Tämän rauhan kääntöpuoli on se, että huomaan luopuneeni toivosta täysin. En usko, että löydän miehen ennen kuin on myöhäistä. En jaksa enää haaveilla. Ehkä sekin on tässä vaiheessa tärkeää. Että luopuu hetkeksi kaikesta ja koittaa elää elämää sellaisena kuin se on nyt. Ehkä toivo saada oma perhe palaa vielä, ehkä ei, mutta onneksi elämässä voi olla paljon muutakin toivoa.
Kuin tilauksesta Väestöliiton Sanna Korpela kirjoitti elämäntilannelapsettomuudesta blogissaan juuri nyt. Lukekaa tämä. Mielelläni vaihdan taas ajatuksia aiheesta.
Iso kiitos Viuhti blogistasi!
VastaaPoistaOn ollut todella terapeuttista, vaikkakin samalla myös rankkaa, lukea kirjoituksiasi, sillä itse kamppailen aivan samojen asioiden kanssa.
Oikeastaan vasta viimeisen vuoden sisällä olen tajunnut, että minulla on oikeus kutsua itseäni (elämäntilanne)lapsettomaksi. Samalla olen antanut itselleni myös luvan surra sitä. Lapsettomuus kun niin vahvasti liitetään parisuhteeseen.
Kesällä ja syksyllä menee pitkiäkin aikoja asiaa ajattelematta, mutta sitten kevät onkin aina vuosi vuodelta vaikeampi. Oma syntymäpäivä ja äitienpäivä on sellainen yhdistelmä, jonka aiheuttamia tunteita ei pääse mitenkään karkuun...
Myös minä olen luopunut toivosta; tekee liian kipeää haaveilla perheestä, keskityn mieluummin hyväksymään tosiasiat ja työstämään surua aina silloin kun se päätään nostaa. Toivottavasti se auttaa eteenpäin.
Palaan tuohon Väestöliiton blogiin kunhan ensin kerään voimia. En jaksa itkeä enää tänään enempää :)
Oikein ihanaa ja värikästä syksyä sinulle!
Kiitos Nau! Ihanaa kuulla, että blogista on jos nyt ei iloa, niin ehkä edes hötyä jollekin :) Kaipasin pitkään sitä, että tästä asiasta puhuttaisiin ja lopulta päätin kirjoittaa siitä itse, kun kukaan muu ei sitä tehnyt. Elämäntilannelapsettomuutta ei jostain syystä saa surra, koska se on pois niiltä, jotka ovat "oikeasti" lapsettomia. Minä en tiedä, voinko saada lapsia, en ole vielä koskaan kokeillut. Voihan se olla, ettei niitä tulisi muutenkaan, mistäs sitä koskaan tietää. Parisuhteettomuuttakaan ei välttämättä kannata surra julkisesti, koska vikahan voi aina olla minussa itsessäni. Ehkä olen nirso, ilkeä, ruma tai tyhmä. Ei ihme, ettei minulla ole miestä. Ja sitten me ihanat upeat naiset itketään yksin kotonamme, eikä kukaan uskalla sanoa, että tuntuu pahalta. Sen pitää loppua.
VastaaPoistaTällaisen asian prosessoinnissa on vaiheensa. Olen viime aikoina välillä väsynyt koko asian käsittelyyn ja se on siirtynyt mielessä enemmän taka-alalle. Kesä ja syksy on ollut helpompaa aikaa, ja jostain syystä viime keväänä oli tämän asian kanssa todella rankkaa. Katsotaan, mitä nurkkiin hiipivä pimeys tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin uusia harrastuksia ja taas jonkun nytkähdyksen elämäntilannelapsettomuuden prosessoinnissa. Ehkä tämän asian kanssa voi joskus saada rauhan. Ehkä viimeistään sitten vaihdevuosien jälkeen.
Ja ihanaa syksyä piti toivottaa sinulle myös :) !
VastaaPoistaEn oikeasti tiedä mistä tähän blogiin eksyin...tai noh, valehtelin tietäen tasan tarkkaan mistä mutta sitä ei ole hyväksi varmaankaan mainita.
VastaaPoistaKaikki aiemmat bloggaukset luettuina mieleeni on juolahtanut kaksi (2) kysymystä, mutta ei niistä tässä enempää.
Onko se nyt niin, että 30(+- 5 vuotta)-vuotias voi sanoa luovuttavansa koska ei vain osaa tavata ihmisiä? Mä haluan aina välttää viimeiseen asti sanaa "nirso" mutta ei vain pysty ymmärtämään.
Nimim. Suhtkoht tyytyväisenä viherfeministinaisen kanssa parisuhteessa elävä hashtag Laasanen-amisjuntti ;)
P.s. Suurella todennäisyydellä päivän päätteeksi elämäntilalapseton koska nainen päättää.
Hauskaa, mieslukijoita saa hashtag Laasasella! Anna palaa vaan, a.u.!
PoistaJesh. Ei sellaisesta edes viitsi provosoitua kun voi aina sanoa ettei naiset vain ymmärrä että mitä se Laasanen pauhaa ;)
VastaaPoistaMutta mutta....Hesaria en suosittele lukemaan noin innokkaasti. Mä en oikein välitä agendan ajamisesta, oli mikä lehti tahansa. Journalisteillakin luulisi olevan jonkinlaista ammattiylpeyttä, kröhöm.
Annan palaa, varmasti. Tai ainakin niin kauan kunnes tämänsorttisten blogejen (blogien?) lukeminen ei vie tavattomasti aikaa kaikesta muusta. Kiitos ja kumarrus.