The Stork and I:lla on ollut taas heinäkuun ajan käynnissä instagram-haaste, jossa itselliset äidit (englanniksi single mothers by choice, smbc, smc tai choice mums) kertovat elämästään tunnuksella #solomotherstories. Haaste on tosi kiva, ja ajattelin tehdä sen nyt kokonaisuudessaan tässä blogissa ihan vain suomeksi, koska minulla ei ole sellaista insta-tiliä, jossa näitä aiheita käsittelisin. Löysin samaisen haasteen kautta paljon uutta tietoa ja vertaisia viime vuonna, suosittelen tsekkaamaan mitä hashtagin takaa löytyy! Julkaisen haasteen kahdessa osassa.
P.s. Tsekatkaa muuten myös Suvin ja Siirin suomalainen tili itsellisen äidin perheen elämästä täältä: Pieni ja iso. Ihanaa, että aiheesta alkaa löytyä jotain jo suomeksikin!
1. Minä
Olen 40-vuotias esikoistani viimeisilläni odottava itsellinen äiti. Rakastan hyvää ruokaa, tanssia, teatteria, hönttejä musikaaleja, liian pitkäksi venähtäviä illanistujaisia ja metsissä hengailua. Jaan kotini ison koiramummelin kanssa.
2. Lapseni
Tapaamme kasvokkain ensimmäisen kerran hyvin pian. Hän on oletusarvoisesti tyttö, ja hänellä tulee genetiikan lakien perusteella olemaan siniset silmät. Muuta en vielä hänestä tiedä. Odotan vilkasta tapausta mahamöyrinnästä päätellen. Edelleen olen varovainen ilossani: Pelottaa, että jotain menee pieleen, eikä hän tulekaan kotiin. Lapseni on jo nyt rakkainta maailmassa, hartaasti odotettu ja toivottu.
3. Kotini
Muutin juuri Helsingistä pikkukaupunkiin ja koitan nyt ehtiä sopeutua uuteen elämään täällä edes hieman, ennen kuin pikkuinen saapuu. Ostin juuri ensimmäisen asuntoni, ja taloudelliset syyt olivatkin tärkein seikka sille, että muutin. Olen juuri nyt todella yksinäinen, mutta minulla on koti, jossa viihdyn, ja se on omani. On helpottavaa, kun ei tarvitse enää kantaa palkkapussiaan joka kuukausi suoraan vuokranantajan taskuun. Sosiaalinen verkostoituminen on ahkerasti työn alla, onneksi on some ja vertaistukiryhmät!
4. Ura
Nuorempana olin hyvin kunnianhimoinen opiskelujen ja uran suhteen. Kahden burn outin jälkeen olen todennut, etten välitä enää ns. urastani tuon taivaallista. Minua motivoivat työssä ainoastaan asiat, joista kukaan ei erityisemmin välitä maksaa, tai joiden tekijöitä ei yhteiskunnassamme juurikaan arvosteta: Haluan auttaa ihmisiä ja eläimiä. Toivon työelämältä enää ainoastaan inhimillisyyttä ja yli nälkärajan kohoavaa tulotasoa. Vapaa-aika ja ihmissuhteet ovat huikeasti työtä tärkeämpiä, enkä aio väsyttää itseäni työtä tekemällä enää koskaan. Rehellisesti sanottuna aion tehdä koko elämäni niin vähän palkkatöitä kuin mahdollista, jos en sattumoisin löydä alaltani sellaista työpaikkaa, jossa on oikeasti hyvä olla.
5. Päätöksentekoprosessi
Ensimmäisestä pohdinnasta päätökseen lähteä itsellisenä hedelmöityshoitoihin taisi kohdallani kestää noin kahdeksan vuotta. Se on mielettömän pitkä aika, ja siinä välissä päätin useamman kerran lopullisesti, etten voi lähteä hoitoihin yksin, koska se ei vain jotenkin ole oikein. Vaadittiin aivan mieletön psyykkinen työ ja useampi vuosi psykoterapiaa ennen kuin aloin nähdä itsellisen äitiyden itselleni hyvänä vaihtoehtona. En taida tietää ketään toista, joka olisi pohtinut asiaa yhtä kauan, ja toivon todella, että useimmat pystyvät tekemään päätöksen nopeammin, sillä päätöksentekovaihe on raskas. Useimmille siihen sisältyy myös pitkään rinnalla kulkeva toive siitä, että sittenkin löytäisi vielä kumppanin. Siitä unelmasta on vaikeaa luopua, ja oman perheen hahmottaminen uudella tavalla on iso työ.
6. ja 7. Hoidot ja klinikat
Olin 38-vuotias, kun vihdoin tein päätöksen hoitoihin lähtemisestä. Olin juuri ehtinyt täyttää 39, kun ensimmäinen inseminaatio kolmesta tehtiin yksityisellä klinikalla, ja 40 ensimmäisen ivf:n tapahtuessa Husissa. Oli aivan hiuskarvasta kiinni, että ehdin vielä ikäni puolesta julkisen puolen jonoon.
Olisin halunnut siirtyä nopeammin ivf:ään hoidon paremman tehokkuuden vuoksi, mutta julkinen puoli ei salli sitä, että potilaalla olisi mitään pakkasessa julkisten hoitojen alkaessa, joten ei auttanut kuin odottaa. Vuosi Husin jonossa oli elämäni raskain vuosi. Olin ensimmäisiä jonoon päässeitä, ja tilanne on kuulemma huikeasti heikompi tällä hetkellä. Suosittelen kaikille vertailua eri hoitopaikkojen välillä. Olisi ollut erittäin pieni vaiva käydä esimerkiksi Helsingistä Tampereella hoidoissa sen tuskan sijaan, mitä jonottaminen oli.
Itse hoidot olivat kohdallani selkeästi henkisesti rankemmat kuin fyysisesti. En saanut lääkkeistä sivuoireita ja ivf-punktio sujui hyvin ja nopeasti. Tulin raskaaksi ivf:n tuoresiirrosta, enkä voi vieläkään uskoa, että se onnistui. Raskaaksi tuleminen voi tietenkin olla muutenkin vaikeaa, mutta 40-vuotias ei todellakaan ole ihannekandidaatti tällaisiin puuhiin. Kaikki tämä on aivan käsittämätöntä, enkä voi uskoa onneani. Näinkin voi joskus käydä.
8. Lahjoittajan valitseminen
Suomessa tämä on helppoa! En edes muista, sainko toivoa julkisella puolella mitään, yksityisellä kyseltiin mielipidettä lahjoittajan pituudesta, silmien väristä ja kansalaisuudesta. Kysyttiin myös, haluanko käyttää suomalaista vai tanskalaista pankkia. Näiden välillä oli tiettyjä kustannuseroja. Yleensä lahjoittajan valinnassa pyritään siihen, etteivät tämän ulkonäköpiirteet eroaisi merkittävästi lahjan saajan piirteistä, jotta lapsesta ei tulisi kovin erinäköistä kuin sukunsa.
Ulkomailla touhu onkin sitten erilaista. Lahjoittajasta saattaa saada tietää paljonkin asioita, ja joskus he myös kirjoittavat kirjeen tai tekevät audioesittelyn itsestään. Monesti sukusolun ostajalla on mahdollisuus myös nähdä lahjoittajan lapsuuskuva. Varmaan jossain voi nähdä myös kuvan lahjoittajasta aikuisena. Jos joku teistä on käyttänyt ulkomaista pankkia, olisi hauska kuulla, miten valinta siellä sujui!
9. Hyödyllisin neuvo
- Luota itseesi.
- Kaikki voi mennä hyvinkin.
- Vaikka asiat menivät toisin kuin suunnittelit, se ei tarkoita sitä, että ne menivät huonommin.
- Etsi ihmisiä, jotka ymmärtävät sinua niin kauan, että löydät heidät.
10. Suurin haaste
- Lapsettomuuteen liittyvät ulkopuolisuus, yksinäisyys, tyhjyyden tunne.
- Päästää irti siitä kuvasta, joka on mielessäni edustanut minun perhettäni. Hyväksyä se, ettei minun elämääni koskaan tullut sitä miestä, jonka kanssa haaveillaan yhdessä lapsesta.
- Yhteisön löytäminen, ja oman surun salliminen: Minun suruni on ihan oikeaa lapsettomuussurua, vaikkei minulla ole puolisoa.
- Ensimmäisen askeleen ottaminen hoitoihin.
11. Mielenkiintoinen fakta
Kärsin pahasta unettomuudesta Husin jonotusvuoden aikana, ja oikeastaan jo vuosia ennen sitä surun ja ahdistuksen takia. Aloin nukkua paremmin kuin koskaan samana iltana aloitettuani ivf-kierron lääkityksen, jonka tavallinen sivuvaikutus on unettomuus. Nukuin vuosien nukkumattomat yöt sikeästi iltakymmenestä aamuun aina toisen raskauskolmanneksen loppuun saakka. En ole varmaan koskaan aikuisiälläni tuntenut oloani niin hyväksi ja levänneeksi. En tiedä, onko tämä mielenkiintoinen fakta, mutta ainakin se on fakta, joka todistaa, että kaikki on lopulta kuitenkin yksilöllistä :)
12. Katumuksia
Kaikki taitavat vastata tähän saman: Kunpa olisin lähtenyt hoitoihin aikaisemmin. Koitan kuitenkin muistaa olla tässä myös itselleni armollinen, sillä tein parhaani niin nopeasti kuin pystyin. Alussa minulla ei ollut moneen vuoteen ketään, jolta olisi voinut saada asiassa vertaistukea, ja se teki pohdinnasta todella vaikeaa. Toivottu lapsilukuni ei tule todennäköisesti toteutumaan, mutta on suuri onni ja ihme, jos saan edes tämän yhden kotiin.
13. Paras vinkki
Jos pohdit itsellistä vanhemmuutta, ja olet yli kolmekymppinen, tee ihan mitä tahansa, että pääset pohdinnoissasi eteenpäin. Käännä kaikki kivet ja kannot, etsi vertaisia, hae ammattilaisten tukea, selvitä hedelmällisyytesi tilanne siinä määrin kuin se on mahdollista. Huuda, raivoa, itke ja sure, mutta mene samalla eteenpäin. Hengähdä välillä, mutta jatka sitten taas, kunnes pääset johonkin lopputulokseen. Älä anna tilanteen mennä siihen, että vuodet vain vierivät, eikä ole enää mitään tehtävissä. Biologinen kello on julma ja epäreilu, ja sille saa olla vihainen, mutta jumittumista kannattaa välttää kaikin mahdollisin keinoin.
Toinen vinkki, jota en voi liikaa korostaa: Jos lähdet hoitoihin julkiselle puolelle, vertaile klinikoiden jonotilanteet huolellisesti, varsinkin jos hedelmällisyydessäsi ja/tai iässäsi on toivomisen varaa.
14. Itsellisyyden hyvät puolet
En ole vielä päässyt kokeilemaan vanhemmuutta, joten voin kirjoittaa vain raskausajasta, ja niistä mielikuvista, joita mielessäni tulevaan itselliseen vanhemmuuteen liittyy.
Prosessin aikana olen oppinut näkemään elämän parisuhteessa realistisemmin. Pitkä sinkkuaika oli ihan vahingossa aiheuttanut sen, että olin alkanut idealisoida parisuhteessa elämistä. En kai koskaan ajatellut asiaa kovin tietoisesti, mutta olin vaivihkaa alkanut nähdä itseni epäonnistujana ja kaikki parisuhteessa elävät onnistujina. Onneksi jäin itselleni kiinni tuosta ajatuksesta ja ymmärsin, ettei ole oikeastaan ollut koskaan kovinkaan todennäköistä, että päätyisin jotenkin keskinkertaiseen tai epämukavaan parisuhteeseen ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Olen lopulta sillä tavalla itsenäinen persoona, etten kertakaikkiaan kaipaa elämääni sellaista kumppania, jonka kanssa ei ole erityisen hyvä olla. Tarvitsen todella hyvän syyn seurusteluun, ja sinkkuna oleminen on minulle ihan hyvä perustila.
Näillä puheilla itsellisyyden hyviä puolia ovat ainakin:
- Raskausaikana en ole joutunut pettymään kehenkään. Olen tiennyt, mihin olen lähtenyt ja ottanut omasta voinnistani vastuun itse. Jos rinnallani olisi nyt kumppani, joka ei sitoudu prosessiin tai ymmärrä mitä käyn läpi (eli esimerkiksi kuka tahansa entisistä avomiehistäni), raskausaika olisi ollut todella paljon vaikeampi jaksaa.
- Minä saan tehdä itse kaikki päätökset lapsen nimestä kasvatusperiaatteisiin. Se saattaa olla helpompaa, kuin neuvotella jatkuvasti erilaisia kompromisseja.
- En joudu huolehtimaan parisuhteesta pikkulapsiaikana. Saan omistautua äitiydelle kokonaan vailla huolta siitä, että parisuhde luhistuu kasaan siinä sivussa. Parisuhderiitoja ei ole.
- En joudu edes teoriassa ottamaan sitä riskiä, että rinnalla on aikuinen mies, joka ei osallistu perhe-elämään ja kodin hoitamiseen. Kokemus on opettanut, että on paljon helpompaa tehdä kaikki itse, kuin tehdä kaikki itse ja riidellä samalla.
- Meidän perheemme voi muodostua juuri sellaiseksi, joka on meille hyvä. Juutumme ehkä epätodennäköisemmin toimimattomiin kulttuurisiin perhekuvioihin ja voimme lapsen kanssa muodostaa oman läheisverkostomme vapaammin.
- Minun lapseni oppii erilaisista perheistä automaattisesti. Hän oppii myös, etteivät rakkaus ja läheisyys ole kiinni siitä, asutaanko saman katon alla tai ollaanko biologisesti sukua.
15. Tukiverkosto
Ystävät jäivät Helsinkiin, mutta nyt olen lähellä vanhempiani. Molempi parempi. Ja huonompi. Kunpa olisin voinut saada molemmat maailmat. Haikailen vielä takaisin kotiin Helsinkiin. Muutto ei ollut helppo juttu.
Tärkeä osa tukiverkostoa ovat myös netin ja Helminauha-hankkeen kautta löydetyt vertaiset. On elintärkeää, että elämässä on ihmisiä, jotka tietävät omakohtaisesti, mitä käyn läpi.
16. Ylpein hetki
Olen ylpeä siitä, miten paljon töitä olen tehnyt päästäkseni tähän pisteeseen. Olen ylpeä, että uskallan tehdä tämän omalla tavallani, ja uskalsin luopua yhdestä suurimmista unelmistani rakentaakseni tulevaisuuteni atomeista uudestaan.
Sitten kun lapsi on täällä, ylpeitä hetkiä tulee varmasti paljon, siinä missä niitä vähemmän ylpeitäkin. Ihan pian pääsen toivottavasti olemaan jo ylpeä siitä, että selvisin synnytyksestä hengissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti