Arvojärjestys

Tajusin yhtäkkiä, että olen viimeisten vuosien aikana käynyt läpi aivan mielettömän pyörremyrskyn. Koko elämän tärkeysjärjestys on mennyt uusiksi. Muutos ei ole vielä läheskään valmis, mutta olen alkanut rakentaa elämääni sellaiseksi, ettei siihen tule lapsia.


Minusta ei tule äitiä yksin. Jos on valittava, hyvä parisuhde on minulle tärkeämpää kuin vanhemmuus. Lapsen saamisella on määräaikansa, mutta hyvää suhdetta voi etsiä niin kauan kuin on elossa. Vaikka en ole varsinaisesti vauvakuumeillut ainakaan kymmeneen vuoteen, tämä kulttuuri on kasvattanut minut siihen, että aikuisuuteen kuuluu vanhemmaksi tuleminen. Piti olla niin itsestään selvää, että elämä menee niin, että lapsia tulee. Ja jos ei tule, siihen on sitten jokin biologinen syy. Mutta että jää lapsettomaksi ja vieläpä kokonaan perheettömäksi siksi, ettei kumppania löydy, siihen en ollut osannut varautua mitenkään. Suru, hätä ja paniikki yksin jäämisestä ovat viimeisten vuosien aikana olleet toisinaan lähes invalidisoivia.


Nyt on rauhallisempaa. Rauha johtuu ainakin osittain siitä, että saa välillä pitää jotakuta kädestä. Joku silittää ja ottaa syliin ensimmäistä kertaa vuosiin. Kas kun on niin, että vaikka itsensä rakastaminen ja itsestään huolen pitäminen on tärkeää, se ei voi koskaan korvata toisen ihmisen läheisyyttä ja kosketusta. Kasvohoito ei ole sama kuin silmiin katsominen, omien tunteiden kuuntelu ja arvostaminen ei ole sama kuin oikea yhteys toiseen ihmiseen. Liikunta tai hieronta ei korvaa ihoa iholla. Niin meidät ihmiset on rakennettu. Ihmisen ikävä toisen luo ei ole sairautta, eikä siihen, että kaipaa toista lähelleen tarvitse syödä masennuslääkkeitä.


Yhteisöähän me ihmiset kaipaamme. Kun omasta tuttavapiiriistä ei liiemmin löydy saman elämäntilanteen jakavia, on aina ilahduttavaa lukea, ettei ole yksin.


MTV3: Yhä useampi suomalainen ei löydä kumppania, lapsihaaveet romuttuvat iän karttuesssa