perjantai 30. toukokuuta 2014
Ensimmäinen moka
Ensimmäistä kertaa pyysin ystävää lopettamaan. Olin surullinen, enkä jaksanut kuunnella, kuinka raskasta on olla raskaana. Sanoista syyllisyyteen kesti kaksi ja puoli sekuntia. En halua olla se ihminen, jonka seurassa pitää varoa. Olen pahoillani ja tekisin mitä tahansa että saisin sanotun sanomattomaksi. Samalla kuitenkin huomaan, että kukaan iloisista odottajista ei ole tainnut muistaa kysyä pitkään aikaan mitä minulle kuuluu. Nyt jos koskaan tarvitsisin halauksen. Koiraparka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei,
VastaaPoistaI feel you. Toisaalta sinä voit olla se ainoa, jolle jakaa tuskaa ja epävarmuutta?
Ihmettelen, kun frendi Facessa kitisee, että nukkuu vaan 2h putkeen ja sitä ja tätä ja tota. Hän kuitenkin saavutti kauan kaipaamansa unelman eli vauvan ja elämä tuntuu päivitysten perusteella olevan ihan normaalia arkea, jossa mieskin mukana. Eikö koskaan voi olla tyytyväinen? No Facen päivitykset voi blokata...
Ja koira kaipaa aina halauksia :)
Raisa
Hei,
VastaaPoistaNiinhän se on: valituksen määrä on vakio. En kyllä haluaisi sitäkään, etteivät ystävät voisi kertoa minulle väsymyksestään, koska olen lapseto. Ehkä tässä jotenkin kiukuttaa sekin, että omat jutut ovat väistämättä niin mitättömän pieniä sen rinnalla, mitä kaikille muille juuri nyt tapahtuu. Minulle avautumisvaihe tarkoittaa perjantaisiiderin jälkeistä kiukkuista tilitystä jostain turhanpäiväisestä nettideittimiehestä, kavereille se tarkoittaa sitä että kohta pitää ponnistaa.