- Jos saataisiin kumpikin lapsi joskus, ostettaisiin niille maailman leveimmät vaunut, kuljettaisiin aina rinnakkaan ja tukittaisiin tiet. Jäätäisiin kaupassa siihen porttien eteen vaihtamaan vaippaa, niin ettei kukaan pääsisi sisään!
- Jos tulisin raskaaksi, järjestäisin viikon mittaisen Äiti Maa -konferenssin, johon kaikkien olisi tultava palvomaan minun mahaani ja laulamaan synnytyslauluja.
- Baby Showerit kestäisivät koko viikonlopun, lahjalista olisi Tillanderin jalokiviliikkeessä ja odottaisin lahjaksi myös väliin jääneiden kihlajais- ja häälahjojen arvosta tavaraa.
- Nimittäisin vauvasuihkukaasot heti positiivisen raskaustestin jälkeen, tai ehkä jo vähän ennen, ja pakottaisin heidät askartelemaan vauvaviirejä kahtena iltana viikossa töiden jälkeen ja kaikki viikonloput.
- Perustaisin whatsapp-ryhmän nimeltään "Meitsin Vauvaprojekti 2020" ja raportoisin sinne kellonajasta välittämättä kroppani, alkioni, sikiöni tai lapseni kuulumisia runsaalla kuvamateriaalilla höystettynä koko vuoden. Tai ikuisesti. Jakaisin kuvia myös kaikkiin muihin ryhmiin, erityisesti, jos niissä olisi mukana lapsettomia ihmisiä!
Parisuhteettomuuden vuoksi lapsettomuuden kohdanneiden vertaishuumori voi kuulostaa joskus tuolta. On maailman parasta nauraa sellaisten kanssa, jotka ymmärtävät.
Lapseton kohtaa pahimmillaan aivan mielettömän ulkopuolisuuden. Pahimmillaan ystävät muuttavat yksi toisensa jälkeen jonnekin tissimaidonhajuiseen rinnakkaisuniversumiin, jonne itsellä ei ole pääsyä. Kaikki harrastus- ja some-ryhmät muuttuvat pikku hiljaa imetystukiryhmiksi. Tapaamiset järjestetään HopLopissa kello 6.15 sunnuntaiaamuisin. Lapseton huomaa istuvansa hiljaa, eikä kukaan enää kysy, mitä kuuluu. Koko maailma pyörii parisuhteiden, perheiden, raskauksien, synnytysten ja lasten ympärillä. Asialle ei voi tehdä mitään, tilanteen kehittymistä voi vain seurata sivusta. Toisaalta ehkä haluaisi itsekin mukaan, toisaalta pysyä mahdollisimman etäällä sekoilusta. Lähipiiri juhlii normatiivisesti elämässä onnistuvia ja tarjoaa lapsettomalle ehkä vain sellaisia lokeroita, joissa ahdistaa. Että hanki sinä vaikka kissa.
Ihan tavallisia tahattomaan lapsettomuuteen kuuluvia tunteita:
- Ärtymys
- Kiukku
- Viha
- Raivo
- Ulkopuolisuus
- Yksinäisyys
- Osattomuus
- Pettymys
- Epäluottamus
- Ikävä
- Suru
- Kateus
- Katkeruus
Huumori auttaa. Sen lisäksi välillä saa olla myös helvetin vihainen. Ajattelin nyt kiukutella hetken sydämeni pohjasta. Seuraavaan viikkoon ei kannata lähettää minulle yhtään vauvakuvaa tai raskausilmoitusta eikä valitella pikkulapsiarjen uuvuttavuutta. Saatan purra.
"Lapseton kohtaa pahimmillaan aivan mielettömän ulkopuolisuuden." Juuri näin. Listaamasi tunteet ovat minulle myös hyvin tuttuja. Olen huomannut, että parisuhteetonta lapsettomuutta ei todellakaan ymmärretä, se on asia ulkoavaruudesta, joka ei mitenkään mahdu lapsimaailmassa elävien ajatusmaailmaan. Vertaistuki tässä asiassa olisi todella arvokasta, mutta sitäkin on vaikea löytää. Tässä on siis yksi syy, miksi olen lukenut blogiasi jo pidempään :) Saa omille pohdinnoille jotain lisää työstettävää, kun joku toinen pohtii samoja asioita.
VastaaPoistaKannustaisin sinua kokeilemaan hedelmöityshoitoja. Minä kävin hoidot omilla soluillani yksin ja toivottua lopputulosta ei tullut. Rahaa meni, mutta ikä oli jo tehnyt tehtävänsä. Siitä huolimatta en tunne katumusta tai harmitusta, koska tuo oli elämässäni ainoa hetki, jolloin pystyin antamaan lapselle mahdollisuuden tulla. Olisin katunut, jos en olisi edes yrittänyt. Nyt olen saanut todella kalliilla edes jonkinlaista mielenrauhaa. Hieman toki kadun sitä, että en mennyt aikaisemmin hoitoihin, kun tiesin mahdollisuudesta, mutta en todella ymmärtänyt iän merkitystä naisen hedelmällisyydelle (silleen oikeesti), vaikka toki "tiesin".
Se, mihin myös kannustaisin, on että menisit hoitoihin ennen 40-vuotispäivääsi. Hedelmällisyys on toki yksilöllistä, mutta tuon neljänkympin jälkeen hedelmällisyystilanne voi romahtaa nopeastikin. Minulla tuo tapahtui hoitojen aloituksesta puolen vuoden sisään ja oli iso järkytys. Minun kohdalla hoitojen jatkamisessa omilla soluilla ei ole mitään järkeä.
Hoitojen loppumisesta on yli vuosi ja nyt olen säästänyt rahaa. Iän puolesta minulla on aikaa lahjamunasoluhoitoihin vielä jonkin aikaa ja harkitsen sitä. Omasoluhoidot tuli ja meni niin nopeasti, että tässä odotellessa ajattelin sulatella asiaa rauhassa ja lukea mm. mainitsemasi "Musta tulee perhe" -kirjaa. Kiitos kirjavinkistä :) Ehkä kaivelen muutakin kirjallisuutta tms.
Olen kommentoinut joskus aiemminkin blogiisi oman blogini tunnuksella, mutta en halua nyt yhdistää tätä tekstiä blogiini. Tsemppiä pohdintoihisi ja pidetään me tahattomasti (yksin) lapsettomat lippua korkealla :)
Huomaan järkyttyneenä, että olen jättänyt kiittämättä tästäKIN ihanasta kommentista. Olin jotenkin aivan kujalla näihin aikoihin. Kiitos siis tsempistä ja viisaista neuvoista, ja että jaoit kokemuksesi.
PoistaNiin... siis tosiaan, mähän olin juuri käynyt ekassa inssissä tuota kirjoittaessani :D Oli jotenkin sumuista.
Poista