keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Pieni hakuteos erilaisista lapsettomuuksista

Lapseton: Ihminen, jolla ei ole lapsia.

Tahattomasti lapseton: Ihminen, joka olisi toivonut saavansa lapsia, mutta ei ole niitä saanut.

Fysiologisesti/biologisesti/lääketieteellisesti lapseton: Ihminen, joka ei voi saada lasta nyt tai koskaan siksi, että oma, mahdollisen kumppanin tai kummankaan fysiologia ei toimi toivotulla tavalla.

Normatiivisesti lapseton: Heteroparisuhteessa elävät ihmiset, jotka eivät ole toiveistaan ja yrityksistään huolimatta joko vielä tai koskaan saaneet lapsia fysiologisista tai epäselviksi jääneistä syistä.

Vapaaehtoisesti lapseton, "vela": Ihminen, jolla ei ole lapsia, eikä hän ole halunnut lapsia.

Elämäntilannelapseton: Ihminen, joka toivoisi lapsia, mutta jonka elämäntilanne ei mahdollista lapsen yrittämistä. Yleisin syy kumppanin puuttuminen, muita mahdollisia syitä esimerkiksi työtilanne, taloudellinen tilanne, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetin epänormatiivisuus, terveystilanne, epävarmuus tulevaisuudesta. Elämäntilannelapseton voi olla myös fysiologisesti lapseton.

Sosiaalisesti lapseton: Yleistyvä termi, jolla ilmeisesti viitataan pääasiassa elämäntilannelapsettomuuden kumppaninpuuttumismuotoon.

Sekundäärisesti lapseton: Ihminen, jolla on jo yksi tai useampi lapsi, mutta lisää lapsia ei ole toiveista huolimatta mahdollista saada, tai niiden saaminen on vaikeaa. Terminä epäonnistunut, ilmiönä todellinen.

Lapsivapaa: Ihminen, jolla ei ole lapsia, mutta joka ei myöskään koe oikeaksi määritellä itseään jonkin puutetta ilmaisevalla -ton -lopukkeella, koska ei halua olla olemassa sillä paradigmalla, jossa ihmisen oleminen määritellään sen mukaan, onko hänellä lapsia vai ei. Termi toimii paremmin englanniksi: childless vs. child-free.

2 kommenttia:

  1. Voi kun voisinkin kuvata itseäni sanalla lapsivapaa! Tahaton lapsettomuus vie välillä niin syviin vesiin, ettei meinaa jaksaa. Lähestyvä äitinpäivä kummittelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, ettei mustakaan tule koskaan lapsivapaata. Olen aina jotain vailla, jos ei lapsia tule. Halaus sinne syviin vesiisi täältä omistani. Onhan sinulla vertaistukea? Mua se on auttanut tosi paljon.

      Poista