lauantai 8. toukokuuta 2021

Lapsettomien lauantai 2021

Äitiyspakkaus on lojunut nurkassa viikon. Kurkkasin sisään, mutta en tohtinut penkoa tarkemmin. Ystävä tuli tänään käymään ja halusi tutkia sisällön. Katselin vähän varovasti vierestä. Oli helpompi ihailla pikkuisia vaatteita jonkun toisen käsissä. Kaikki oli ihanaa, mutta minusta tuntuu vieläkin, että pakkaus on jollekin toiselle, ei minulle.

Alkuviikosta istuin sokerirasituskokeen vuoksi pari tuntia labran aulassa muiden pystymahaisten kanssa tutkituttamassa mahdollista raskausdiabetestä. Luin kännykällä ajankulukseni juuri ilmestynyttä Simpukan vihkosta lopullisesti lapsettomille ja niiskutin. Tajusin, että tilanne on aivan absurdi, minä samaistun vahvasti edelleen lopullisesti lapsettomiin, vaikka ympärillä ihan siinä vieressä olisi toisia samanlaisia mahojensa kanssa, ja minun pitäisi nyt kuulua heihin.

Pari Maailma mustavalkoisen kuvaa puhutteli tänään erityisesti lapsettomien lauantain tunnelmissa.




Ulkopuolisuuden kokemus ei katoa ihan heti. Minulle nimenomaan ulkopuolisuuden kokemus on ollut lapsettomuudessa äärimmäisen vaikea ja yksinäisyyttä tuottava asia. Erityisesti tuo jälkimmäinen porkkanasosesarjakuva itkettää ja naurattaa, niin hyvin se onnistuu kuvaamaan sitä, miltä tuntuu, kun KAIKKI muut ympärillä saavat lapsen, ja siirtyvät johonkin toiseen maailmaan, johon ei itsellä ole pääsyä. Tästä teemasta Maailma mustavalkoinen tarjoaa lisää upeita kuvia, mutta en halua nyt riistää taiteilijaa tässä, vaan suosittelen lämpimästi tutustumaan hänen töihinsä ihan alkulähteillä, jos eivät vielä ole tuttuja.

Aion itsekin hankkia käsiini sarjakuvista tehdyn kirjan ensi tilassa. En oikein edes tajua, miten en ole vielä lukenut tätä, nämä ovat mielettömän hienoja. Vinkkinä niille, jotka lukevat blogia vielä tänään lauantaina 8.5. (ja mahtaisiko toimia vielä huomenna sunnuntainakin?), että kirjan saa nyt ilmaiseksi liittymällä Simpukkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti