Kuinka kertoa raskaudesta tahattomasti lapsettomalle?

Ystävä laittoi viestin:

Moi. Sä oot mulle tärkeä ja haluan kertoa sulle siksi tämän asian ensimmäisenä. Mua jännittää kertominen vähän, koska tiedän, että asia voi olla sulle vaikea. Meille on nyt siis tulossa vauva. Kuten tiedät, ollaan toivottu tätä lasta tosi kovasti, eikä prosessi ole ollut ihan helppo. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kaikki on hyvin ja vauva syntyy syksyllä. Olen tosi onnellinen tilanteesta, ja samalla ymmärrän, että tämä asia voi olla sulle aika ristiriitainen. Halusin vaan kertoa tän nyt mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja sanoa että oot rakas ja voit puhua mulle ihan kaikista fiiliksistä tähän liittyen.

Myönnän ystävälle raskaudesta kertomisen Finlandian, Pulitzerin ja sekä Nobelin kirjallisuus- että rauhanpalkinnot. Lisäksi palkitsen hänet vuoden viestintäteosta.

Kunniamaininta siitä, että asia kerrottiin selkeästi, rehellisesti, suoraan ja ajoissa. Raskautta ei alettu piilotella tai salata erityisesti sen vuoksi, että tiedossa on viestin vastaanottajan tahaton lapsettomuus.

Erityiskiitokset siitä, että vastaanottajan tapa reagoida asioihin voimakkaan tunteellisesti otettiin viestintätavassa huomioon. Viestitse tapahtuva lähestyminen antaa vastaanottajalle mahdollisuuden tuntea kaikki maailman tunteet yhtä aikaa huolestumatta siitä, osaako hymyillä tarpeeksi uskottavasti tai menevätkö välit, jos sattuukin purskahtamaan itkuun. Näin vastaanottaja saa myös aikaa prosessoida asiaa rauhassa.

Suurta viisautta, vahvuutta ja kypsyyttä ihmisenä osoittaa myös viestin lähettäjän ymmärrys tahattomasti lapsettoman tunteista. Erityisesti tapa, jolla lähettäjä ottaa mahdollisesti ristiriitaiset tunteet avoimesti puheeksi poistaa vastaanottajalta huolen siitä, onko tunteissa jotain väärää tai voiko niistä puhua.

Kaikista ansiokkain elementti tässä Vuoden Raskaudestakertomisteossa on kuitenkin se, että viestistä välittyy aidosti, että vastaanottaja on tärkeä, arvokas ja rakas ihminen täysin riippumatta omasta perhetilanteestaan.

Voittaja tullaan palkitsemaan ruhtinaallisesti heti kun palkintolautakunta siihen liikutukseltaan kykenee.

Edit: Kuulisin todella mielelläni lisää ajatuksia siitä, miten raskaudesta kannattaa kertoa tahattomasti lapsettomalle, tai toki siitäkin, miten sitä ei ainakaan kannata tehdä.

Syntyvyysbingo

Media on ollut tällä viikolla jälleen kerran aivan hepulissa syntyvyydestä. Tein aikani kuluksi tällaisen syntyvyysbingon, voitte ruksia tästä ruutuja yli aina sopivan tilaisuuden tullen. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Lapsettomuudesta puhutaan väärin

Lapseton ihminen (nainen) bailaa. Lapseton ihminen (nainen) matkustaa. Lapseton ihminen (nainen) tekee uraa. Lapseton ihminen (nainen) on itsekäs. Lapseton ihminen (nainen) on typerä. (Nais)ihminen ei ymmärrä, että se on myöhäistä sitten nelikymppisenä ruveta niitä lapsia tekemään. Ja sitten sitä itketään. Hah hah, itke sitten, typerä nainen!

Ihan virkistävää, että jollekulle tuli mieleen tutkaista lapsettomuutta vaihteeksi jostain muusta kuin työelämän, koulutuksen tai ainoastaan yhden sukupuolen näkökulmasta. Tämän Jalovaaran ja Fasangin tutkimuksen näkökulma on lapsettomien parisuhdetaustoissa. Näin saadaan ehkä aikaan vaihteeksi toisenlaista puhetta lapsettomuudesta. Sellaista tutkimusotettahan ei tietenkään ole olemassakaan, joka kykenisi avaamaan jonkin yhteiskunnallisen ilmiön perinpohjaisesti ja kokonaisuudessaan kertalaakista. Me ihmiset olemme monimutkaisia. Toiveeni olisi, että ainakin asiantuntijat muistaisivat tämän ja pidättäytyisivät syyttävistä äänenpainoista.

Kirjoitin tuossa taannoin meneväni keskustelutilaisuuteen syntyvyyden laskusta. Tässä tilaisuudessa empaattinen puhe ei onnistunut. Istuin tahattomasti lapsettomana mykkänä ja mykistettynä kuuntelemassa, kuinka ihmisten pitäisi vain relata ja tehdä niitä lapsia.  Kuinka on turhaa puhetta, että työelämä vaatii liikaa, koska nyt on tutkittu, että työelämä on itse asiassa helpompaa ja mukavampaa kuin koskaan. Kuinka kaikkien ihmisten elämän suurin tarkoitus on kuitenkin saada lapsia. Kuinka ihmiset heräävät lapsitoiveisiin liian myöhään ja sitten itketään. Kuinka vieruskaverin elämässä on kolme tarkoitusta, ja niiden nimet ovat Minja, Tinja ja Pinja.  Kuinka ihminen ei kasva aikuiseksi ennen kuin on saanut omia lapsia. Kuinka ruuhkavuodet ovat rankkoja, mutta mikään ei voita rakkautta omaan lapseen. Keskusteluun osallistunut nuori tajusi, että ei ehkä tarvitsekaan olla omistusasuntoa, työpaikkaa ja autoa ennen kuin hankkii lapsia. Aikuiset myhäilivät tyytyväisinä. Juuri näin, hyvä nuori! Nyt lapsia tekemään mars! Sitten laulettiin laulu masuvauvalle.

Lähdin pois. Myöhemmin sain tilaisuudesta yhteenvedon, jossa todettiin muun muassa, että lapsiperheitä tukevia poliittisia toimenpiteitä kannattaa tehdä jatkossakin, vaikka niillä ei itse asiassa ole mitään vaikutusta syntyvyyteen. Lapsiperheissä on nimittäin kysymys ihmisistä, ja ihmisiä pitää tukea.

Lainaan tähän tuon aiemmin linkkaamani tutkimuksen yhteenvetoa:

"Jos lastenhankintaan halutaan tukea lapsettomien kohdalla, lapsiperheiden taloudellinen tukeminen ei riitä. Tarvitaan järeämpää ja laaja-alaisempaa hyvinvointipolitiikkaa, jolla pystytään vaikuttamaan perheenmuodostukseen laajemmin --"

En ole lukenut tätä tutkimusta vielä kokonaan, mutta tulkitsen, että em. näkökulmasta myös lapsettomat saattavat olla ihmisiä, mistä seuraa se, että heitäkin pitäisi tukea.

Perhepolitiikka on mitä suurimmassa määrin arvopolitiikkaa, mutta jos lapsettomuuden yleisin syy on kumppanin puute, kuka todella kehtaa kirkkain silmin väittää, että syntyvyys lisääntyy antamalla lisää rahaa lapsiperheille?

Muutama muukin kysymys tulee mieleen: Lisääntyykö kenenkään hyvinvointi tässä yhteiskunnassa mollaamisella, vähättelyllä, pilkkaamisella, haukkumisella, lytistämisellä, mitätöinnillä, tuomitsemisella, marginalisoinnilla, säälillä, voivottelulla tai epäempaattisella konservatiivisella arvokiihkoilulla? Lisääntyykö kenenkään hyvinvointi siitä, että etuoikeutetut istuvat piirissä taputtelemassa toisiaan selkään ja kertomassa että heidän valintansa ja elämänkulkunsa ovat niitä parhaita ja oikeita?

Ja miksi me puhumme koko ajan lasten hankkimisesta niin kuin se olisi läheskään jokaiselle meistä oikeasti oma valinta?