Hienosti sujuneeseen raskauteen tuli pieni särö komplikaatioden muodossa, ja vietin muutaman päivän hyvässä hoidossa sairaalassa. Kaikki on nyt kai osapuilleen ihan hyvin, ja kotiuduin juuri sopivasti osallistuakseni hämmentävään etäperhevalmennukseen. (Luulen, että kaikki aiheeseen liittyvä tuntuu nyt enemmän tai vähemmän hämmentävältä, kun edes raskaana oleminen on niin käsittämättömän epätodellista, saatika että osaisin omaksua itselleni minkäänlaista vanhemman identiteettiä.) Opin valmennuksessa muun muassa seuraavaa:
- Imettäminen on maailman tärkein asia, ja se todellakin onnistuu, tai sitten se pistetään onnistumaan.
- Imettämiseen liittyy noin maisteriopintojen verran erilaisia tietoja ja taitoja, ja sen voi todellakin tehdä erittäin väärin. Vauvan nenän asennosta lähtien jokaiseen imetystilanteeseen liittyy noin kahdeksankymmentä erilaista muuttujaa, jotka tulee huomioida poikkeuksetta vuorokaudenajasta ja omasta väsymystilasta riippumatta. (HS: Suomalaiset vanhemmat ovat maailman seitsemänneksi uupuneimpia)
- Imettäminen ei onnistu ilman puolisoa tai tukihenkilöä. Tukihenkilön tehtävä on kiertää imettäjää ympäri ja varmistaa, että hän ja vauva ovat oikeassa asennossa. Puolison rooli imetyksessä on olla "pesän suojelija".
Kysäisin, että kun olen täällä nyt ihan itsekseni pesäni kanssa ilman minkäänlaista suojelua, niin minkälaisia niksejä imetyshommiin mahtaisi olla tällaiselle yksin odottavalle ihmiselle. Minulle vastattiin, että imetysaikaan on syytä hakea tukea perhepalveluiden kotityöstä. Taas piti vähän hämmentyä. Otan mielelläni kaiken avun vastaan, mutta onko todella niin, että yhteiskunnan resurssit riittävät siihen, että jokaiselle yh-mammalle tarjotaan veronmaksajien tuella imetysapuri kotiin? Ja onko ihan varmaa nyt, ettei lapsen ruokkimisesta voi mitenkään selvitä muuten?
Seuraavana päivänä ylimääräisellä neuvolakäynnillä sain hämmentyä taas vähän lisää. Harmittelin hoitajalle, että laskut vauvan sydänäänissä sairaalajakson aikana aiheuttavat nyt huolta ja stressiä. Hoitaja tuumasi, että olen huolissani siksi, että minulla ei ole puolisoa. En saanut ihan heti kiinni siitä, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa, joten tämä iäkkäämpi terveydenhoitaja tarkensi, että koska en elä puolison kanssa, olen hermostuneempi, sillä mietin asioita yksin. Tulkitsen tästä ainakin seuraavat taustaoletukset:
- Vain puolisoton on huolissaan lapsensa sydänäänistä, tai hän on ainakin puolisollista merkittävästi enemmän huolissaan niistä.
- Puoliso osaa, voi ja haluaa aina rauhoittaa raskaana olevan kumppaninsa.
- Ihmiset ovat kaksin automaattisesti rauhallisempia kuin yksin, eivätkä esim. mahdollisesti koskaan lietso toisiaan vielä kahta kauheampaan paniikkiin.
- Parisuhteetta elävällä ei ole ketään, jonka kanssa jakaa huoliaan, hän on yksin.
- Parisuhde on aina automaattisesti ja poikkeuksetta voimavara ja hyvä asia, ja ilman parisuhdetta eläminen huono ja kuormittava asia.
Ihan jännä sosiaalinen koe tämä raskaushomma. Onneksi tämä ei sattunut kohdalleni nuorempana, olisin saattanut ottaa monia asioita vähän turhankin vakavasti.
Hei! Ikävä kuulla sairaalareissustasi ja huolista vauvan sydänäänien kanssa! Toivottavasti loppuraskaus menisi taas huolettomammin. Kirjoitat aina niin osuvasti ja hyvin näistä itsellisen odotuksen eri kulmista, kiitos siitä!
VastaaPoistaTaidan olla ihan tyytyväinen, että Teams-etäperhevalmennus ei onnistunut osaltani (eikä kuulemma monelta muultakaan) jonkun tuntemattomaksi jääneen teknisen ongelman takia, en taida tarvita tuollaista valmennusta. Neuvolassakin olen jotenkin valahtanut ohi noiden asenteiden, saa nähdä miten käy kun terkkari nyt pakon edessä vaihtuu. Jotenkin sitä haluaisi ajatella että neuvolan tehtävänä olisi nimenomaan tukea ja että siellä työskentelevät henkilöt omaisivat keskimääräistä paremmat sosiaaliset taidot, mutta eihän se niin aina ole. Tosiaan, onneksi ollaan tässä tämän ikäisinä. Ikä ei tosin suojellut minua neuvolalääkärin lääketieteellisiltä tuomiopäivän ennustuksilta, jämäkkä yksityinen gynekologi joutui minut tutkimaan ja preppaamaan ylös sieltä henkisestä kuraojasta :)
Kiitos ihanasta kommentista!
PoistaTaitaa olla aika sattumaa, mitä neuvolassa saa osakseen. Itse en ole kiinnittynyt koko systeemiin oikein mitenkään. Hoitaja on ollut joka käynnillä eri, ja toiminta on tuntunut aika sattumanvaraiselta. Harkitsen jopa seuraavan käynnin jättämistä kokonaan väliin, koska minäkin olen välillä lähtenyt neuvolasta niin huonoilla ja pelokkailla fiiliksillä, että olen joutunut menemään paikkaamaan niitä yksityiseen neuvolaan käynnin jälkeen.
Olen siis tainnut olla kanssasi samassa tuomiopäivän suossa. Muistan ikuisesti sen, kuinka yksityisen hedelmöitysklinikan lääkäri totesi minulle, että olisi hyvä muistaa, että hoidot voivat myös onnistua, kun olin ikäni vuoksi niin totaalisen negatiivinen mahdollisuuksieni suhteen. On vähän vaikeaa säilyttää positiivisuus prosesissa, kun joka puolelta toitotetaan kokoa ajan, kuinka kaikki on jo pilalla. Ja nyt sitä sitten joutuu tekemään aika paljon töitä taistellakseen sitä vastaan, ettei suostu tulemaan nähdyksi jonkinlaisena säälittävänä geriatrisena yksinäisenä reppanaäitinä.
Tälläkin viimeisellä neuvolakäynnillä oli ihan hätkähdyttävää, miten ilmapiiri muuttui, kun sanoin ettei isyyden tunnustamista tarvitse tehdä, koska olen itsellinen. Sen jälkeen kaikki tunteeni ja oireeni johtuivat hoitajan mielestä ainoastaan siitä, ettei minulla ole miestä. Ja kun se on tällä hetkellä minulle nimenomaan sellainen asia, jota en sure enää lainkaan. En näe itseäni miehettömänä, vaan näen oman ihanan perheeni ihan täydellisenä juuri meille. Ei tästä puutu ketään eikä mitään, enkä voisi kuvitella olevani tyytyväisempi.
Tarkastelin vähän asiaa, ja huomasin, että kaupungeissa on todella eroja. Helsingissä minulle sanottiin, ettei yksin odottaville voi olla omaa ryhmää, eikä heitä voi mitenkään huomioida esim. perhevalmennuksessa, koska heitä on niin vähän. Monissa pienemmissä kaupungeissa on kuitenkin huomioitu yksin odottavat aivan mahtavasti, ja heille löytyy myös omaa valmennusta ja omia tukiryhmiäkin.
Tällaisena geriatrisena äitinä on kyllä ainakin siinä mielessä ihan hyvä olla, että osaa jo kyseenalaistaa vähän asioita. Ei meidän tarvitse suostua asettumaan tarjottuihin konteksteihin, jos ne ovat noin ankeita.
Voi ei, kirjoitin pitkän kommentin mutta se hävisi jonnekin bittiavaruuteen. No, lyhennettynä: olen myös Helsingistä ja ihmettelin tuota samaa itsellisiten ryhmän puutetta, erityisesti kun nykyisin julkisenkin puolen hoidot ovat hyvin käynnissä! Itsellisiä odottajia siis kyllä piisaa.
PoistaNäin etänäkin sapettaa tuo saamasi kohtelu sikiön sykeasian tiimoilta. Raskausaika on yksi naisen elämän herkimmistä aikakausista ja saamasi kohtelu on törkeää. Mulle jäi siitä omasta neuvolalääkärikäynnistä jotenkin tärvelty olo, mua kohdeltiin huonosti. Jossain vaiheessa jopa mietin, että tehdäänkö terkkarissakin piilokameraohjelmia, tilanne oli niin absurdi. Yksityispuoli on pitänyt mut järjissäni tuon neuvolasysteemin kanssa, en meinannut saada edes ensimmäistä aikaa neuvolaan, kun topakka terkkari ennusti mulle ikäni ja satunnaisen, vähäisen verenvuodon takia tulevaa keskenmenoa. Olin toki käynyt ultrassa jo aiemmin ja siellä kaikki oli hyvin ja ennuste raskaudelle pienestä vuotelusta huolimatta kuitenkin ihan hyvä. Ja tässä sitä nyt sitten kuitenkin ollaan rv 28. Ta-daa.
Huolestuttaa, että miten kukaan odottaja tai perhe, jossa on isoja ongelmia saa neuvolasta sitä tukea mikä heille kuuluisi, jos tällaisiin "miehettömyysasioihin" sun muuhun suhtaudutaan tuolla tavoin.
Ei hyvänen aika! Siis että ei meinata edes aikaa antaa, vaan kerrotaan heti, että kesken tulee menemään? Aivan käsittämättömän kauheaa toimintaa!
PoistaMulla on sellainen olo, että neuvolassa käynnistä ei ole ollut mitään muuta kuin haittaa tähän mennessä. Yhden kerran seurauksena mulle soitettiin jostain perinnöllisyyspolilta yhtäkkiä ajan varaamiseksi aborttiin, koska olin ilmoittanut neuvolassa hyvin lievästä perinnöllisestä sairaudestani. Olin aivan suu auki ja ilmoitin pitäväni lapseni kuitenkin. Viimeksi varsinaisella käynnillä hoitaja mittasi kohtumittaa (vai mikä se nyt on?) kolme kertaa, ja sai joka kerta eri tuloksen. Kaksi kolmesta tuloksesta oli epänormaaleja, mutta kirjattiin sitten se normaali, koska se oli kivoin. Jäi todella epäselväksi, pitäisikö olla huolissaan. Ja näitä riittää.
Aika usein tosiaan on ollut sellainen olo, että on ollut pakko mennä yksityiselle kunnallisen neuvolan jälkeen rauhoittumaan. Toiminta on ihan päätöntä ja osin jopa traumatisoivaa. Neuvolatoiminnan voisi mielestäni lopettaa kokonaan, jos tämä on sen taso.
Ai juu, ja se neuvolalääkärillä käynti vasta olikin farssi. Lääkäri oli mulle vihainen, koska hoitaja oli varannut ajan hänelle, ja hän ei hoida yleensä odottajia. Lääkäri kysyi sitten minulta sattuisinko tietämään, mitä käynnillä tulisi tapahtua. Ehdotin sydänäänien kuuntelua, mutta hän ei tiennyt mikä on doppler. Niinpä hän mittasi vatsani mittanauhalla ja lähetti kotiin. Varasin saman tien ajan taas yksityiselle. Odotusaikaan ilmeisesti kuuluisi neuvolan puolesta toinenkin lääkärikäynti. Jos mahdollista, pyrin jättämään väliin.
PoistaVoi luoja! Olen niin pahoillani saamastasi kohtelusta! Todella huono kuva julkisen puolen hoidon tasosta on tässä kehkeytynyt. Kunhan saan syntymän jälkeen hakea vakuutuksen, aion kyllä pitää huolen, että lapseni asioi yksityispuolella aina sairastaessaan.
PoistaSamoin, olen pahoillani sinun puolestasi! Vakuutus muuten kannattaa hakea jo syntymättömälle lapselle, muistaakseni viimeistään 2 kk ennen syntymää, kattaa paremmin kaikenlaista siten. Näin ainakin joissakin vakuutusyhtiöissä.
PoistaJuu, mut mä en saa vakuutusta ennen lapsen syntymää, koska neuvolaääkäri tösäytti mulle riskiraskausdg:n jo viikolla 17 :) No eipä siinä, riskiraskaus tää todellisuudessakin on, mut enpä ehtinyt hakemaan vakuutusta.
PoistaÄääh... Onpa höhlää :( Multa ei kai edes kysytty vakuutusyhtiössä mitään tuollaisia. Varmaan jokainen nelikymppisen raskaus on riskiraskaus lääketietellisestä näkökulmasta. No, hyvä se vakuutus on syntymän jälkeenkin! Mä olen hieman kahden vaiheilla, koska olen muuttamassa kaupunkiin, jossa tiedän terveydenhuollon toimivan Helsinkiä paremmin. Otin kuitenkin vakuutuksen, lopetan sen sitten jos tuntuu, ettei olekaan tarvetta. Ovat vähän ikävän hintaisia.
PoistaImetyksestä; Ennen vauvan syntymää ajattelin, että yritän imettää, mutta korvike on oikein hyvä vaihtoehto myös. Syntymän jälkeen hormonit sekoittivat ajattelun täysin ja koin suurta epäonnistumista imetyksen haasteista (se sattui, vauva halusi olla rinnalla kevyesti yli 8 tuntia päivässä ja oma jaksaminen oli paperin ohutta). Olisi ehkä ollut helpompaa, jos olisin ymmärtänyt että se on todellakin niin sitovaa ettei aina voi käydä yksin vessassakaan ja että vaikka yrittää suhtautua rennosti niin se ei aina onnistu. Joten olen aika allerginen imetyksen ylistykselle.
VastaaPoistaKoin aivan samoja epäuskon tunteita perhevalmennuksessa raskaana kuin sinä. Puhittiin maitotehtaasta, kysynnän ja tarjonnan vaihtelusta ym, ja vaikka ennen syntymää lähinnä koin epäuskoista huvittuneisuutta, syntymän jälkeen kaikki nämä kummallisetkin kommentit ja vinkit kaivautuivat mieleni sopukoista.
Mutta selvisin tästäkin. Ja niin selviät sinäkin <3 Itseäni helpotti wolt, sillä ruokaa en jaksanut tehdä, ja mahdollisuus soittaa ja jutella luotettavan ihmisen kanssa. Joten sellainen kannattaa ehkä miettiä valmiiksi. Mahtavaa, että pääset pian näkemään minin ja tutustumaan häneen!
Kiitos tsempeistä <3! Olen ihan varma, että myös minä tulen olemaan äärimmäisen pettynyt, stressaantunut ja turhautunut, jos imetys ei onnistu täydellisesti heti tai ollenkaan. Ja varmaan monen muunkin asian kanssa. Olen välillä ihan hulluuteen asti perfektionistinen. Kunpa siis kaikenlaisesta vauvan tuloon ja perhe-elämään liittyvästä (ja monesta muustakin asiasta tässä maailmassa!) puhuttaisiin varsinkin auktoriteettien suulla vähän lempeämmin, kun oikeastihan juuri minkään asian tekemiseen ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Hyviä vinkkejä nuo, mietinkin heti nuo ruokajärjestelyt kuntoon ja kysyn yhdeltä kaverilta, saanko soittaa hänelle turhautuneita imetyspuheluita. (Tiedän kyllä että saan, mutta kun asia on puhuttu ääneen, on helpompi sitten itse kehdata.)
PoistaOlen pahoillani saamastasi kohtelusta! Hienoa, että vauva näyttää nyt voivan hyvin!
VastaaPoistaImetyksestä: tiedän, ettet varsinaisesti kysynyt neuvoja, mutta vaikka olen saanut lapseni parisuhteessa, en ole tarvinnut puolisoa imetyksen suhteen yhtään mihinkään (ja olen 3x vuoden imettänyt). Minulle tuli noista puoiison tärkeyden korostamisista imetyksen suhteen neuvolassa ym aina mieleen, että ne yrittävät väkinäisesti osallistaa ei-synnyttävää vanhempaa. Yleensä konkretia kutistui siihen, että "puoliso voi tuoda imettäjälle vesilasin tarvittaessa" ��
Minulle tuli ihan sama fiilis! On jotenkin söpöäkin, kuinka puolisoa yritetään osallistaa ja muistuttaa hänen olevan tärkeä, mutta vähän koomisen puolelle se tuppaa välillä lipsahtamaan. Ilmeisesti tämä on tavallaan ylilyönti sille miten asiat olivat ennen, kun puolisoita ei kuulemma huomioitu ollenkaan.
PoistaOlen jutellut tuttujen isien kanssa aiheesta, ja jokunen on sanonutkin, että välillä kohtelu on tuntunut jopa alentuvalta. Yksi kertoi, että he saivat neuvolasta esitteen, jossa erikseen painotettiin, että isukki voisi myös joskus tiskata raskaus- ja pikkulapsiaikana, ettei äidin tarvitsisi tehdä ihan kaikkea itse. Että mukavaa, että osallistetaan, mutta aika kaukana vielä ollaan sellaisesta aidosti tasa-arvoisesta, ymmärtävästä ja erilaisia perheitä ja tilanteita kunnioittavasta ajattelusta, ja lopputulos on melko kummallinen.
Kiitos, että sanot, että imetyksestä voi selvitä myös ihan itse! Olet ensimmäinen, joka sanoo minulle niin. Se on tosi tärkeää kuulla.