Vanhempani ovat erityisen lapsirakkaita ihmisiä ja jo aika iäkkäitä. Kysyin äidiltäni taannoin varovasti, miltä hänestä ja isästä tuntuu se, että kaikilla heidän sisaruksillaan on lapsenlapsia ja heillä ei. Äiti sanoi, että minä en ole heille mitään velkaa, eikä heillä ole mitään oikeutta odottaa minun täyttävän heidän unelmiaan. Itkuhan siitä sitten tuli. Olen onnekas.
Tiedän, että monilla on rankempaa tämän kanssa. Kummallisia kysymyksiä ja ikäviä tilanteita sattuu minulle lähinnä työyhteisössä, mutta suku on jättänyt rauhaan. Minkälaisia kokemuksia teillä on?
Tämä on aihe, josta haluan kirjoittaa pidemmästi vielä myöhemmin, heti kun ulkona ei ole noin satumaisen kaunista. Metsä kutsuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti