Monet varmaan ovat jo huomanneetkin tämän Heidi Väärämäen jutun, minä kävin vähän hitailla:
Lapsettomuus on sinkullekin suuri suru
Tämän luettuani tuli melkein sellainen olo, että minun työni on tehty. Kyseessä on tietysti vain yksi artikkeli, mutta kuinka hyvältä tuntuukaan, että tästä puhutaan! Miksi se onkaan niin tärkeää tulla jotenkin nähdyksi ja saada lupa tunteilleen? Kananlihalle veti erityisesti se kohta, jossa Simpukan toiminnanjohtaja toteaa, että kumppanin puutteesta johtuva lapsettomuus on tuplasuru. Oi! Miten iloiseksi voikaan tulla siitä, että saa olla tuplasurullinen! En kyllä oikeasti ajattele niin, että lapsettomuussuruja tarvitsisi pistää mitenkään järjestykseen, mutta onhan se silti kivempi tuntea kaikenlaisia ihmeellisiä tunteita, kun tietää, ettei ole hullu, ilkeä tai paha ihminen. Että toisistakin tuntuu samalta.
Oikeasti en ole juuri nyt yhtään surullinenkaan, vaan odotan kovasti kesälomaa ja koitan saada viimeiset työkiireet jotenkin selätettyä. Työkiireistä on johtunut myös tämä hetkellinen blogihiljaisuus. Mieluiten istuisin puistossa kirjoittamassa. Muutaman viikon päästä siihenkin on taas aikaa. Ihana kesä, tule jo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti