maanantai 1. toukokuuta 2017

Että olisi jollekin tärkein

Miltä sinusta tuntuu se, että minä olin vapun yksin? Olin yksin pääsiäisenkin. Jos kerron tämän sinulle, kestätkö omat tunteesi? Pystytkö kantamaan itse oman säälisi, surusi, syyllisyytesi ja kiukun? Vai hajoatko ja sanot jotain sellaista, mitä en halua kuulla? Kehoitatko minua lähtemään reippaasti yksin väenpaljouteen etsimään uusia ystäviä? Jos kerron, että olen surullinen, syytätkö minua katkeraksi?

Vähän pidempi viikonloppu, ei tärkeä ollenkaan ja ilmakin oli ihan kauhea, joten samapa tuo. Oli kerrankin aikaa siivota kunnolla. Otin ihan rennosti, enkä oikeastaan ole juhlapäiväihminen muutenkaan. Näin aion sinulle huomenna sanoa. Paitsi jos luotan sinuun erityisesti, silloin kerron totuuden. Että eron jälkeen on ollut juhlapäivinä yksinäistä ja se tekee minut surulliseksi. Jos silloin käsket minua menemään tinderiin tai nimität katkeraksi, en puhu sinulle surustani enää koskaan.

Nyt kun sinulla on ne ruuhkavuodet ja minä olen kuulemma urasinkku, meillä ei ole enää toisillemme aikaa. Olen yrittänyt todennäköisesti paljon enemmän kuin sinä tiedät, ja nyt olen aika väsynyt. On käynyt niin, etten ole kenenkään elämässä se ykkösvaihtoehto, se jonka kanssa asioita suunnitellaan yhdessä. Olen se, joka kutsutaan silloin kun ei ole mitään erityistä. Se, joka ei voi enää tulla mukaan, kun juhlapäivät vietetään pariskuntalomilla tai anopin mökillä. Siksi minä jään juhlapäivinä yksin.

Joskus olisi välttämätöntä olla jollekin se kaikista tärkein. Ymmärrätkö sen?

8 kommenttia:

  1. Ajattelin, että nää samat asiat helpottuisivat sillä, että löytäisin joskus parisuhteen. Ja päädyin näin kolmenkympin kynnyksellä ensimmäiseen kunnon parisuhteeseen - etänä. Taas on takana yksinäinen vappu. Ja pääsiäinen. Ja viikonloput ja kaikki muu, jolloin ystävät ja työkaverit käpertyvät omien parisuhteidensa lämpöön ja tohinaan. Sain illalla vapputoivotuksen, mutten mitään vastausta siihen, että olin pitkän työpäivän jälkeen menossa kotiin kuumeisena nukkumaan. En usko, että tahallaan sitä tekee, ehkei vaan tajua. Tai sitten olen vain se helsinkiläinen nainen, jonka kanssa pidetään kivaa silloin kun nähdään, vaikka muuta väitti kiven kovaa kun asiasta kysyin. Täytyy taas tämäkin ottaa puheeksi, kunhan jaksan. En jaksaisi aina vatvoa asioita, joko pettyä uudestaan ja uudestaan tai kertomalla kertoa, että kyllä, musta tuntuu pahalta ettet koskaan kerro kaipaavasi.

    Luulin, että voisin joskus olla se, jolle ensimmäisenä kerrotaan asioista, se, jolle laitetaan ihan tyhjän päiten viesti, kun olen tullut mieleen. Taisin olla väärässä. Ehkei mun kuulukaan olla se. Ehkä mun kuuluu olla yksin, keskittyä muihin asioihin, työhön ja opiskeluun. Eihän kaikkea voi saada, ehkä mulle kuuluu yksinäinen keskinkertaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekipä tahallaan tai ei, ikävästi tehty. Kyllä me jokainen ansaitaan välittämistä ja huomaavaisuutta. Toivottavasti voit jo paremmin. Ei tuollainen kuulu kenellekään. Toivon, että asia ratkeaa jotenkin.

      Poista
  2. Kiitos kun kirjoitat tästä <3

    Minä vietin vapun yksin kotona siivoillen, katsellen sarjoja, lukien, itkien ja syöden herkkuja. Olo oli pohjattoman yksinäinen, vaikka olin odottanut pitkää vapaata ja uskotellut itselleni, että ei tunnu missään. Tuntui se. Onneksi huomenna on taas arki ja voi muuttua oman yksinäisyyden kanssa näkymättömäksi kiireen alle. Olisipa ihana olla jollekin se ykkönen.

    Ja tuohon toiseen kommenttiin. Olin tuollaisessa parisuhteessa 7 kuukautta ja kun olin tarpeeksi monta kertaa pettynyt toiseen ja siihen, ettei toinen koskaan kaivannut, päätin että olen mielummin yksin yksin kuin parisuhteessa yksin. Tarvitsen tunnetta siitä, että olen toiselle tärkeä. Ja minulla on oikeus saada se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kirjoitit. On aina hyvä kuulla ettei ole sentään ainoa maailmassa, jolla on tällaista joskus.

      Poista
  3. Hyvä ja tärkeä kirjoitus, kiitos siitä. Täällä myös vietettiin vappu yksin kotona. Ei kukaan kysellyt mihinkään. Joskus tuossa taannoin tajusin sellaisen asian, että mulle ei ole koskaan järjestetty yllätysjuhlia. Olen ollut itse mukana järjestämässä ainakin kolmia yllätyssynttäreitä, kaksia yllätyspolttareita ja yksiä yllätysvauvakutsuja. Yllätyskemut olisi hauskaa kokea itsekin joskus, mutta... Toivon todella, että ne ihmiset, joille joku järjestää yllätysjuhlat, ymmärtävät sen, kuinka hienoa se on. Että he ovat jollekin niin tärkeitä, että se joku tahtoo nähdä sen vaivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! Oltuani mukana järjestämässä lukemattomia yllärijuhlia ihmisille tajusin jossain vaiheessa, että sinkulle niitä ei järkkää kukaan. Sitten vihjasin siskolleni aika monta kertaa että olisipas kiva joskus saada yllärijuhlat itsekin ja sitten kun synttärit lähestyi keksin jonkun maailman tylsimmän suunnitelman tyyliin "tuu nyt käymään jos ehdit niin lämmitetään vaikka noita pakastekarjalanpiirakoita" ja kas! Sain yllärisynttärit :D Ei ehkä tullut ihan itsestään, mutta kivaa oli silti.

      Poista
    2. Mmm, pakastekarjalanpiirakoita.. :9 Sisarukset on kyllä mahtihyvä juttu. Kaverit saattaa perhetohinoissaan unohtaa ja hylätä, mutta sisaruksien kanssa voin minäkin viettää aikaa ja tehdä juttuja, vaikka he olisivatkin tahoillaan parisuhteissa. Koira, sisarukset ja vanhemmat, onhan siinäkin jo jotain. :) Ja ne pakastekarjalanpiirakat.

      Poista
    3. Pakastekarjalanpiirakoilla saa säälibileet! (Ainakin sisaruksilta.)

      Poista