Suljin profiilini. Aivan liian lyhyen ajan sisään aivan liian monta kyynelehtivää traumatisoitunutta miespoloa. En jaksa enää lukea ainoatakaan viestiä, jossa itketään sitä, ettei olla lähemmäs neljänkympin ikää koskaan aidosti uskallettu lähestyä ketään naista. Naisethan ovat pelottavia, julmia ja ilkeitä. Kerrankin yläasteen discossa joku pilkkasi ja sanoi rumasti. Arpihan siitä sieluun jäi, ja ikuinen kyyneleen polttama vana silmäkulmaan. Ja että minäkin sitten etsin miestä, joka ei olisi kovin ujo. Että olenko yhtään miettinyt sitä, miltä se tuntuu niistä miehistä, jotka ovat ujoja lukea sitten minun deittiprofiiliani? Että kannanko sitten vastuuni siitä, että yksin mennään kehdosta hautaan, kun minä en henkilökohtaisesti ymmärrä antaa lempeä puhumattomalle kumararyhtiselle pelokkaalle pienelle miehelle, jolla on kuitenkin syntymäoikeus saada itselleen hyvä ja kaunis nainen? Että kannanko vastuuni epäujon miehen etsimisestäni aiheutuvista mahdollisista masennuksista ja köydenjatkeeksipäätymisistä? Että olenko nyt ihan loppuun asti miettinyt sitä, onko moraalisesti oikein toivoa tapaavansa mies, joka ei ole ujo?
Ei, en mieti tätä, en ota tästä vastuuta, eikä tämä kiinnosta minua lainkaan. En aio ryhtyä nettiterapeutiksi ja sielunkorjaajaksi miehille, jotka pelkäävät naisia. Minun kromosomipohjainen velvollisuuteni ei ole rakastaa jokaista miestä. Olen kyllästynyt toimimaan sukupuoleni edustajana pelissä, johon en ole koskaan ilmottautunut mukaan. Tässä pelissä nainen on julma, paha ja ilkeä peto ja mies on sen pedon verinen uhri.
Pitäkää tunkkinne.
Eli siis valitat siitä, että miehet on paskoja, koska ne valittaa sitä, että naiset on paskoja?
VastaaPoistaPakkohan ei oo tehdä yhtään mitään. Vähän yleistykseltä kuulostaa tuo sun juttu. Tuskin kaikki miehet on tuollaisia nettideittipalveluissa, ja ne jotka on, niin sun ei tarvi niiden kanssa juttelua jatkaa.
Noin mäkin oon monta kertaa vannonut (otsikkoon viitaten), mutta aina nöyränä tyttönä palannut muutaman kuukauden kuivan kauden jälkeen. En mä oikein tiedä missä muualtakaan mä potentiaalisia treffikumppaneita tapaisin. Ja tämähän ei tarkoita, että niissä nettideittiympyröissä olisi jotenin pilvin pimein potentiaalisia...
VastaaPoistaLöysin tänään blogiisi ja samaistun tosi moneen juttuun (paitsi siihen lapsien haluamiseen), blogin nimikin osuu ihan maaliin :D
Enpä mäkään mene mitään vannomaan, koska tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun hihat palaa tähän hommaan :)
PoistaMinäkin tuossa muutama kuukausi sitten ajattelin, että poistan deittiprofiilit ja never again. Pari viikkoa sitten tuli tehtyä kuitenkin uusi profiili okcupidiin. Ei se kyllä mitään auttanut enkä tiedä miksi sen ylipäätään tein. Ilmeisesti kuitenkin on vain hyvä asia, että viestejä en ole deittiprofiileihin juuri koskaan saanut, jos viestit olisivat tuota tasoa mitä sinä saat. Toki muutamia viestejä on jopa minullekkin tullut mutta pääosa on ollut tasoa "moi" tai "mitäs teet?" lähes tyhjiltä profiileilta tai sitten liian vanhoilta miehiltä. Ehkä nuo ovat kuitenkin parempia viestejä kuin tuollaiset pitkät valitusvirret naisten pahuudesta ja siitä miten ei ole koskaan naista saanut? Tuskin kumpikaan kuitenkaan vastaamaan saa.
VastaaPoistaSaa nyt nähdä kauan annan tuon profiilini tuolla vielä olla, todella vähän siellä kuitenkin on sellaisia potentiaalisia vaihtoehtoja, jotka sopivat omiin kriteereihini ja joiden vaatimuksiin minä sopisin. Eikä toisaalta tämä sinkkuna oleminenkaan nyt mitenkään kamalaa ole, seksin vähyyttä (no ok, täyttä seksittömyyttä) lukuunottamatta.
Ompas hurjaa nettideittailua. En ole kyllä tuollaisiin surkuttelija ja haukkuja tyyppeihin itse törmännyt. Minäkään en kuitenkaan enää halua missään nimessä ujoa miestä. 5-vuotta riitti ja siitäkin viime vuodet (ison yhteisen lainan ottamisen jälkeen) on ollut "helvettiä". Se mitä tulee nettideittaamiseen on mulle käynyt samoin kuin Saijalle: yhteydenotot pääosin moi -mitäs teet, tyyppisiä. Surkeeta deittaamista!!! Duunareita poikkeuksetta. Olen ottanut itse yhteyttä kiinnostaviin tyyppeihin kuvallisiin ja kuvattomiin. Ehkä enemmän kuvattomiin, koska olen kuvattomalla profiililla itsekin, monestakin syystä.
VastaaPoistaEn usko, että nettideittailu tuottaa tulosta kohdallani, mutta jatkan kunnes kyllästyn. Jotenkin tuntuu, että se ei ole minun juttuni yhtään -haluan tavata mieluummin kasvotusten, kun kirjoitella ventovieraan kanssa jonnin joutavia tai kovin henkeviä, todella syvällisistä keskusteluista puhumattakaan. Toisaalta nettideittailu on vähän kuin terapiaa -ilmaiseksi. Hyvän tyypin kanssa voi puhua haluista, unelmista, saavutuksista jne. Se on vuorovaikutusta parhaimmillaan ja vielä ilmaista. :)
Itse olen kolmekymppinen akateeminen mies, jolla työ ja asunto jne.. Silti minun on hyvin vaikea enää kuvitella, että tässä iässä aloittaisin vakavan suhteen samanikäisen naisen kanssa. Jotenkin se luonnollinen tapahtumaketju menee niin, että se "oikea" tavataan parikymppisenä ja sitten tehdään kaikkea mukavaa yhdessä, kuten matkustellaan yms. Jossain kolmenkympin tienoilla tai ehkä aiemminkin, kun on nähty maailmaa ja pidetty hauskaa, niin aletaan miettiä näitä suvunjatkamispuuhia.
VastaaPoistaMuutenkin tuntuu, että nettireffipalstojen luonnonlakina on jonkinasteinen haitallinen valikoituminen. Vähän kuin käytettyjen autojen markkinoilla ne arveluttavat yksilöt jäävät sinne kauppaan, ja viimein ne ovat pakko myydä alle hankintahinnan jollekin pikavippikeinottelijalle.
Nyt se menisi niin, että tutustuttaisiin, ehkä ihastuttaisiin ja sitten vuoden päästä tapahtuisi "iloinen" vahinko, ja siinä sitä sitten oltaisiin ikuisesti sidottuna ihmiseen, jota ei edes kovin hyvin tuntisi. Ei sellaista riskiä viksu ihminen halua ottaa.
Onneksi koko pariutumisjuttu tuntuu haittaavan vuosi vuodelta vähemmän. Hetkittäin on vaikeaa, mutta vanhana aika menee nopeammin, joten hetket ovat lyhyempiä. Enkä tunne katkeruutta saati syytä tästä tilanteesta ketään. Se nyt vain meni näin. Sitä ajan myötä oppii tykkäämään itsestään ja huomaa, että elämässä on niin paljon muutakin. Tajuaa, että yksin ollessaan sitä on loppujen lopuksi aika hyvässä seurassa. :P
Nettideittailu sopii toisille, toisille ei. Minulle ei, olen kanssa kerännyt läjän heikohkoja tuloksia ja todennut, että nettiin en enää mene. Katsotaan sitten, jos jonain päivänä käännän takkini. Mutta toivon, ettei tarvitse. Vaikka lähenenkin jo neljääkymppiä, niin silti toivon, ettei minun tarvitsi viettää loppuelämääni yksin. Miesten tapaaminen ilman nettideittailua on haastavaa, minkäs teet? /Emma
VastaaPoista