Olen ollut juhannuksen jälkeen niin surullinen, etten ole
tiennyt mitä kirjoittaisin. Vietin juhannuksena neljä päivää yksin kotona
sairaana. Toisaalta olin vähän helpottunutkin siitä, että olin kipeä, koska mökkiä
ei ole, enkä ole sellainen ihminen, jonka olisi helppo lähteä rientoihin yksin.
Joillekin yksin baariin meneminen tai matkailu tuntuu olevan helppoa, minut
sellainen saa vain tuntemaan oloni erityisen surkeaksi. Yksin olemisen
paradoksi on, että mitä yksinäisemmäksi itsensä tuntee, sitä vaikeampaa on
lopulta hakeutua muiden seuraan.
Löysin tällaisen vanhan artikkelin:
"Kun on tarpeeksi monta kertaa
seisonut yksin juhlissa ja konsertin väliajalla, moni jää mieluummin kotiin
katsomaan televisiota. Ihmisen pitää olla aika vahva, että pystyy lähtemään
yksin."
Tuli taas kutsu nimijuhliin. Ajattelin
jättää väliin. Kertoisinko ystävälle suoraan miksi en tule, vai valehtelisinko,
että minulla on jotain muuta tekemistä?
Kerro syy. Oikeat ystävät ymmärtävät. Tee sen sijaan jotain sellaista, mistä tulee sinulle hyvä olo. Tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos! Keksin verukkeen, mutta ehkäpä kerron oikean syynkin kun tilanne on sopiva.
VastaaPoistaMoi! Toivottavasti on jo vähän iloisempi olo! Tuo artikkeli oli ihan hyvä, ja itseeni ainakin kolahti se, että yksinelävän täytyy olla todella aktiivinen, jos haluaa että on menoa. Olen itse miettinyt tätä paljonkin viime aikoina. Olisi välillä mukava vaan mennä ex tempore johonkin jonkun kanssa, ilman että sitä pitää suunnitella kovasti etukäteen ja sovittaa aikatauluja. Enkä edes tarkoita mitään ihmeellistä, vaan juuri esimerkiksi kahvilaan menoa tai tällä säällä vaikka jäätelöä puistossa. Ok, teen noita kyllä keskenänikin, mutta aina ei vaan huvittaisi yksin....
VastaaPoistaJuhannus oli itsellänikin vähän surkea. Oli tarkoitus mennä yhden ystäväperheen kanssa heidän mökilleen, mutta he päättivätkin lopulta olla lähtemättä ja mennä muualle. Muutama sinkkukaveri oli toisella mökillä, mutta siellä oli lähinnä tarkoitus ryypätä ja bilettää, eikä se innosta itseäni tällä hetkellä oikein ollenkaan. Olin sitten kotona. Ei siinä nyt varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta kuitenkin.
Tuosta nimijuhliin menemisestä ja syyn kertomisesta: jos kyseessä on läheinen ystävä, kannattaa varmasti kertoa oikea syy. Vähän kaukaisempien ihmisten kanssa en ehkä itse jaksaisi vaivautua selittämään asiaa.
Kiitos kommenteista AnnaT! Mieli on jo parempi.
VastaaPoistaMuistan hyvin toissa uuden vuoden: Kaveripariskunta oli aikeissa viettää uutta vuotta rauhassa kotona ja olivat kutsuneet minutkin mukaan. Viime hetkellä he kuitenkin päättivät lähteä sittenkin muualle, ja minä jäin yksin kotiin. Se taisi olla ensimmäinen juhlapyhäni yksin kotona, kun jäi niin mieleen, sen jälkeenhän ne ovat olleetkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Mulla on ollut jo pitkään tunne, että kelpaan seuraksi vain silloin kun mitään parempaa ei ole tarjolla. Tuntuu, että pariskunnat haluavat tehdä aina ensisijaisesti pariskuntajuttuja toisten pariskuntien kanssa ja perheet perhejuttuja toisten perheiden kanssa. Tämä varmaan riippuu jossain määrin kyllä kaveriporukastakin, mutta en varmaankaan ole ainoa sinkku, josta tuntuu että on muuttunut näkymättömäksi toisten perhekuvioiden keskellä. Huomaan passivoituneeni tilanteessa melko lailla. En useinkaan enää jaksa edes kysyä tai ehdottaa yhtään mitään, kaikilla on kuitenkin parempaa tekemistä. Tuossa aikaisemmin kirjoitin etten ole kenellekään vihainen, mutta joudun ehkä tarkistamaan kantaani piakkoin. Sitä ennen pitäisi nyt varmaan taas koittaa väkisin aktivoitua jotenkin. Yksinkin VOI tehdä niin paljon asioita. Jos nimittäin haluaa.
Moi! Mulla on ollut pitkä tauko blogin lukemisessa lomakuvioiden takia, mutta nyt on pakko vielä kommentoida tähän. Mulla on onneksi kaveriporukassa muitakin sinkkuja, niin että en ole vielä kovin usein jäänyt ihan ulkopuolelle. Mutta se on kyllä totta, että monesti pariskunnat tekevät pariskuntajuttuja ja perheet perhejuttuja keskenään ja sinkut jäävät ulkopuolelle.
VastaaPoistaMulla oli joku aika sitten mielenkiintoinen keskustelu ystäväni kanssa, joka on ollut naimisissa jo reilut 10 vuotta ja on kahden lapsen äiti. Hän sanoi, että ei kaipaa niin muita ystäviä, koska hän on naimisissa parhaan ystävänsä kanssa... En oikein tiennyt mitä olisin siihen sanonut. Paitsi että ajattelin - ja sanoinkin - että jos joskus onnistun suhteen saamaan aikaan, en halua, että ystäväni jäävät sen myötä. He ovat kuitenkin sen verran tärkeitä ja haluan muutakin kuin "pariskuntaelämän". Täytyy tämän ystäväni puolustukseksi kuitenkin sanoa, että hän (tai he) kyllä kutsuvat minua mukaan juttuihin ja pidämme säännöllisesti yhteyttä, mutta vähän tuosta tuli silti hassu olo.
Olen kuullut oman ystäväni suusta lähes saman lauseen "En kaipaa niin muita ystäviä, koska olen jo yhdessä parhaan ystäväni kanssa". Tämän kuuleminen riipaisi erityisesti sen takia, että ennen miehen tuloa kuvioihin, minä olin ystäväni paras ystävä. Olimme tekemisissä viikottain, jaoimme ilomme ja surumme ja vietimme yleensä myös juhannukset ja muut pyhät yhdessä. Hänellä ei selvästikään ole enää tarvetta parhaalle ystävälle, mutta minä olen yhä sinkku ja kaipaan tosi paljon läheistä ystävyyssuhdettamme. Nykyään näemme kuitenkin todella harvoin (ehkä kerran puolessa vuodessa), koska tämä entinen paras ystäväni yleensä peruu viime tipassa, kun aina on jotain muuta menoa. Nykyään minulla on muita läheisiä ystäviä, sinkkuja melkeinpä kaikki. Pelottaa vaan, että käykö siinä pariutuessa aina näin. On raskasta, kun läheiset ympärillä pariutuu ja sen lisäksi, että yritän etsiä itselleni myös miestä, joudun myös etsimään uusia ystäviä sitä mukaa, kun vanhat katoavat parisuhdepumpuliin.
VastaaPoista