sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Pitäkää timanttinne

Kuten jo aiemmin kirjoitinkin, yksinhuoltajuus identiteettinä kiehtoo minua juuri nyt kovasti. Satuin törmäämään aiheen tiimoilta muutaman vuoden takaiseen Väestöliiton johtavan asiantuntijan Heli Vaarasen kolumniin nimeltään Yksinhuoltaja, sinä olet timantti

Tässä väräjävässä ja liikuttuneessa kolumnissa Vaaranen maalaa kuvan köyhästä maailman murjomasta loppuunpalaneesta yksinhuoltajasta, jonka elämä on sitkasta ja loputonta taistelua, josta kiitokseksi sopii odottaa korkeintaan ylentämällä alentavia, sääliviä, korneja kehulitanioita. Yksinhuoltaja, tuo modernin ajan tulitikkutyttö, on kaikkien hylkimä ja halveksima kurjuusloukussa kärvistelevä ötökkä, jonka vain kuolema voi ankeuden kahleista vapauttaa.

Riemastukseni kolumnin äärellä yltyi huutonauruksi tässä kohdassa:

Kun menet ostoksille, rahattomuus näkyy sinussa. Myyjän katse pyyhkäisee sormuksetonta kättäsi ja hän vie sinut halpojen tavaroiden hyllylle. Häpeät, valikoit mitä voit ja lähdet.

Siis että myyjä ohjaa sormuksettomat asiakkaat jonnekin erityiselle halpojen tavaroiden hyllylle, jossa yksinhuoltajat sitten häpeävät silmät päästään. Missä todellisuudessa kirjoittaja oikein elää? Ajatteleeko hän todella, että yksinhuoltajan elämä on tuollaista Suomessa tällä vuosisadalla? Vai onko tämä nyt niin korkealentoinen metafora, etten tavoita merkitystä? Mitä tässä oikein yritetään sanoa?

Tai entäpä tämä:

Kun sinua vastaan kävelee väsynyt yksinhuoltaja, älä tuomitse häntä. Koeta nähdä hänet ihmisenä, eikä vain yksinhuoltajana. Avaa ovi, nosta väsyneistä käsistä pudonnut ostoskassi.

Kuka oikeesti tuomitsee vastaantulevia yksinhuoltajia? Miten se edes tehdään? "Hyi hyi tuotakin yksinhuoltajaa"? Kuka ihme muka ajattelee, ettei yksinhuoltaja olisi ihminen? Eipä olisi tullut mieleenkään.

Onkohan kukaan koskaan onnistunut esittämään mitään ihmisryhmää säälittävämpänä kuin kirjoittaja tässä yksinhuoltajat esittää? Aiemmin ihmettelin, miksi jotkut yksinhuoltajat eivät salli muiden kutsua itseään yksinhuoltajiksi, mutta jos maailmasta löytyy enemmänkin ihmisiä, jotka näkevät yh:t tällä tavoin, enpä ihmettele enää. En minäkään halua olla tuollainen reppana.

Meillä menee ihan hyvin, ja ostoskassitkin pysyvät kädessä, kiitos vaan.

2 kommenttia:

  1. Ihmettelen, miten multa on mennyt tämä kirjoitus ohi (ja onneksi meni, loppuvuonna 2019 en olisi ehkä osannut suhtautua huumorilla). Muistan kyllä lukeeni Heli Vaarasen vastaavan uusperheisiin liittyen, jonka sanoma oli tyyliin "äitipuoli, muista että olet aina miehellesi ikuinen kakkonen". Uskon, että nämä Vaarasen kolumnit kuvastavat lähinnä hänen omaa ylemmyydentuntoaan perinteisessä naisen roolissa epäonnistuneita kohtaan. Sinänsä pelottavaa, että hän työskentelee johtajana Väestöliitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten näihin voisikin suhtautua höntteinä aivopieruina, mutta juuri Vaarasen aseman vuoksi nämä hänen juttunsa ovat tosi karmivia.

      Poista