Tiloja, kuulumisia ja podi

Jonkin sortin rakkausvalmentaja  ja julkkisjuontaja keskustelevat Facebook-feedissäni valmentajan uudesta kirjasta:

Sä kerrot sun uudessa kirjassa, miten kuka tahansa voi jopa ILMAN PARISUHDETTA päästä rakkauden tilaan. Se on myös aika silleen pelottava ajatus, että jos tässä nyt kaikki sinkut löytäisivät rakkauden tilan ilman toista ihmistä, niin mihin me ylipäänsä tarvitaan parisuhteita?

(Naurua)

No pointti onkin se, että ainakin itse koen, että kun rakkauden tila on hallussa, me yleensä löydetään parempi parisuhde, koska me ei lähdetä hakemaan sitä toista ihmistä täydentämään meitä. 

Mitä tässä teidän mielestänne sanotaan? Minun mielestäni tämä pieni keskustelu kuvaa aivan mielettömän näpsäkästi taas kerran sitä, kuinka parisuhdenormatiivinen meidän yhteiskuntamme onkaan. Sinkkuus on olotila, josta on pyrittävä pois. Kehittämällä itseään riittävästi sinkku tulee oikeanlaiseksi ihmiseksi, ja sitten hänkin voi saada parisuhteen. Siihen saakka sinkku on normirikkuri, jota saa ja pitää neuvoa ja ojentaa. Sinkun ei pidä viihtyä ilman parisuhdetta liian hyvin, sillä elämäänsä tyytyväinen sinkku on pelottava, koska ei haluakaan enää sitä, mitä hänen kuuluu haluta. Sinkku ei saa kuitenkaan kaivata parisuhdetta myöskään liikaa, koska epätoivokin estää pariutumisen.

Siitä sitten vaan rakkauden tilaa etsimään!

Pohdittuani asiaa huolellisesti näin perjantai-iltapäivän hämärtyessä illaksi voin melkoisella varmuudella todeta, ettei oma tilani varmaankaan ole tämä edellä mainittu "rakkauden tila". Se on enemmänkin sellainen jännittynyt ja hieman pysähtynyt tila, jossa ollaan myrskyn silmässä, ja tiedetään, että kohta alkaa tapahtua. Ivf-lääkityksen nenäsumutepullo on tässä pöydällä läppärin vieressä valmiina toimintaan.

Käveleminen ja luonnossa oleilu ovat olleet minulle viime aikoina parhaita stressinpoistajia, ja koirakin diggailee, kun liikutaan paljon. Aloin tänään lenkillä kuunnella podcastia nimeltään Not By Accident. Se on todella kauniisti kerrottu ja dramatisoitu podi, jossa australialainen Sophie Harper kertoo tiestään sooloäidiksi. Sophie kertoo 34:ssä lyhyehkössä jaksossa omalle tyttärelleen hänen syntymänsä tarinaa, ja puhuu rehellisesti ja avoimesti erilaisista vaiheista matkan varrella. Täytyy myöntää, että jouduin ehkä tirauttamaan äsken metsässä muutaman kyyneleen kuunnellessani. Podissa on erityisen hauskaa, että Sophie on dokumentoinut omaa prosessiaan äänittämällä, ja jaksoissa on mukana autenttisia tilanteita äänitteiden muodossa. Kunpa hänen kertojanäänensä vain ei kuulostaisi asmr-uninauhan lukijalta vahvassa Diapam-lääkityksessä. Jostain syystä uninen rytmi ja puhetapa ärsyttävät minua niin paljon, että tuntuu, että hammasjuuret menevät solmuun. Päätin kuitenkin päästä siitä yli, koska sisältö on täyttä timanttia.

Nyt toivotan oikein kurjaa viikonloppua kaikille sinkuille! Älkää missään nimessä nauttiko elämästänne ylenmääräisesti, saattaa pian olla niin, ettette tarvitse parisuhdetta mihinkään. Ja jos joku löytää rakkauden tilan, laittakaa viestiä, olisi kiva kuulla millaista siellä on!