Vanhemmuussome on tunkkaista

Olen miettinyt paljon sitä, miksi koen valtaosan vanhemmuussomesta todella puuduttavaksi. Tunsin suurta vierautta sen äärellä ennen lapsen saamista, mutta koen sitä aivan yhtä vahvasti edelleen. Suurin osa siitä tavasta, jolla, raskaudesta, lapsen saamisesta tai vanhemmuudesta puhutaan, ei resonoi minun maailmassani ollenkaan. Herätän välillä hämmennystä, kun en kuulu esimerkiksi Elokuiset 2021 Facebook-ryhmään. Vauvojen äidit olettavat usein kaikkien verkostoituneen somessa lapsensa syntymäajan ja ylipäänsä äitiytensä perusteella, mutta minulle ei tulisi mieleenkään.

Yksi syy siihen, että koen normiperheiden vanhemmuusryhmät vieraiksi itselleni, on tietenkin oma tahattoman lapsettomuuden kokemukseni. Kun nyt käsittelen juuri sitä, että toista lasta ei varmaankaan koskaan tule, on todella hämmentävää törmätä tämän kaltaisiin läppiin:

Kun ei vaan naurata, vaikka tietää, että hauskaahan tuo on. Rusinan puolitus, siis. Halkaisisin vaikka itseni puoliksi, jos voisin saada toisen lapsen. Kuinka moni antaisikaan mitä tahansa, että voisi saada sen ensimmäisen?

Toinen minut vieraannuttava asia on kaikkialla vallitseva parisuhdeoletus. Usein vertaistelu perustuu siihen, että kotona on kaksi vanhempaa. Iso osa naisten puheesta on valitusta miehestä, joka ei osallistu riittävästi. En koe olevani kotonani ryhmissä, joissa ollaan "käytännössä yksinhuoltajia, koska mies tekee pitkää päivää". Oikean maailman ystävien kanssa tietenkin jaetaan kunkin elämän tilanteet ja murheet, mutta jos perhepuhe on parisuhdepuhetta, en oikein pysty sen äärellä vertaistelemaan tuntemattomien kanssa.

Kolmas minut vieraannuttava asia ovat vanhemmuuspuheen tarjoamat sukupuoliroolit. En kertakaikkiaan löydä itseäni siitä naiskuvasta, jota some koittaa äideille tarjota. En vain ole sellainen äiti enkä nainen. En osaa analysoida tätä asiaa vasta äitiytyneenä vielä sen tarkemmin, mutta suurin osa mammameemeistä vain menee ihan totaalisesti ohi maalin minun kohdallani. En edes käsitä, millaisista ihmisistä niissä puhutaan. En saa mitään siitä hengästyneestä mukahauskasta hieman passiivisuhriutuneesta ruuhkavuosihöpinästä.

Lisäksi on vielä sekin, että somessa vanhemmuuspuhe on hyvin usein puhetta shoppailusta, joka sekään ei aihealueena juurikaan kiinnosta minua. En myöskään ole ollenkaan kiinnostunut ainakaan tuntemattomien vauvojen päivän asuista tai äitiysmuodista. Lähtökohtaisesti en oikein haluaisi ostaa mitään.

Haen vielä identiteettiäni vanhempana, mutta selvää on, että vaikka äitiys on minulle maailman tärkein asia, se ei ole keskeisin osa identiteettiäni. En tule koskaan esittelemään itseäni ensisijaisesti jonkun äitinä. Taidan pitäytyä jatkossakin niukalla linjalla vanhemmussomen suhteen. Samalla koitan kuitenkin hieman ristiriitaisin tuntein osaltani luoda jotain luettavaa myös meille, joiden perheet eivät ole niitä ihan tavallisimmista tavallisimpia.