keskiviikko 19. lokakuuta 2016
Hyvä näin
Tajusin tänä syksynä, että on jo kolmas vuosi, kun kaverit sanovat ilmoittavansa minut Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan seuraavana vuonna. Aion ehdottomasti kieltäytyä tästä kunniasta, mutta olenkohan tosiaan vielä neljännen kauden alkaessakin parisuhteeton? Nyt se tuntuu aika todennäköiseltä, koska minkäänlaista intoa miehen löytämiseen ei ole. Nautin tällä hetkellä aivan tolkuttomasti siitä, ettei tässä ole ketään pyörimässä. Viime viikolla rekisteröidyin deittiin, kun jotenkin tuntui siltä, että niin kuuluu tehdä. Peruin tilaukseni tänään, kun muistin taas, ettei olekaan pakko. Jotenkin tuo Ensitreffi-ohjelma on kyllä ihan paras lääke parisuhteen kaipuuseen. Nyt on hyvä näin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aivan erinomaista Viuhti! Ei todellakaan pidä pakottautua mihinkään mitä oma sydän ei halaja, vaikka ympärillä toitotetaankin parisuhteen - tai ainakin sellaisen jatkuvan metsästämisen - "pakollisuutta". Go itsenäisyys ja itsen kuuntelu. :)
VastaaPoistaViuhti...! Tulin tänne huhuilemaan sua, kun tänään oli aika tiiviin päivän jälkeen yhtäkkiä sellainen ihmeellinen olo. Oli hieman tyhjä ja hieman yksinäinen olo. Kurkin vähän netissä sinne ja tänne. Jätin muutaman viestin nettikeskusteluun. Kurkkasin toisen keskustelun, mutten jättänyt jälkiä itsestäni. Kävin pakettiautomaatilla hakemassa yhden nettikauppapaketin ja samalla jätin sinne yhden asiakaspalautuksen. Kävelin pidempää reittiä kotiin. Hain kellarikomerosta tavaraa. Tulin kotiin ja keitin teetä. Join teetä ja siivosin keittiötä. Selasin mainoksia ja mietin huomista. Kurkin taas nettiin ja mietin missä kaikki on. Ja VASTA sitten tajusin, missä ne muut ovat olleet koko illan. Ne ovat olleet raahaamassa ostoksia kaupasta, riitelemässä läksyistä ja hammasten pesusta, pissattamassa koiraa, viettämässä mykkäkoulua puolisonsa kanssa, katsomassa telkkaa ja laittamassa pyykkejä narulle. Mulla oli tosiaan tiivis päivä ja sitten vielä alkuillasta chat-neuvottelu. Siitä tipuin jotenkin siihen tyhjään ja levottomaan oloon, mikä joskus iskee. Pitäisi vaan tajuta, että mulla on vapaa-aikaa miljoona kertaa enemmän kuin muilla. Voisi lukea kivoja kirjoja, jotka mulla on kesken. Voisi katsoa ohjelmia Areenasta ja neuloa melkein valmiin sukan loppuun. Voisi tehdä kurssien läksyjä tai laittaa kasvonaamion. Kaikenlaista sitä voisi, mutta nyt kohta täytyy käydä nukkumaan. Mä hukkasin monta tuntia siihen hätäilyyn, että missä kaikki on ja mitä on tapahtunut tai siis oonko mä unohtunut pois jostain ;-) Huomenna ei saa unohtaa moista pikkujuttua. Nimittäin on aika kiva vaan olla, lukea kirjaa, juoda teetä ja pitää kasvonaamiota :-) Eikä kukaan jäkätä mistään :-)
VastaaPoistaSulla oli siis Fomo-ilta!
Poistahttps://en.wikipedia.org/wiki/Fear_of_missing_out
Erittäin tuttu tunne. Se iskee välillä kovastikin. Mulla sosiaalisuuden tarve vaihtelee huomattavasti: Välillä rakastan sitä, että saan olla työpäivän jälkeen hiljaa ja yksin, toisinaan se taas tuntuu kauhean ahdistavalta. Jostain syystä yksin oleminen tuntuu yleensä syksyisin aika hyvältä. On mahtavaa, kun saa olla vaan. Keväällä ja kesällä sitten tuntuu siltä, että pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain älyttömän huikeaa. Fomo-päivänä jättää tekemättä kaiken sen kivan mitä voisi tehdä, koska ihmettelee sitä, että tässäkö tämä elämä nyt muka on. Tässähän se.
Eilen pesin pyykkiä ja katselin telkkaria, tänään kävin konsertissa ihan yksin. Huomenna on torstai, sitten perjantai ja viikonloppu taas. Ja seuraava viikko, ja pian joulu ja sitten kohta taas kesä. Välillä vituttaa, toisinaan on kauhean kivaa. Ei se sen kummempaa olisi perheellä tai ilman. Paitsi että nyt saa päättä ihan oikeasti itse, mitä tekee, ja jos elämä on tyhmää, se on oikeasti oma vika. Kauheat paineet.
Siis mieletöntä! Tolle tilalle on oikein oma teoria. Tiesitkö sä sen vai osuitko vaan googlaamaan oikeaan? Nyt musta tuntuu, että oon ihan ulkona myös tiedosta "joka mun pitäisi hallita". Tupla-Fomo :-D
PoistaMulle kävi kerran tällainen Fomo aivan kuin salamana kirkkaalta taivaalta. Kävelin talvisena arkipäivänä puolen päivän aikaan suomalaisen keskisuuren kaupungin aivan ydinkeskustassa. Yhtäkkiä tajusin, että en ole hetkeen nähnyt ainuttakaan ihmistä enkä edes liikkuvaa autoa. Tuli hyvin epämiellyttävä (hassu) ajatus, että kaupunki on evakuoitu, mutta mut on unohdettu. Aika tuntui tosi pitkältä ja ahdistus oli ihan todellista. Hetken päästä näin jonkun auton ja sitten hetken päästä kävelijänkin. Tunne meni ohi, mutta siitä jäi vahva muisto. Olen maalta kotoisin ja tykkään hiljaisuudesta. Vetäydyn aika usein luontoon ja hiljaisuuteen. Ihmiskuhina joskus ahdistaakin mua, mutta silti koen olevani kaupunki-ihminen. Miljoonakaupungeissa olen tuntenut olevani kuin kotonani. Suurin osa suomalaisista kaupungeista on niin pieniä, että kotvasen kestävä totaaliyksinäisyys ydinkeskustassa on aivan mahdollista.
Mulle iski joskus nuo paineet oman elämän elämisestä. Mun mielestä se on itse asiassa hyvin hedelmällinen tila. Moni parisuhteellinen/perheellinen ei voi päättää elämästään ja osa voisi, mutta jättää syystä tai toisesta päättämättä. Mulle esimerkiksi soolomatkustelun aloittaminen oli tällaisen pohdinnan tulosta. Hiljattain mulle on syntynyt myös uusia, arkisempia ideoita oman elämän ohjaamisesta epämääräisen odottamisen sijasta. Niistä ehkä myöhemmin blogissa. Uusin blogitekstini liittyy tällaiseen projektiin. Ja tässä sulle vielä henkilökohtaisesti kutsu haasteeseen - vai onko sulla kaikki asiat just niinkuin tahdot ;-)
Ps. Minäkin käyn usein yksin konserteissa. Tykkään.
Kuulin Fomosta jostain radio-ohjelmasta kesällä :)
PoistaMulla ei todellakaan ole kaikki asiat niinkuin tahdon. Useimmiten en taida edes tietää, mitä tahdon. Hemmetin hidas prosessi.
Voi samperi. Olin just kirjoittanut sulle avautumiskommenttia (omasta tilanteestani) ja sitten huitaisin vahingossa johonkin ja kaikki katosi. Sanon nyt kuitenkin, että mä oon ollut ihan jumissa useamman vuoden, mutta nyt olen päässyt käyntiin. Tänäänkin hikoilin yhden haasteen parissa, joka eteni myös männä viikolla ja tullee etenemään ensi viikolla. Niin se vaan kai on, että välillä on jumituskausia. Jokin tehtävä kai niilläkin. Ja tää on kliseistä, mutta ikäänkuin mun silmät näkis nyt ihan uusia juttuja mm. googlaillessani. Olen keksinyt vaikka mitä kivaa tulevaisuuden varalle. Mieletöntä jopa! Aaltoja! Mutta on täytynyt jumittaa, itkeä, päästää irti, olla päättämätön, luopua, havahtua, järkyttyä ja vaikka mitä muuta. Joskus tästä lisää.
PoistaYouTube mainostaa nyt jo mullekin ovulaatiotestejä, mutta useammin kyllä vielä toistaiseksi rautakauppaa :D
Aaltoja! Olen matkalla tätä kohti minäkin, tiedän sen, vaikka tie on pitkä.
PoistaVau, se kuulosti Suvi Teräsniskan biisiltä.
Poista