Arvostan suuresti, että lapsettomuudesta pidetään meteliä. Kunpa tulevaisuudessa kenenkään lapsettoman ei enää tarvitsisi kuunnella lastenteko- ja pariutumisuteluita, piinaavia muistutuksia hedelmällisyyden rajallisuudesta, naiseuden ja mieheyden vähättelyä, itsekkyys- ja nirsoussyytöksiä. Eniten toivon, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin, oli lapsettomuuden syy mikä tahansa.
Omasta näkökulmastani tietysti toivon myös erityisesti, että pikku hiljaa alkaisi murtua se myytti, että tahaton lapsettomuus koskettaa ainoastaan pariskuntia. Jos lapseton pari jää syrjään ruuhkavuosikavereiden elämästä, aivan varmasti siitä syrjäytyy myös sellainen lapseton, joka ei ole edes kenenkään pari. Onneksi välillä saa jo kuulla ja lukea myös sellaisia asioita, joissa muistetaan, ettei lapsettomuuden suru ole parisuhdestatuksesta kiinni: Marian mielestä: Syntymättömät lapseni.
Tsemppiä kaikille viikkoon!
#yksiviidestä #lapsettomienlauantai
#yksiviidestä #lapsettomienlauantai
Aivan samoin toivoisin minäkin, että varsinkin se näkökulma, että lapseton ihminen olisi jotenkin vaillinaisempi tai vähäisempi ylipäätään, väistyisi tyystin. Itsekin lapsettomana aiheesta juuri tänään kirjoitin. Omalla kohdallani lapsettomuus on pysyvää ja iältänikin olen jo sen verran kypsä, että juna ns. meni jo ohi, mutta ennen kaikkea toivoisin siltikin, lapsettomuudestani huolimatta, olevani toistenkin silmissä, enkä ainoastaan omissa silmissäni, aivan samanarvoinen kuin ne ihmiset, jotka lahjakseen lapsia ovat saaneet. Jokainen kokee oman lapsettomuutensa yksilöllisesti ja miten kukakin tahtoo siihen suhtauduttavan, on myös yksilöllistä. Ei varmaankaan ole ainoaa tapaa, kuinka lapsettomiin ihmisiin tulisi suhtautua, mutta ainakin ensisijaisesti varmaankin heidän lapsettomuuttaan kunnioittaen, on se sitten hiljaisen suruhunnun kantamista tai oma henkilökohtainen valinta.
VastaaPoistaLuin kauniin tekstisi. Kiitos!
Poista