On aika hemmetin pysäyttävää huomata, että yleensä aina kun puhutaan perheistä, puhutaan kahden vanhemman ja vähintään yhden lapsen muodostamasta yksiköstä. Nykyään ehkä onneksi jo paremmin tajutaan, ettei vanhempien ole pakko olla keskenään eri sukupuolta, mutta käsittämättömän usein unohtuu vielä sellainenkin ihan päivänselvä tosiasia, että melkein neljäsosa suomalaisista perheistä on yksinhuoltajien perheitä. Siis neljäsosa! Ja silti tämä on aina niin tätä:
Että mitenkäs teillä tehdään, arvon yh-kollegat? Minä voin ilokseni todeta, että meillä ei tarvitse kotona riidellä ollenkaan vapaa-ajasta, eikä oikeastaan mistään muustakaan!
Jokatorstainen harrastus kuulostaisi todella mahtavalta! Tai se, että pääsisi viemään roskapussin! Ja tätä en sano valittaen, sillä olen oikeasti onnellinen pienessä perheyksikössäni.
Vanhempia ollaan monenlaisissa perheissä, ja sitten on myös perheitä, joissa ei olla vanhempia, ja perheitä ne ovat nekin. Monilla ei myöskään ole perhettä, ja he ovat yhtä arvokkaita ihmisiä, ja heillekin tulee antaa ääni ja heidän asioistaan pitää olla kiinnostunut. Ja jotenkin se luettavissa oleva tarina on aina vain tuota samaa.
Neuvolassa ihana hoitaja kyseli juuri mielipidettäni parisuhdeoletuksen tekevistä kyseylomakkeista, ja ehdotin, että parisuhdeosioiden otsikkoon voisi lisätä vain ohjeistuksen: "Vastaa tähän, jos elät parisuhteessa". Silloin ei oletettaisi. Se riittäisi minulle hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti