Entä jos ei tiedä, haluaako lapsia?

Viitisen vuotta minua nuorempi hyvässä heteroparisuhteessa elävä naispuolinen ystäväni on pohtinut pitkään, haluaako lapsia vai ei. Hänen puolisollaan ei myöskään ole lapsiasiaan vahvaa kantaa. Ystävä on ollut jo muutaman vuoden asiasta ahdistunut. Elämä tuntuisi oikein hyvältä näinkin, mutta entäpä, jos kaduttaakin myöhemmin? 

Minun tilanteeni on ollut erilainen, koska olen elänyt pitkään ilman vakavaa parisuhdetta, ja olen kai aina tiennyt, että haluaisin lapsia. Silti samaistun: Päätös lähteä yrittämään lasta on elämänkokoinen, eikä meistä kukaan lopulta voi tietää, mikä olisi hyvä, ja mitä mistäkin päätöksestä seuraa. Toiset meistä miettivät asiaa enemmän, toiset antavat mennä, monet eivät edes koe valitsevansa, asiat vain tapahtuvat. Monet yrittävät kaikkensa, eikä lasta silti tule, monet eivät pääse edes yrittämään. Jos olen jotain oppinut, niin sen, että lapsiasioissa ei saa neuvoa muita. Kuunnella ja tukea saa ja pitää aina, mutta neuvoa ei saa koskaan. Ja arvatkaapa mitä minä tein? No neuvoin tietenkin! 

Kas näin: Joskus pohdinnassa auttaa, jos käy juttelemassa asiasta hedelmällisyyteen perehtyneen lääkärin kanssa. Olen kuullut hyvin monta kertaa tarinan, jossa ns. hedelmällisyystutkimusten heikko tulos on yhtäkkiä kirkastanut ajatukset. Kun on käynyt selväksi, ettei lapsia ole tulossa ainakaan kovin helposti, monille on tullut joko rauha sen kanssa, että näin on hyvä, tai yhtäkkinen kirkkaus siitä, että on ryhdyttävä toimeen. Vaikeudet lapsen saamisessa koskettavat järkevässäkin lapsentekoiässä kai noin joka viidettä ihmistä Suomessa, joten kyseessä ei ole harvinainen asia.

Hedelmällisyystutkimusten "hyvä" lopputulos auttaa päätöksenteossa huonoa vähemmän, koska se ei ole tae siitä, että lapsia voisi varmasti saada nyt tai myöhemminkään. Munasolullisten osalta voidaan selvittää munasolureservi, mutta ei solujen laatua. Laadun suhteen on katsottava keskimääräisiä tilastoja. Yli 35-vuotiailla munasolujen omistajilla alkaa olla toimintakelpoisista munasoluista pulaa, ja 42-vuotiaana raskaaksi tuleminen omilla munasoluilla (vaikka niitä olisi kuinka paljon) ei enää onnistu juuri keneltäkään. 40-vuotiailla raskaaksi tulemisen todennäköisyys on keskimäärin vain 5 % kiertoa kohden, olettaen tietenkin, että tapahtuu sellaista oikea-aikaista toimintaa, jonka vuoksi raskaaksi voisi tulla.

Jos lasta tekemässä on myös siittiöllinen henkilö, hänenkin solujaan voi ja kannattaa tutkia. Tästä en oikeastaan itsellisenä yrittäjänä sattuneesta syystä osaa sanoa sen kummempaa. Minun käyttämäni siittiöt ovat läpäisseet kaikki pääsykokeet, koska ne asuvat hedelmöitysklinikan pakastimessa ja maksavat 600 euroa laaki. Ajattelisin kuitenkin, että jos pohdinnassa on lapsen yrittäminen yhdessä, on hyvä selvittää kaikki faktat pohdinnan tueksi, ja siittiöt ovat melko lailla oleellinen osa prosessia, ja niiden tutkiminen on hyvin vaivaton toimenpide potilaalle. Siittiöiden omistajan ikä vaikuttaa hedelmällisyyteen enemmän kuin nykyään yleisesti tunnutaan ymmärtävän. Vanhemmaksi ei siittiöilläkään juuri tulla ns. presidentillisessä iässä omilla soluilla, vaan kyseessä ovat yleensä lahjasolut. Lahjasoluilla vanhemmaksi tuleminen on täsmälleen yhtä hyvä ja hieno tapa vanhemmoitua kuin muutkin tavat, mutta psyykkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti prosessi on erilainen, ja sisältää omat mutkansa.

Tilastoista huolimatta me olemme jokainen yksilöitä, eikä varmaa lopputulosta voi (lukuunottamatta niitä ikärajoja, joista ei voi enää mitenkään luistella) koskaan tietää ennen kuin ryhtyy yrittämään raskautta. On tärkeää olla realistinen, mutta jos ahdistaa, on hyvä idea selvittää oma henkilökohtainen tilanteensa, eikä ainoastaan hyperventiloida biologisen kellonsa kanssa, kuten minä tein. Ja lisäksi on hyvä myös muistaa, ettei nuorikaan ikä aina takaa sitä, että lapsen saaminen onnistuu. Jälkiviisaana sanon, että tieto olisi vähentänyt tuskaa. Jatkuva spekulaatio vuodesta toiseen oli rankkaa, olisi ollut parempi tietää edes viitteellisesti, missä mennään riippumatta siitä, mitä olisin saanut lääkäriltä kuulla. Kadun sitä, etten selvittänyt edes sitä vähää, mitä naisen hedelmällisyydestä voi helposti selvittää jo kauan sitten.

On kuitenkin jotain vielä tärkeämpää, jota minä en kadu. (Ja tämä ei todellakaan ole neuvo kenellekään.) Minä en kadu sitä, etten yrittänyt saada lasta sellaisissa parisuhteissa, jotka eivät tuntuneet hyviltä. Jos olisin saanut lapsen sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa minulla ei ollut hyvä olla, olisin aivan varmasti rakastanut lasta valtavasti, ja toivottavasti olisimme eron jälkeen saaneet yhteisvanhemmuuden toimimaan miehen kanssa hyvin. Tämä ei kuitenkaan ollut minun tieni. Minulle oikeampi tie on saada lapsi yksin niin, että minä ja lapsi olemme kahdestaan kiinteä yksikkö, eikä kukaan koskaan lähde, hylkää, muuta pois tai häviä mihinkään. Tiedän, että olen tässäkin tehnyt valinnan, ja se valinta saattaa johtaa siihen, etten enää ikäni vuoksi saa lasta. Se ei ole helppo ajatus, mutta tiedän tehneeni oikein. En universaalisti oikein, mutta omassa elämässäni oikein.

Neuvomisen kohteeksi joutunut ystäväni ei toivoakseni loukkaantunut, koska en ottanut kantaa siihen, mihin lopputulokseen hänen tulisi päätyä, vaan annoin ainoastaan konkreettisen vinkin, joka voisi auttaa ratkaisun löytymisessä. Minä kieltäydyin aikanani mahdollisuudesta mennä selvittämään hedelmällisyyttäni, koska koin, että en halua tietää. Nyt ajattelen, että tutkimuksissa käyminen olisi todennäköisesti helpottanut stressiäni huomattavasti ainakin muutamaksi niistä seuraavista vuosista, joina yritin muun elämän ohella löytää itselleni huonolla menestyksellä elämänkumppania. Onneksi menin kuitenkin juttelemaan aiheeseen perehtyneen psykoterapeutin kanssa. Sellaisia löytää esimerkiksi täältä. Juttelusta oli todella paljon hyötyä, mutta jälkiviisaana neuvoisin itseäni selvittämään lisäksi hedelmällisyyteni tilannetta ihan konkreettisesti, jotta tietäisin, millä merkeillä pelaan.

Pari lisävinkkiä niille, jotka pohtivat:

To Baby Or Not to Baby -podcast. 35-vuotias Naomi pohtii haluaako lapsen, ja haastattelee aiheeseen liittyen ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Trigger-varoitus: Naomi on nyt raskaana. Jos et halua kuulla siitä, kannattaa aloittaa kuuntelu alkupäästä. To Baby Or Not to Baby löytyy myös ainakin instagramista ja Facebookista.

Linkkaan vielä kolme suhteellisen uutta suomalaista kirjaa, jotka ovat esiintyneet blogissani ennenkin:

Ei äitimateriaalia (Malaty, 2018). Ensimmäinen suomalainen teos vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. "Kattava tietopaketti vapaaehtoisen lapsettomuuden historiasta, biologiasta ja valinnan tehneiden naisten yhteiskunnallisesta asemasta." 

Aikuisten perhe (Nieminen, Hooli, 2019). Hieno uusi teos, jossa on haastateltu ihmisiä, joiden elämästä ei puutu mitään, vaikka lapsia ei perheeseen kuulukaan.

Vauvattomuusbuumi (Maksimainen, 2018). "Kirja on vertaistuki niille, joista ei syystä tai toisesta tule koskaan vanhempia, ja matkaopas niille, jotka haluavat ymmärtää, miksi kaikki eivät hyppää vauvajunan kyytiin."

Koen, että nämä erilaisten teiden kirjat ovat olleet minulle tärkeitä, vaikka olen aina kai tiennytkin haluavani olla vanhempi. Normatiivisia perhekirjoja ja -tekstejähän on maailma täynnä,  ja niitä etsivä löytää helposti.