Ja sitten sä olet taas yksin

Pisinkin loma loppuu joskus, hei taas pitkän tauon jälkeen! Lupasin viimeksi kirjoittaa sukujuhlista, mutta tulikin tässä välissä muuta sanottavaa. Syntyi akuutti tarve palata vielä 9.6. kirjoittamani tekstin teemoihin (Entäpä jos sinussa ei olekaan mitään vikaa?). Eilen nimittäin huomasin suureksi ahdistuksekseni olevani jälleen tahtomattani osallisena seuraavanlaisessa keskustelussa, kun kaverin kaveri kuuli jostain, että olen miettinyt tapailusuhteen päättämistä:

- Ai miksi te eroatte?
- Se on aika monimutkainen juttu.
- Mutta sehän on ihan kiva mies!
- Niin on, se on todellakin ihan kiva mies. Siinä on nyt kuitenkin kaikenlaista.
- Eli sä olet hankala, niinkö?
- Joo, no vaikka sitten niin.
- Mitä sä sitten aiot tehdä? Sitten sä olet taas yksin!
- No katsotaan sitä sitten.
- Siis säkö todella aiot sitten taas vaan olla yksin? Sekö sitten on parempi?
- No en aio, aion löytää  sellaisen miehen, jonka kanssa voin viettää loppuelämäni.
- Ja niitähän tunnetusti tuolla pyörii vapaana pilvin pimein.
- Voidaanko puhua jostain muusta?

Kun 35-vuotias pysyvältä pariutumiselta välttynyt ihminen ei halua jatkaa tapailusuhdetta, se ei ole hänen asiansa vaan koko yhteisön asia. Kärkkäitä mielipiteitä ja tuomitsevia kommentteja satelee joka puolelta: Jäät yksin, olet nirso, miksi löydät aina vääränlaisia miehiä, jos pukeutuisit vähän toisin, olisit vähän erilainen, toisenlaisella asenteella, mikä on kun ei kukaan kelpaa, mikä oikein luulet itse olevasi? Ne, jotka eivät halua loukata, vaihtavat puheenaihetta, vaikka oikeastaan tarvitsisin nyt tukea ja jonkun, jonka kanssa jutella. Olen ihan oikeasti surullinen suhteen päättymisestä. Tämäkään ei nyt sitten toiminut.

Minä olen se myyttinen tyyppi, joka on ihan oikeasti mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Te arvioitte, että kalibroin hyvän suhteen jonnekin sellaisiin sfääreihin, ettei mikään suhde voi sinne yltää, mutta te erehdytte. Jokaisen suhteen päättymiseen on ollut hyvä syy, ja minä olen yrittänyt parhaani. Totuuden tästä suhteesta ja siitä, miksi yhteistä tulevaisuutta ei ole, tiedämme minä ja se toinen osapuoli. Siihen päätökseen en tarvitse hyväksyvää leimaa keneltäkään, enkä oikeastaan mielipiteitä lainkaan.

Lupaan ja vannon teille hyvät sinkkujentuomitsijat, että meistä paatuneista vanhoistapiioista ja -pojista joka ikinen katsoo turhankin säännöllisesti peiliin ja miettii sitä, mikä itsessä on vialla. Me emme tarvitse teitä muistuttamaan, että jos olisimme vähän erilaisia, mekin saattaisimme löytää jonkun, tai saada jotain kestämään. Osa meistä käy terapiaa myöten miettimässä näitä asioita, vaikka totuus on, että monella on käynyt vain huono tuuri.

Loppupiristykseksi pitää kuitenkin vielä jakaa tämä iloinen tieto: Olin tosi ilahtunut, että useampi tuhat lukijaa kävi lukemassa tuon edellisen tekstini aiheesta, ennen kuin ensimmäinen päätti kertoa, mikä kaikki minussa on vialla. Kiitti siitä!