jos ei kerta kiinnosta. Enimmäkseen lähestymisyritykset ovat siis asiallisia, joskin jotain ihme tuubaa mahtuu myös joukkoon. Joku toista sataa flirttiä tai yhteydenottoa pariin kuukauteen joista myös harmikseni vain yksi tai kaksi kiinnostaa sen verran että haluaa lähteä tutustumaan paremmin. Toki, kuten jokaisella, joku pitää lärvissäkin säväyttää vaikka kuinka olisi mukava ja kiva. Kiitos myös ilmaisutaitoni ja kykyni kirjoittaa, yhteydenottoja tulee määrällisesti paljon pelkän profiilitekstin perusteella. Ei toki sellaista määrää mitä kuvattomille naistenprofiileillekkin..
Kun jonkun kanssa on jonkinlainen yhteys syntynyt, viestejä tai puheluita vaihdeltu, on oikeastaan enää kiinni kemioista miten homma ehkä pääsisi alkuun. Siihen asti on aina jalat maassa, vaikka kuinka olisi lupaavaa juttua, ajatusten, huumorin ja muun suhteen.
Koska en suinkaan ole susi- enkä edes ämpäriruma, saan toki huomiota ja näillä treffeillä on yleisesti mennyt tosi hyvin. Mutta, se kuuluisa mutta. Jos nyt ajattelee, että joku viitisen viimeisintä treffiä nyt vuoden sisään on mennyt niin että deitti suorastaan liimautuu syliin ja ilta päättyy usein aika mukavissa merkeissä, jää homma sit siihen. Esim. viimeisin selitys: Ei olisi ollut kuulemma tarvinnut olla yhtään enempää kemiaa, mutta luulen ettei arjen tasolla sovita yhteen. Tämä päätelmä häneltä siis suuteloimisen ja kaiken hellän ja hyvän olon jälkeen. Varsin viiltävä analyysi kahden näkemisen perusteella.
Enää en vaan tiedä, mitä pitää olla ja kuinka paljon että pääsee edes alkuun? Mikä on riittävästi mihinkin? Tai mitä naiset edes haluaa? Huvitella, pelleillä, kokeilla, etsiä vastausta ja ratkaisua jota ei tarvitse ajan kanssa selvittää? Määrä tällaisista alkaa olemaan täysin absurdi. Ghostingia (kuuluisa katoamis ilmiö) koen myös usein. Paras tapaus tulee tästä treffeillä kun deitti kyseli kokemuksia deittailusta ja kerroin kokevani usein em. asiaa, ei hän ollut kuullutkaan sellaisesta. Selitin hänelle mitä sana tarkoittaa. Treffien jälkeen kuuluisat sanat: "Katsellaan" ja kas, Tinder pari kadonnut. Ja nainen oli sentään päälle neljäkymmentä.
Ei niin yllättäen en pidä profiilia missään, enää ei vaan jaksa. Koska en ymmärrä, mitä voi tehdä enää toisin? Miksi sekaantuu samanlaisiin vaikka tekee kaikkensa ettei niihin sekaannu? Tiedän kyllä että on eri asia haluta olla valmis edes tapailemaan kuin oikeasti olla sitä. "Äskettäin eronneet" ovat olleet omalla kohdalla kaikkein hankalampia tapauksia. Exien perään palataan, on näille lopulta vain hupina, lohtuna tai terapeuttina.
Ja tunnen myös samalla lailla ärtymystä ja pettymystä, joskin ehkä eri asioista. Ja voin sanoa, että lapsettomuus koskettaa ja on myös kipeä asia miehelle. Vaikka saamisen kannalta asia on toisin, monet ikäiseni ja nuoremmat ovat jo lapsensa jo tehneet. Eivätkä halua tehdä enempää..
Yhtäkaikki, jostain pitää taas joskus jaksaa toivoa ja uskoa. Mutta myös mulla vuodet ja varsinkin nämä älyttömät kokemukset tekevät sen, ettei enää vaan tiedä mihin uskoa.. ja miksi. Yritän vaan mietiä että onko se lopulta seinän vika jos aina sitä päin juoksee?
Hei! Kiitos kommentista, se herätti paljon ajatuksia.
PoistaMulle tulee nettitreffailuyrityksistä aina jotenkin ihan kauhean surullinen olo. Tulee mieleen, että miten kukaan ikinä voi löytää ketään, kun tämä on näin mahdottoman vaikeaa.
Mulla ei ole muistaakseni aikaisemmin käynyt ihan niin kuin nyt, että tulee ihan näin paljon suoria seksiehdotuksia. Enemmänkin on ollut sellaisia tosi kummallisia lähestymisiä, joista tulee heti sellainen olo, että siellä toisessa päässä ei ole kaikki ihan hyvin. Tällä tarkoitan esimerkiksi heti ensimmäisissä viesteissä kauhean katkeria tilityksiä aikaisemmista treffeistä tai sitten mieletöntä tarrautumista ja tulevaisuuden maalailua jo siinä vaiheessa kun ollaan sanottu vasta heit.
Mitä luulet, alkaisivatko ihmiset olla jo niin kyllästyneitä tähän nettihommaan, että alkaisi syntyä vastavoimana muunlaista deittailukulttuuria? Mä olen jotenkin ollut aistivinani sellaista. En ole ihan varma millaista se sitten olisi, mutta ehkäpä jotain sellaista perinteisempää, jossa todella kohdattaisiin kasvokkain. Mä olen niin muumio, että kaipaisin sellaista keskusteluun perustuvaa kunnon vanhan ajan chattia, jossa voitaisiin tutustua juttelemalla, eikä tarvitsisi ryhtyä heti pinnalliseksi tai suunnittelemaan tulevaisuutta. Muistan parikymppisenä tutustuneeni mielenkiintoisiin poikiin sillä tavoin.
Musta vaan tuntuu että ihmisillä on vaan niin paha olla.
PoistaKyllä mullekkin on purettu treffeillä sitä ja tätä, varsinaisia monologeja kuullut kun ex-mies teki sitä ja tätä. Tai ollut tapauksia jossa kovin vakuutellaan että haluaa päästä eteenpäin jne. mutta silti kaipaillaan exän perään ym. Eniten itse petyn juuri näihin tapauksiin jossa kovin vakuutellaan ja sanotaan toista, vain itse lopulta huomatakseni ettei sanoilla juuri katetta ole. Vaikka toki se on tiedossa että kyllä tähän maahan puhetta mahtuu, tekojen kanssa onkin vähän niin ja näin.
Oli se nettideittailua tai normi kohtaamista elämässä, todennäköisyys tavata tai olla tapaamatta joku erityinen on yhtä todennäköistä. Tai se on vaan mun mielipide. Vaikeaa se vaan on kyllä. Pitää olla kiva, mukava, ihana,hyvänäköinen,flirttaileva,jännittävä jne. Toivelista tuntuu olevan osalla vaan niin pitkä verrattuna esim. omaani jossa vaan toivon löytäväni ihmisen jonka kanssa on hyvä olla. Silloin moni asia on jo kunnossa. Sekään ei vaan tapaamilleni naisille riitä.
Toki tuntuu siltä että netin "helppouden takia" myös kaikkien uuvettien ja ääliöiden määrä yhdessä paikassa(suokaa anteeksi) nettideiteissä on suurempi kuin tosi elämässä. Tuskin siellä pahoja ihmisiä on, mutta varsin kömpelöitä tunne älyltään. Jotkut ujoja, jotkut seikkailu henkisiä,uteliaita jne. kaikkea maan ja taivaan väliltä. Osa katkeroituneita, ihmisiä jotka eivät erojensa jälkeen sen enempää ole pysähtyneet miettimään eloaan ja oloaan. Se on vaan hyväksyttävä, että ihmiset eivät useinkaan ole samalla tasolla, mitä tulee ihan normi kanssakäymiseen tai siihen että haluaisivat samaa mitä itse. Saati olisivat oikeasti valmiita. Vaikeinta elämässä on olla rehellinen itselleen ja se on kyllä huomattu todeksi monesti.
Mun tutustumiset ovat nettideittailussa olleet ns. chattia tai jos saan numeron niin sitten on joku viestin on käytössä tai sitten ihan jutellaan asioista ennen kuin nähdään. Sillä tavoin luon jo hiukan kuvaa (oli se väärä tai ei) että mistä deitti on tullut ja mihin haluaa lopulta päätyä. Ja tavallaan se kyllä toimii juuri siinä että keskustelut ovat yleensä tosi kivoja ja fiksuja. Ja luo uskoa ja toivoa että siellä on joitain jotka haluavat samaa kuin minä. Tosin mikään arpa ei ole voittavaa lipuketta tähän päivään mennessä tuonut :)
Oon kyllä useasti todennut että nettideittailu on hiukan perse edellä puuhun tutustumista. Livenä kiinnostuksen ja kemian näkee heti, muut asiat myöhemmin. Nettideittailussa asiat menevät toisin päin. Ainahan sitä on kiva leikkiä ajatuksilla kun saa fiksua juttu seuraa, mutta kemiahan ne loppupeleissä ratkaisee. Silti nekään eivät nykyisin riitä, edes alkuun. Toki aina voi peiliinkin katsoa, mutta siltikin. Juuri kun luulee kokeneensa kaiken, joku vaan silti aina yllättää, että voiko näinkin sit asiat todella mennä.
Oon samaa mieltä tosta deittikulttuurista tai että joku murrosvaihe saattaa olla edessä. Lisäksi musta tuntuu, että monta kohtaamista fiksujen ja ihanien ihmisten kanssa jää väliin jos ainoan toivonsa heittää nettideiteille. Hyvät kokemukset tai edes yksi sellainen jättää sen pienen toivon ja siksi ihmiset sinne yhä uudelleen palaavat. Se on kuitenkin tavallaan helppoa tutustumista,livenä täytyy olla rohkeampi. Ja sitä aion vastaisuudessa itse olla.
Toki kun vuosia kuluu, aina oppii yhtä ja toista. Kokee asioita, saa uusia näkökulmia koettuihin asioihin. Kaipausta se ei koskaan vie pois. Aika näyttää, ehkä joskus yllättää jopa positiivisesti. Toivon myös sulle, kuten kaikille muillekkin tätä samaa kokeville jaksamista, voimia ja uskoa tulevaan. Vaikka kuinka tuntuu olevan maailman ainoa yksinäinen ja epäonninen, muutokseen tarvitaan vaan lopulta yksi onnekas sattuma joka voi muuttaa elämän suunnan :)
(vaikka toki tiedän että yli kahdentuhannen yksinäisen yön jälkeen ei sitä uskoa millään nappia painamalla saada päälle)
En tiedä kenen perään tämä kommentti nyt tulee, mutta on siis tarkoitettu ihan blogin kirjoittajalle. Minä olen löytänyt pitkän parisuhteen nettitreffipalstoilta kahdesti. Kummallakin kerralla oli niin, etten olisi voinut tavata kyseistä ihmistä muualla. Sattumalla on varmasti hyvin iso rooli näissä. Netistä on yhtä vaikeaa löytää sitä oikeaa kuin mistään muualtakaan.
VastaaPoistaItselleni on tärkeää, että mies on älykäs ja empaattinen sekä haluaa sitoutua. Nämä siis varsinkin nyt "toisella kierroksella" eli ensimmäisen pitkän parisuhteen jälkeen. Hämmästyttävää oli kyllä se, miten harvinainen yhdistelmä tuo älykkyys ja empaattisuus on ja sitten vielä se, että jos sellaisen ihmisen löysi, niin sitoutuminen oli jotakin aivan käsittämätöntä. Kolme kertaa tapailin miehiä, joiden kanssa kävi aina lopulta samoin. Kaikki tuntui periaatteessa toimivan, mutta paniikki iski siinä vaiheessa, kun aloin toivoa sitä sitoutumista. En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä vieläkään, mikä siinä pelotti niin. Jokaista kyseisistä miehistä oli tosin satutettu edellisessä suhteessa pahasti ja kukaan ei tainnut olla toipunut siitä eli ehkä siinä oli syy ja seuraus, mene ja tiedä.
Nykyinen seurustelukumppani teki poikkeuksen sääntöön siinä, että hän oli älykäs, empaattinen ja heti täysillä mukana. Sitoutuminen ei pelottanut häntä, sillä hän halusi sitoutua, panostaa suhteeseen ja ottaa selvää miten käy. Tästä on kohta kolme vuotta aikaa. Nettideittailu oli todella kuluttavaa. Toki niistä älyttömistä tilanteista ja käänteistä minne se vei sai välillä hyvät naurut ystävän kanssa. Välillä silti mietin, onko vastakkainen sukupuoli jotenkin seonnut siinä välissä, kun minä oli parisuhteessa yli vuosikymmenen (no samaa voitaisiin varmaan luonnehtia naisista :D ). Mutta...mielenkiintoista pohdintaa yllä olevalta anonyymilta. Voimia nettideittailuun tai deittailuun yleensä. Vaikka olen toisaalta samaa mieltä noista älyttömistä vaatimuksista, niin toisaalta ajattelin myös, ettei kenenkään pitäisi tyytyä mihinkään. Ei varsinkaan parisuhteessa.
Noissa omissa kokemuksissa puhuin lähinnä "hyvin menneistä" treffeistä. Väliin mahtuu tietenkin muutamia ihan kivoja juttuja vailla sen enempää tunteiden taistoa jossa lopuksi vaan moikataan ja treffit jää siihen. Netin kautta tulleiden suhteiden pituuksista pisin on ollut joku 4kk. Nopein puoli tuntia, seuravaaksi nopein tunnin.. tai eihän niitä suhteiksi voi sanoa, mutta sellaisia kokemuksia jossa ajattelee että pakko tässä olla jotain jos kieli on kurkussa treffeillä. Muissa, hiukan pidemmissä tapahtuu myös se vetäytyminen ja katoaminen. Viimeisin sanoi että haluaa olla suora jos ei nappaa. Sekin tosin tapahtui viikon hiljaisuuden jälkeen ja kun itse kysyin, että missä mahdetaan mennä.Itse en siis ole missään vaiheessa päässyt pisteeseen jossa edes voisi puhua sitoutumisesta. Itseänkin on satutettu pahasti ja tiedän kyllä että eteen voi tulla tilanne jossa asian joutuu kohtaamaan. Se ei silti poista omaa halua sitoutua ja toivoa löytää kumppani jonka kanssa tehdä elämstä enemmän elämisen arvoista.
PoistaNetin törpöt vaan pilaa usein itseltäni ja myös muilta innon ja kiinnostuksen, uskon siihen että siellä on niitä fiksujakin ihmisiä on siellä. Täytyy vaan muistaa, etteivät kaikkien ihmisten huonot kokemukset sieltä ole samanlaisia. Osa miehistä ei saa toivomaansa huomiota, vastauksia viesteihin ym. Se varmasti turhauttaa ja suututtaa. Lisäksi jos on hiukan sosiaalisesti kömpelö ja tökerö, on sitten kokemukset sitä mitä Viuhdilla. Pettymys puretaan ja syljetään päälle. Osa murehtii sitä kun kukaan ei tunnu nappaavaan millään lailla. Mulla kokemukset liittyy näihin ghosting tytteleihin ja siihen että vaikka itse joskus harvoin kiinnostuu, ne päättyvät liian usein samalla tavalla. Ennen kuin homma pääsee edes alkuun.
Ja varmaan moni allekirjoittaa sen, että myös netissä sen paketin pitää olla jollain lailla kohdillaan että tutustuminen lähtee käyntiin. Harmihan se on, mutta itseään täytyy siinäkin osata kuunnella. Eli ei mullekkaan kuka tahansa käy.
Mieheksi saan siellä kivasti huomiota ja mielenkiintoa osakseni ja se on hyvä juttu. Mutta kun nykyisin on niin tärkeää että millainen viesti pitää lähettää että toinen vastaa (ihan järjetöntä mielestäni) niin kyllä siellä kokee ihan samaa mitä muutkin. Eipä niistä hernettä jää nenään, mutta pistää vaan miettimään, mitä ihmiset siellä oikein lopulta odottaa? Ja nämä vetäytyvät, katoavat ihmiset? Mitä niistä pitäisi oikeasti ajatella? Jos mietin sitä epätodennäköistä parisuhdetta, todennäköisesti hyppäisin seinille jos huomaisin että tämäkin tyyppi on vetäytyvä täysin jäätyvä ihminen. Mun suurin pelkoni on se, että sekaannun sellaiseen. Ja vaikka näistä asioista keskustelee tai juttelee aluksi, silti koen tuollaista, ihan deittailu asteella.
Kaipa joku tarkoitus tällä jatkuvalla pettymysten kohtaamisella on, vielä ei tarkoitusta voi tietää. On vaan pakko uskoa itseensä millainen on ihmisenä ja siihen että on jollekkin sellainen jota mahdollinen kumppani ei ole kokenut. Olla joskus jollekkin merkittävä ja tärkeä, unelma josta ei halua päästää irti..
Loppuun vielä pari kokemusta kevennyksenä:
- Olen ollut kahdesti sokkotreffeillä kahdesti saman ihmisen kanssa. Ekojen treffien jälkeen tylytettiin viestillä jälikäteen kun ei ollut kuulemma herrasmiehen tapoja.(en tajunnut ehdottaa kaffekupin maksamista, mikä ei taas nykyisin käy päinsä)
- Netissä otti yhteyttä nainen ja halusi tutustua paremmin jonka kanssa olin treffaillut parisen kuukautta. Ei sitten tunnistanut enää naamaa parin vuoden jälkeen.. se jos mikä kohottaa itsetuntoa.
- Eräs otti kaverinsa mukaan treffeille vain tylyttääkseen mua samantien että mä voin sitten mennä tästä. Kaveri toljottaa mua siinä kuin halpaa makkaraa ja deitti ei katso edes päin. Olisihan sitä itsekin jotain mieltä toisen ulkonäöstä tai käyöksestä, mutta silti pidin asiat omana tietonani.
Sellaisia toivoa herättäviä juttuja kerrottavaksi ja lisää kyllä löytyy :DOnko Viuhdilla minkälaisia kokemuksia Ghostingista? Tai vetäytymisestä ylipäätään? Se on yksi asia josta haluaisin hiukan näkökulmaa, miksi naiset(ja miehet myös)käyttäytyvät niin.
Nettideittailin todella pitkään ennen puolisoni löytämistä kotimaisesta ilmaispalvelusta viitisen vuotta sitten. Todennäköisesti skene on muuttunut aika paljon ja Tinder syönyt ko. foorumilta ehkä käyttäjiä, mutta tietyt lainalaisuudet luultavasti pätevät edelleen. Muutamia omia havaintoja:
VastaaPoista1. Kuva olisi profiilissa hyvä olla. Valitse vaikka sellainen, jossa kasvot eivät näy kovin selkeästi, mutta josta yleisestä olemuksesta saa jonkin käsityksen. Tuntuma oli, että useat ns. varteenotettavat tai tosissaan olevat ihmiset halusivat nähdä valokuvan jo käyttäjäprofiilissa. Eihän se hauskaa ole asettua kaiken kansan pällisteltäväksi, mutta mahdollinen palkinto oli ainakin itselle hyvä kannustin tehdä profiilista niin kattava kuin mahdollista.
2. Epämääräisiä ehdottelijoita on ja tulee olemaan, paljon. Niihin kannattaa suhtautua taustahälynä, eikä kiinnittää sen enempää huomiota tai varsinkaan tuhlata energiaa ärsyyntymiseen. Delete. Keskity siihen järkevään vähemmistöön.
3. Nettideittailu on harjoituslaji. Osumatarkkuus paranee toistojen myötä.
4. Vapaita akateemisesti koulutettuja miehiä on vähän. Näiden bongaamiseen ei riitä satunnainen pistäytyminen foorumilla. En myöskään tiedä, mihin vedät koulutuksen rajan, mutta tässä kohtaa kannustaisin olemaan liikkeellä avoimin mielin ja ainakin kokeilemaan hakukriteerien höllentämistä. Esim. monet IT-alan yrittäjät/toimijat eivät ole käyneet loppuun mitään erityistä formaalia koulutusta lukion jälkeen, ja silti ovat älykkäitä ja laajasti kiinnostuneita maailman ilmiöistä.
Tällaisia mietteitä. Toivottavasti tästä oli edes hieman hyötyä.
t. Aika mones anonyymi