En voi olla tämän jutun suhteen analyyttinen, koska tunteilen edelleen nyt kun luen sitä noin kahdeksatta kertaa. En niiskuta siksi, että säälisin Lampénia vaan siksi, että luulen pystyväni samaistumaan siihen mitä hän kertoo. (Onko tämä luulo korni, jos on kaksikymmentä vuotta kirjoittajaa nuorempi? Onko se vähemmän korni, koska olen nainen? ) Surettaa tämä kummallisen ydinperhekeskeinen yhteiskunta, jossa yksinelävä on usein todellakin sanan perimmäisessä merkityksessä yksin. Arvailen, että sitä enemmän yksin, mitä vanhemmaksi tulee. Olen ihan hirveän iloinen, että joku puhuu tällaisesta aiheesta ja niistä kipeistä tunteista, joita yksin eläminen monissa herättää. Niiden ei pitäisi olla tabu.
Olen kuullut, että jossain päin Suomea kysytään uudelta tulijalta "Mistä olet poissa?" Matkalla voi kai olla vain, jos on jostain tai joltakulta poissa. Jos kotona ei odota kukaan, onko sitä oikein koskaan missään? Alkukesästä kerroin lähteväni lomalle sen ystävän kanssa, jolla ei vielä ole lapsia. Ystävä lähetteli tietysti päivittäin viestejä miehelleen. Niin minäkin tekisin. Matkan viidentenä päivänä minäkin sain tekstiviestin. Ilahduin kännykän piippauksesta: Joku muisti! Jäätelöautohan se siellä. Olisi edes ollut Ben tai Jerry.
Jos tämä vähiten odottaminen ei lyö leiville, sen jälkeen toiseksi parasta olisi uskaltautua matkailemaan ja vaikka sitten telttailemaan ihan omassa hyvässä seurassaan sohvalla bloggaamisen sijaan. Jos olisin niin rohkea kuin haluaisin olla, lähtisin viikoksi teltan ja koiran kanssa metsään olemaan ihan hiljaa. Erkki uskaltaa.
Huomenna soitan operaattorille ja vaihdan siihen kalliimpaan liittymään, joka ei lähettele Jäätelöauton mainoksia kännykkään.
Enpä ole yksin :) http://www.lily.fi/blogit/looking-mr-darcy/erkki-lampen-olet-ihana?viewpoint=868#comment-561344
VastaaPoistaMinulle Erkki Lampen ei ollut ennestään tuttu, mutta tuo oli kyllä koskettava kirjoitus. Etenkin näihin asioihin pystyi samaistumaan: "Hän haluaisi kuunnella aamuisin sanomalehden rapistelua pöydän toiselta puolelta, laittaa ruokaa kerralla useammalle ja suunnitella yhdessä, mitä lomalla tehdään. Ja jutella päivän mittaan jonkun kanssa kasvotusten." "Asiaan tuo alakuloisen ulottuvuuden se, että siskollanikaan ei ole lapsia. Olemme sukuhaaramme viimeisiä edustajia. Sukupuuttoon kuoleminen on erityisen alakuloista puuhaa"
VastaaPoistaPelkästään itselle kokkaaminen ja saman ruoan syöminen monta päivää on vain tylsää. Yksin ravintolassa käymisestä puhumattakaan. Nyt ei ole taloudellisesti mahdollista lomailla, mutta mitä sitten jos joskus onkin? Tuleeko yksin lähdettyä matkustelemaan. Monet kyllä kehuvat miten hienoa on kun voi itse päättää mitä lomallaan tekee, ja yksin matkustaessa varmasti tapaa paremmin uusia ihmisiä. Olisi kuitenkin mukavaa myös keskustella matkalla nähdyistä ja koetuista asioista, kehua kauniita maisemia ja hyvää ruokaa, eikä vain istua yksin lautasen äärellä tai ihailla kaunista vuoristoa. Yksin matkustelussa varsinkin naisena on myös omat vaaransa.
Vaikka minulle lapsettomuus tuntuukin nyt oikealta vaihtoehdolta, eikä siskokaan vaikuta ihmiseltä joka joskus vielä päättäisi lisääntyä, silti tuo sukulinjan päättyminen meihin kuitenkin jollain tavalla surettaa. Osin tuosta johtuen on myös herännyt mielenkiinto sukututkimusta kohtaan. Toisaalta se tuntuu hieman turhalta kun ei ole jälkeläisiä joille sitä jättää. On vain sellainen "tuolta se alkoi ja tähän se loppuu".
Mietin myös miksi Erkki sitten on sinkku. Kun yleensä aina sitä pidetään sen sinkun omana valintana tai syynä. "Olet vain liian nirso, liian lihava, liian ruma, liian hankala ihminen, jos olisit parempi niin et olisi sinkku". Erkki kuitenkin näyttää ihan normaalilta, hoikka hyvännäköinen suomalainen mies, töitäkin on. Kirjoitusten perusteella varmaan myös järkevä, mukava ja älykäs mies. Luulisi tuollaisen kelpaavan monellekkin naiselle, mutta silti Erkki on sinkku.